14. marraskuuta 2010

Das Mädchen vom Moorhof (1935)

Ranskalainen Carlotta on julkaissut neljän dvd:n verran Detlef Sierckin – myöhemmän Douglas Sirkin – Saksassa ohjaamia melodraamoja. Kokoelma sisältää elokuvat Das Mädchen vom Moorhof (1935), Stützen der Gesellschaft (1935), Vieraille rannoille (Zu neuen Ufern, 1937) ja Habanera (La Habanera, 1937). Kaikilla elokuvilla on kytkentä Skandinaviaan – tämä ei sinänsä kummastuta, sillä Sierckin omat sukujuuret olivat Tanskassa. Vuoden 1935 melodraamoista ensimmäinen perustui Selma Lagerlöfin novelliin, jälkimmäinen taas Henrik Ibsenin tekstiin. Vuoden 1937 teokset taas olivat ruotsalaisen näyttelijän ja laulajan Zarah Leanderin menestyselokuvia. Suomalaiseen korvaan Das Mädchen vom Moorhof kalskahtaa tutulta, eikä ihme, sillä samaan Lagerlöfin novelliin perustui T. J. Särkän vuonna 1940 ohjaama Suotorpan tyttö. Jos Sierckin elokuva olisi aikanaan tuotu Suomeen, se olisi todennäköisesti ristitty Suotorpan tytöksi, mutta ilmeisesti elokuva ei koskaan päässyt ensi-iltaan Suomessa, vaikka UFA:n elokuvat olivatkin täällä suosittuja. Arvoitukseksi jää, näkikö Särkkä koskaan Sierckin tulkintaa. Toisaalta: Lagerlöfin tarina on elokuvattu useita kertoja, Saksan ja Suomen lisäksi ainakin Ruotsissa, Tanskassa ja Turkissa!

Das Mädchen vom Moorhof tuntuu alusta lähtien ”suomalaiselta”: on maalaismaisemaa, heinätöitä, kahvittelua pirtin perällä, moralisoivaa tarkkailua kirkonmäellä, kohtalokkaita sanoja lausuva vanhus ja pakollinen juopottelukohtaus. ”Suomalaisuus” on vain näennäistä, sillä skandinaavisen taustan lisäksi tunteeseen vaikuttaa saksalaisen Heimat-elokuvan perinne, jossa on paljon samaa kuin kotimaisessa studiokauden elokuvassa. Saksalainen Suotorpan tyttö alkaa oikeussalista: Helga Christmann (Hansi Knoteck) on raskaana, mutta lapsen isä kieltää kaiken ja on valmis vannomaan käsi Raamatulla syyttömyyttään. Helga keskeyttää toimenpiteen, ettei isäntä tekisi väärän valan syntiä, ja salin väki panee merkille Helgan hyvän työn. Paikalla ollut Karsten Dittmar (Kurt Fischer-Fehling) pestaa tytön kotitilalleen piiaksi, ja tästä draama käynnistyy. Karstenin mielitietty on Gertrud Gerhart (Ellen Frank), mutta lopulta avioliittoaikeet kariutuvat häiden kynnyksellä, ja Karsten ottaakin nöyrän Helgan. Tarinankuljetus on hyvin samantapainen kuin Särkän viisi vuotta myöhemmässä versiossa, ja pahaenteiseltä tuntuva melodraama saakin onnellisen käänteen, jossa päähenkilöt pystyvät ylittämään paitsi säätyeron myös aviottoman lapsen ongelman. Karstenin vähäpuheinen isä kertoo siitä, miten avioliiton käytännöt ovat sujuneet sukupolvesta toiseen, mutta samalla Dittmarin perhe on valmis murtamaan totunnaiset tavat. Detlef Sierckin elokuva on sujuvasti kerrottu, ja siinä on hienoja kuvallisia oivalluksia, kuten kohtauksessa, jossa Karsten ja Helga kohtaavat navetassa ja kamera irtoaa päähenkilöistä. Esineiden ja yksityiskohtien, valojen ja varjojen leikki tuntuu viittavaan siihen visuaalisuuteen, joka oikeastaan puhkesi esiin vasta myöhemmissä Sierckin/Sirkin elokuvissa.

Ei kommentteja: