Viikko on sujunut hektisesti, luentoja ja seminaareja on riittänyt joka päivälle. Perjantai kului TAikissa, suomalaisen mykkäelokuvan parissa. Oli suoranaista luksusta katsoa kankaalta luentojen päätteeksi Ahon ja Soldanin lyhyt Sylvi-elokuva ja Erkki Karun Nuori luotsi vuodelta 1928. Kummassakaan ei ollut säestystä, joten katsomiskokemusta oli mahdollista ryydittää kommentein ja sutkautuksin niin kuin aikalaisetkin epäilemättä tekivät. Nuori luotsi perustui Yrjö Veijolan kansannäytelmään, joka oli aikanaan niin suosittu, että vielä vuonna 1928 uumoiltiin kaikkien katsojien joskus esittäneen jotakin näytelmän roolia. Nyttemmin Nuori luotsi on painunut aika lailla unholtaan, mutta aikalaisille se oli elävää draamaa. Kun Karu tarttui tarinaan, teos oli ehditty jo kertaalleen filmata. Sen sovitti elokuvaksi Kaarle Halme vuonna 1914 Hjalmar V. Pohjanheimon suosiollisella tuella. Luotsi Eero Luotolaa näytteli Konrad Tallroth ja hänen morsiantaan Annikkia Hilma Rantanen. Karun versiossa rooleista vastasivat Joel Rinne ja Lillan Järnefelt, Arvid Järnefeltin tytär. Halmeen tulkinnassa loppu on alkuperäisnäytelmän tapaan traaginen. Kaupungista saaristoon rantautunut viekas taiteilija Viklund on onnistunut houkuttelemaan Annikin mukaansa saarelle. Paluumatkalla puhkeaa myrsky, ja Annikki ja Viklund joutuvat veden varaan. Eero ryntää jalomielisesti pelastamaan rakastettuaan. Aaltojen temmellyksessä Eero kysyy: ”Annikki, oletko sama kuin saareen mennessä?” Annikki vastaa lakonisesti: ”En.” Tätä Eero ei kestä vaan antaa meren hukuttaa itsensä. Kun Karun elokuva vuonna 1928 valmistui, kaikki varmaankin tunsivat tarinan kulun. Epäilemättä yleisö oli ällikällä lyöty, kun kertomus saikin myönteisen lopun. Itse asiassa Karun tulkinnassa Viklund ja Annikki eivät joudukaan veden varaan myrskyn takia, vaan mustasukkainen Eero ajaa heidät moottoriveneellä kumoon. Jälleen Eero kysyy: ”Annikki, oletko sama kuin saareen mennessä?” Tällä kertaa Annikki vastaa: ”Kyllä.” Eero saa katsojalta anteeksi mustasukkaisuutensa, pelastaa Annikin ja kantaa tulevan puolisonsa tuvan lämpöön.Olisi kiinnostavaa tietää, miten aikalaiset tulkitsivat tämän muutoksen? Ehkä aika oli kypsä irrottautua saksalaistyyppisestä melodraamasta ja tarjota katsojille hollywoodmainen happy end. Toisaalta loppuratkaisut eivät käänteisyydestään huolimatta ole toistensa vastakohtia. Radikaalimpi vaihtoehto olisi ollut, jos Annikin olisi sallittu vastata ”En” ja Eero olisi hänet silti pelastanut. Lopetusten ero on näennäinen. Vuoden 1914 Eeron on yhtä vaikea kestää häpeää kuin vuoden 1928 Eeron. Silti on selvää, että elokuvakerronnan konventiot olivat muuttuneet 14 vuodessa: kaanoniin kuuluneen näytelmän loppuratkaisu oli mahdollista muuttaa siksi, ettei elokuva enää ollut vain teatterikappaleen esitys vaan itsenäinen ilmaisumuoto.
Kuva vuoden 1914 Nuoresta luotsista: Eero (Konrad Tallroth) makaa kuolleena, ja Annikki (Hilma Rantanen) ja äiti (Mia Backman) surevat vierellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti