Raha ratkaisee - mutta mitä?

Vajaa kaksi ja puoli vuotta erottaa Turun haaveestaan, kulttuuripääkaupungin toteutumisesta. Kuluvana vuonna parrasvaloihin ovat nousseet Liverpool ja Stavanger. Ensi vuonna vuoroon astuvat Vilna ja Linz, ja vuonna 2010 kaupunkeja on kolme, Essen, Pécs ja Istanbul. Tulevien vuosien aikana Turku ja Tallinna saavat aitiopaikalta seurata, mihin EU:n aloitteesta syntynyt ohjelma johtaa. Idea kulttuurikaupunkien nimeämisestä syntyi jo vuonna 1983, ja ensimmäisen tittelin kaappasi Ateena, ”länsimaisen demokratian kehto”. Perusajatus oli poliittinen siinä mielessä, että tavoitteena oli lisätä Euroopan maiden ja kansalaisten vuorovaikutusta sekä korostaa eurooppalaisen kulttuuriperinnön rikkautta ja tehdä sitä näkyväksi.

Julkisuudessa on taitettu peistä kulttuuripääkaupunkihankkeen kustannuksista, ja myös yleisönosastossa on huolestuttu siitä, mihin kustannusarvioissa esitellyt summat käytetään. Irwin Goodman lauloi aikanaan lentävän lauseen: ”Raha ratkaisee…” Rahakin on kulttuurintuote, symbolinen maksuväline, jolla on taipumus muuttaa asioita. Se ei ole vain välttämätön paha vaan aktiivinen toimija – samoin kuin tietysti ne tahot, jotka rahaa käsittelevät.

Selvää on, että kulttuuripääkaupunki edellyttää merkittäviä investointeja. Jo lähtökohtana on, että valittu kaupunki laatii ”kulttuurisisällöistä ja -tapahtumista” koostuvan ohjelman. Kulttuuripääkaupungin täytyy mahdollistaa toimintaa ja luoda edellytyksiä kohtaamisille. Tässä mielessä raha ratkaisee, mutta aina voi kysyä, millä perusteilla resursseja jaetaan ja tekevätkö päätökset riittävästi oikeutta erilaisille kulttuurikäsityksille. Mieleen tulee Juha Räikän pohdiskelu hyvän elämän lähtökohdista. Perustellusti voi väittää, että yhteiskunnassa on useita mahdollisia tapoja tavoitella hyvää elämää, eikä vain yhtä ja ainoaa. Koska näin on, oikeudenmukaisen yhteiskunnan täytyy antaa yksilölle mahdollisuus tavoitella hyvää elämää: se voi tarkoittaa oopperassa käyntiä, mutta se voi tarkoittaa myös opiskelua, askartelua, urheilukilpailuissa käyntiä, kirjaston lukusalissa istumista, sienestämistä, matkustamista, lähiravintolassa väittelyä, rauhallisia koti-iltoja.

Samaa voi sanoa kulttuurista. Yhdysvaltalaiset tutkijat löysivät 1950-luvulla kulttuurin käsitteelle häkellyttävät 161 määrittelyä. Tästä rikkaudesta huolimatta yhteiskunnallisessa puheessa kulttuuri esiintyy hyvin kapeassa merkityksessä. Kulttuuri sysätään yhteiskunnallisen toiminnan osa-alueeksi ja sidotaan instituutioihin. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta toteaa kulttuurin viittaavan ”taiteen harjoittamiseen ja harrastamiseen, taidepalvelujen tarjontaan ja käyttöön, kotiseututyöhön sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimiseen ja edistämiseen”. Kulttuuritoimen alle sijoitetaan kirjastot, nuorisotyö, liikunta, museot ja teatteri- ja orkesterilaitos. Nämä määrittelyt elävät kulttuuripuheessa, vaikka kulttuurin tutkijat jäävätkin jupisemaan: eikö kulttuuri ole pikemminkin se elämänkokonaisuus, jossa me elämme, jatkuvasti muuttuva virta, jossa me ihmiset merkityksellistämme ympäröivää maailmaa; jota me muovaamme ja joka muovaa meitä?

Turussa kulttuuripääkaupunkihanke on ollut huolellisesti valmisteltu ja, mikä parasta, käsitys kulttuurista on ollut laaja. Silti vaarana on instituutiokeskeinen kulttuurikäsitys. Tämä tulee luonnostaan jo EU.n tavoitteista, joihin liittyy näkemys kulttuurista tuotettuina palveluina. Kun kulttuuripääkaupunki lähestyy, myös taloudelliset intohimot kasvavat. Samalla korostuvat vääjäämättömästi epäilyt siitä, käytetäänkö rahat ”oikein”, kenelle ”sisällöt ja tapahtumat” on suunnattu ja olisiko ollut vaihtoehtoisia tapoja käyttää resursseja. Kulttuurin käsitteen alla on aina käyty ankaria kädenvääntöjä, kamppailuja, joissa on luotu vastakkainasetteluja ja arvostelmia.

Kulttuuri ei lopulta ole kulttuuripääkaupunkihankkeen ulkopuolella: se luo sitä itse. Institutionaalisella kulttuurin kentällä erot ja arvostukset syntyvät helposti, mutta yhtä hyvin hanke voi tehdä turkulaista, varsinaissuomalaista ja eurooppalaista kulttuuria näkyväksi tavalla, joka murtaa lukkiutuneita raja-aitoja.

(ilmestynyt Turun Sanomissa 19.9.2008)