1. syyskuuta 2012

Osallistua, ei osallistua

Torstaina saimme lukea uutisista, ettei kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki päässyt Tallinnaan tuoreen suomalaisen romaanin julkistamistilaisuuteen. Tässä tuntuu olevan jo vanhan toistoa, sillä lukevalle yleisölle kerrotaan enemmän siitä, missä kulttuuriministeri ei käy kuin mihin hän lopulta osallistuu. Onneksi tällä kertaa uutisoitiin myös syy, sairastuminen, ettei asiasta tarvitse vetää enempää johtopäätöksiä. Kriittisempi voi tosin kysyä, miksi valtioneuvoston jäsenen tarvitsisikaan osallistua kirjan markkinointitilaisuuteen.

Vuosi sitten kohuttiin siitä, että Arhinmäki jätti väliin Musiikkitalon avajaiset ja oli Liettuassa katsomassa Suomen maajoukkueen koripallo-ottelua. Tämän vuoden heinäkuussa puolestaan Savonlinnan oopperajuhlat pahoitti mielensä siitä, ettei kulttuuriministeri luvannut saapua 100 vuotta täyttäville juhlille. Esa-Pekka Salonen heitti vettä kiukaalle arvostelemalla ministeriä puolueellisuudesta.

*

Kulttuuriministerin tehtävä on tutustua kenttään laajasti ja kehittää kulttuurielämää monipuolisesti. Jos tämän päälle jää aikaa osallistua ja edustaa, sekin työ on hyvä tehdä tasapuolisesti. Silti on vaikea hyväksyä, että osallistuminen – tai osallistumattomuus – kulttuuritapahtumaan olisi merkki jostakin syvällisemmästä asenteesta. Miksi tällaista pitää ylipäätään vahtia, vai ovatko suomalaiset sittenkin mielensapahoittajien sukua?

*

Olin hiljattain radion keskusteluohjelmassa taittamassa peistä musiikin ja vallan suhteesta. Vähitellen ajauduttiin pohtimaan taiteen ja viihteen kysymyksiä. Vaikka on jo moneen kertaan todettu, miten keinotekoinen erottelu korkeakulttuuriin ja populaarikulttuuriin on, silti aihe nousee itsepintaisesti esiin. Kulttuuriministerin puuhissakin on asetettu vastakkain klassista musiikkia edustava Musiikkitalo ja liettualainen koripalloareena.

Lähtökohtaisesti on niin, että kuilu korkean ja matalan välillä on tietoisesti synnytetty sosiaalinen ero: se on itsessään kulttuurin tuote. Erityisen syvälle tätä kuilua kaivettiin toisen maailmansodan jälkeen: Suomessa kiihkoiltiin rillumareikulttuurista, ja Spedekin koetti vakuuttaa tekevänsä ”taatusti ei-taidetta”.

*

Populaarikulttuurin käsite viittaa latinankieliseen sanaan populus, kansa, mutta se kantaa sisässään roomalaisen lain mukaista merkitystä: kansa on enemmistö. Tosiasiassa monet populaarikulttuuriin mielletyt ilmiöt eivät välttämättä ole yhtään sen ”populaarimpia” kuin muutkaan. Olin kesällä katsomassa Kupittaalla jalkapallo-ottelua, ja katsomossa oli runsaat tuhat katsojaa. Silti mieleen ei juolahtaisikaan kutsua tätä pienen piirin harrastukseksi. Samaan aikaan Helsingin Musiikkitalossa myytiin tupa täyteen kaksi ilta peräkkäin – Richard Wagnerin Tristan ja Isolde on niin suosittu. Turun musiikkijuhlien suurimpia voittoja oli tänä vuonna loistava Monteverdi-konsertti, jossa oli urheilujuhlan tuntua ja katsomo täpötäynnä. Niin populaaria on 1600-luvun musiikki.

*

Minusta olisi hienoa, jos kaikenlaisissa kulttuuritapahtumissa käytäisiin ennakkoluulottomasti. Muistan erään luennoitsijan 1980-luvun alussa korostaneen, miten tärkeää on ohittaa kulttuurin arvohierarkiat ja katsoa asioita avoimin silmin. Hän kysyi provokatiivisesti: voiko kulttuuria ymmärtää, jos ei elämässään kertaakaan käy nyrkkeilyottelussa?

Hyvä kysymys, vaikka nyrkkeilyottelussa en olekaan vielä käynyt. Kulttuuri on inhimillistä. Siihen sopivat niin Monteverdi kuin urheilukin.

(julkaistu Turun Sanomissa 1.9.2012)


2 kommenttia:

Risto Ala-Kaila kirjoitti...

Eikö katu-uskottavan kulttuuri-imagon luomiseksi voisi riittää, että on syntynyt samana päivänä kuin Monteverdi - niin kuin minä - vähän samalla logiikalla miten turkulainen uskoo sivistyvänsä asuessaan Tuomiokirkon läheisyydessä. Tämä uskomus joutui tosin koetukselle, kun kuulin, että eräs tuntemani kulttuuripersoona asui Kasarminkadulla 25 vuotta käymättä kertaakaan Tuomiokirkossa sisällä. No hyvällä tahdolla kai riittää, että näkee pienen palan tornia jostain välistä silloin tällöin, eikö niin??? Tampereelta päin tullessakin tuntuu niin hyvältä heti kun torni alkaa näkyä. Sivistyksen täytyy huokua onneksi hyvinkin laajalle alueelle, sillä torni erottuu selvästi taivaanransta jopa Piikkiön Linnavuorelta asti.

Nimetön kirjoitti...

Eiköhän tässä voivottelussa ole kohteena ole Arhinmäen ikä ja puoluekanta.Jos hänen paikallaan olisi 57-vuotias kokoomuslainen iskelmien,sotaelokuvien ja maastohiihdon ystävä, niin tuskin tällaista parkua kuuluisi.