Caspar David Friedrich – Grenzen der Zeit (1986)

Kokeilin saksalaista Alles Kino -palvelua, josta on mahdollista ostaa tai vuokrata vanhempaa elokuvaa. Kokoelmista löytyi Peter Schamonin käsikirjoittama ja ohjaama draamadokumentti Caspar David Friedrich – Grenzen der Zeit (1986), joka valmistui aikanaan länsisaksalais-itäsaksalais-ranskalaisena yhteisproduktiona. Schamonin tuotannosta olen aiemmin nähnyt vuonna 1983 valmistuneen näytelmäelokuvan Kevätsinfonia (Frühlingssinfonie), joka kertoo Clara Wieckin ja Robert Schumannin rakkaustarinan. Vaikka Caspar David Friedrich -elokuvaa kutsutaan draamadokumentiksi, se muistuttaa fiktioelokuvaa. Dokumentaarisuutta edustavat lähinnä maisemakuvat Greifswaldista, Rügenin saarelta ja Saksin Sveitsistä sekä kertojaäänen esittämät otteet Friedrichin kirjeistä. Käsittelytapaan sopii erittäin hyvin se, että Friedrichiä itseään ei elokuvassa oikeastaan näytetä: hän on läsnä kuviensa ja äänensä kautta, sekä niissä monissa keskusteluissa, joissa aikalaiset hänen taidettaan yrittävät käsitteellistää.

Caspar David Friedrich – Grenzen der Zeit käynnistyy tilanteesta, jossa Friedrich on kuollut vuonna 1840. Hänen viimeisiä vaiheitaan on seurannut Carl Gustav Carus, jonka näkemykset ja tulkinnat ovat elokuvan kantava voima. Carus oli Friedrichin oppilas ja välitti tuleville polville tietoa arvoituksellisen taiteilijan ajatuksista. Schamonin elokuvaan on punottu avainhetkiä Friedrichin elämän vaiheista, alkaen lapsuudesta, jossa veli hukkui jään petettyä. Aivan varmaa tämän lapsuuden episodin kulku ei käsittääkseni ole, mutta on arveltu Friedrichin itsensä joutuneen veden varaan, jolloin pelastamaan tullut veli menehtyi itse. Elokuva dramatisoi tilanteita, joissa Friedrichin teoksia on julkisesti esillä ja miten aikalaiset niihin suhtautuivat. Erityisen hieno on jakso, jossa ihmetellään vuosina 1807/1808 valmistunutta Das Kreuz im Gebirge -alttarimaalausta. Ristiinnaulittu on sijoitettu metsän keskelle, mikä herätti aikalaisissa kummastusta.

Caspar David Friedrich – Grenzen der Zeit -elokuvan vaikuttavimpia kohtauksia on lopun huutokauppajakso, jossa taiteilijan kuoleman jälkeen arvioidaan tämän jäämistöä. Meklarit ovat kiinnostuneempia kehyksistä kuin maalauksista, ja varsinaisesti he innostuvat, kun Friedrichiltä löytyy pienoispurjelaiva... Leski jää kummastelemaan tilannetta, kuten epäilemättä me jälkipolvetkin. Kokonaisuutena Caspar David Friedrich – Grenzen der Zeit toimii hyvin omassa lajissaan, vaikkakin loppua kohti elokuvassa on liiankin laajoja keskustelujaksoja, joiden kautta Friedrichin luontosuhdetta ja taidefilosofiaa valotetaan katsojalle, jälleen Carusin kautta. Kokonaisuus on joka tapauksessa informatiivinen esimerkiksi kertoessaan, millaisin välinein ja tekniikoin Friedrich teoksiaan loi.