Laura (1944)

Otto Premingerin ohjaama ja tuottama Laura (1944) on film noir -elokuvan klassikko, jossa on kaikki lajin tyylilliset tunnusmerkit, kertojaääni, joka johdattelee tarinan alkuun, öisiä kohtauksia ja varjostettua valoa, sateisia katunäkymiä ja tietysti kohtalokas nainen, elokuvan nimihenkilö. Jo ensimmäiset otokset alkutekstien jälkeen vangitsevat katsojan: kertojana on Waldo Lydecker (Clifton Webb), joka toteaa Lauran juuri kuolleen. Kamera poimii newyorkilaisen poliisin Mark McPhersonin (Dana Andrews), joka tutkii asuntoa, kulkee korkean kaappikellon ohi ja penkoo uteliaasti asuntoa. Laura nähdään elokuvan alussa vain maalauksessa, johon hänet on kuvattu. Hänen olemuksensa on vangitseva pelkkänä kuvanakin, ja ennen pitkää McPherson tuntee outoa vetovoimaa kuollutta neitoa kohtaan.

Hyvin nopeasti Preminger esittelee elokuvan henkilögallerian. Waldo Lydeckerin ja Mark McPhersonin lisäksi keskeisiä hahmoja on onnenonkijalta vaikuttava Shelby Carpenter (Vincent Price), joka paljastuu Lauran kihlatuksi. Elokuvan tärkein näkökulmallinen muutos tapahtuu 45 minuutin kohdalla, kun kuolleeksi luultu Laura (Gene Tierney) yhtäkkiä asteleekin näyttämölle.

Otto Premingerin Lauta on Hollywoodia parhaimmillaan. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat niin tiiviitä, etten oikeastaan keksi mitään turhaa, sekuntiakaan pois otettavaksi. Pienet yksityiskohdat jäävät mieleen, esimerkiksi kohtaus, jossa Mark testaa, tunnistavatko Carpenter ja Lydecker halvan viskipullon, joka on löytynyt Lauran jääkaapista. Ytimekkyyttä korostaa myös elokuvan loppuratkaisu, joka on tehokkaasti rakennettu ja päättyy lakonisesti. Tuntuu, että kaikki olennainen on jo kerrottu, eikä elokuva kaipaa ratkaisun jälkeistä turhaa tunnelmointia.