Kultainen häkki (Cage of Gold, 1950)

Basil Dearden (1911–1971) oli 1940- ja 1950-luvulla Ealing Studios -yhtiön luotto-ohjaajia, joka teki komedioita, rikoselokuvia ja draamaa. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi muun muassa komediasta Pankkirosvojen kerho (The League of Gentlemen, 1960) ja spektaakkelista Khartum (Khartoum, 1966). Katsoimme nyt Ealing-kauden film noir -henkisen rikosdraaman Kultainen häkki (Cage of Gold, 1950), joka viittaa monien aikakauden elokuvien tapaan menneeseen sotaan. Elokuvan alussa kamera poimii metroasemalta Bill Glennanin (David Farrar), joka lähtee seuraamaan tuntemaansa Judithia (Jean Simmons) ja lyöttäytyy tämän seuraan. Vainoaminen on elokuvan keskeinen teema: Bill ahdistelee Judya. Heillä on ollut suhde sota-aikana, ja Bill näyttää meritoituneelta sotilaalta mutta osoittautuu huijariksi, jonka sanaan ei voi luottaa.

En kerro elokuvan tarinaa tarkemmin, mutta Deardenin käsittelyssä viehättävät paitsi yllätyksellinen juoni myös pienet yksityiskohdat. Hieno hahmo on ikääntynyt lääkäri (Harcourt Williams), joka valittaa radiosta tulevan vain ”crooning and comics”, pelkkää viihdettä. Arvoitukselliseksi jää Lontoon ja Pariisin suhde toisen maailmansodan jälkeen: Bill seikkailee välillä myös Ranskassa, missä hän on epäilemättä rakentanut lurjusmaista uraansa jo sodan aikana. Kultaista häkkiä katsoessa huomio kiinnittyy myös visuaalisuuteen. Ohjaus on paikoitellen todella napakkaa ja kuvat silmiä hiveleviä. Ealingin luottokuvaajana toimi legendaarinen Douglas Slocombe (1913–2016), jonka monet muistavat yhteistyöstä Steven Spielbergin kanssa. Slocombe sai 68-vuotiaana Oscarin – kolmannen ja viimeisen Oscarinsa – elokuvasta Kadonneen aarteen metsästäjät (Raiders of the Lost Ark, 1981). Kultaisessa häkissä voi ihailla Slocomben loistavaa mustavalkokuvausta.