8. lokakuuta 2017

Jäätynyt mies (1965)

Otin matkalle mukaan Yleisradion kahdeksanosaisen kuunnelmasarjan Jäätynyt mies (1965). Tarina on poikkeuksellisen mielenkiintoinen jo syntytaustansa vuoksi. Yleisradio teki aiheesta kuunnelman jo vuonna 1948, mutta sitä ei ole säilynyt tallenteena. Vuoden 1965 kuunnelma tehtiin kuitenkin alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan, joten se antaa osviittaa siitä, miltä 40-luvun lopun seikkailukuunnelma tuntui. Jäätynyt mies on Suomen olosuhteissa myös poikkeuksellisen monimediainen seikkailu. Tarina syntyi viipurilaislähtöisen Yrjö Rauanheimon (1904–1949) kynästä. Rauanheimo oli itse ollut merillä ja oli tiettävästi jonkin aikaa myös Oregonissa Lännen Suometar -lehden toimittajana. Rauanheimo kirjoitti 1930-luvun lopussa Seura-lehdelle jatkosarjan nimeltä Jäätynyt mies, joka ilmestyi kesällä 1937. Tarinasta ilmestyi Seurassa myös Lasse Siikasen piirtämä sarjakuva, joka tosin keskeytyi talvisodan vuoksi.

Kuunnelman alussa yhdysvaltalainen rahtialus Minnehaha on matkalla Kotkasta New Yorkiin. Nimi Minnehaha on Rauanheimolle tullut todennäköisesti Henry Wadsworth Longfellow'n Hiawathan laulusta (1855), jossa Minnehaha on Hiawathan rakastettu. Kun laiva on päässyt Newfoundlandin matalikolle, miehistö huomaa jäävuoren uumenissa jään peittämän miehen. Tuntematon ruumis veistetään irti ja kuljetetaan Yhdysvaltoihin, jossa jäätynyt mies herättää välittömästi huomiota. Paikalle ilmestyy chicagolainen tohtori Hicks, joka on erikoistunut syväjäädytykseen ja onnistuu lopulta herättämään miehen. Vuoden 1965 kuunnelmassa eletään vuotta 1965, mikä on toki jossain määrin epäuskottavaa, sillä Hicksin ympärillä vellova tieteellinen keskustelu tuo mieleen vuosisadan vaihteen ja Jules Vernen romaanit. Vuosiluku on sikäli olennainen, että kun jäätynyt mies herää eloon, hänen todetaan olevan yli 140 vuotta vanha. Jäävuoresta löytynyt mies osoittautuu Turussa vuonna 1821 syntyneeksi Karl Simoliniksi, maisterismieheksi ja geologiksi, joka oli lähtenyt merille ja jättänyt rakastettunsa Bettyn Turkuun.

Eero Leväluoman ohjaama kuunnelma on toteutettu vahvan näyttelijäkaartin tukemana. Kertojana on Joel Rinne, joka jokaisen jakson alussa summaa, mitä tarinassa on tapahtunut. Mukana ovat myös Kaarlo Halttunen, Kauko Helovirta, Helge Herala, Leo Jokela, Kosti Klemelä, Heidi Krohn, Aarne Laine, Arvo Lehesmaa, Heimo Lepistö, Maikki Länsiö, Esa Saario, Mirja Salminen ja Oke Tuuri. Jäätynyt mies, Karl Simolin, on Martti Katajisto ja tohtori Hicks Leo Riuttu. Ohjaajan oivallus on ollut käyttää ääniä, jotka kuulija oli 60-luvulla tottunut yhdistämään dokumentaarisuuteen. Jäätyneen miehen löytämisen aihettamaa tiedesensaatiota on selostamassa Lauri Kuosmanen, jonka ääntä oli kuultu monessa suomalaisessa uutisfilmissä. Onpa mukaan myös legendaarinen Yleisradion kirjeenvaihtaja Knud Möller. Kuunnelman rytmi tuntuu ensimmäisten viiden jakson aikana hitaalta, mutta loppua kohti tunnelma tiivistyy. Erityisen vaikuttava on jakso 6, jossa Simolin saapuu vierailulle Turkuun. Hän käy hautausmaalla ja huomaa kaikkien läheistensä menehtyneen. Kohtaus on traaginen ja toimii erinomaisesti. Tämän jälkeen kuunnelma takautuu kertomaan, miten Simolinin omalle laivalle, valaanpyyntialus Siriukselle, oikein tapahtui ja miten jäätyneestä miehestä lopulta tuli jäätynyt.


Ei kommentteja: