Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954)

Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954) oli kolmas Suomen Filmiteollisuuden valmistamista Pekka ja Pätkä -elokuvista. Sitä edelsivät Ville Salmisen ohjaama Pekka Puupää (1953) ja Armand Lohikosken ohjaama Pekka Puupää kesälaitumilla (1953). Sittemmin elokuvia valmistui 13 kappaletta, ja Lohikoski vakiintui luotto-ohjaajaksi. Ensimmäisten elokuvien tiivis valmistumistahti kertoo, että Esa Pakarisen ja Masa Niemen tähdittämä parivaljakko oli välitön menestys, ja tuottaja T. J.  Särkkä halusi hyödyntää suosiota niin pitkälti kuin mahdollista. Pakarisen ja Niemen muodostaman duon menestyksekkyydestä kertoo sekin, että elokuvan nimessä ovat molemmat keskeiset hahmot. Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä -elokuvan käsikirjoitus on kreditoitu sekä Armand Lohikoskelle että Reino Helismaalle, mutta tiettävästi teksti syntyi Lohikosken kynästä. Ajatus lumimiehestä tuli järjestäjältä, ja tuota pikaa aloitettiin etsinnät sopivan näyttelijän löytämiseksi. SF julkaisu ilmoitukset ainakin Helsingin Sanomissa, Suomen Sosialidemokraatissa ja Uudessa Suomessa 7. maaliskuuta 1954. 

Työpaikkailmoituksen tuli lopulta kaksisataa vastausta, ja SF valitsi rooliin 203-senttisen hitsaajan Vihtori Välimäen.

Vauhdikkaasti elokuva valmistui, sillä maaliskuun alussa etsittiin näyttelijää lumimiehen rooliin ja ensi-iltansa teos sai jo 30. heinäkuuta 1954. Viidessä kuukaudessa uusi Pekka ja Pätkä -seikkailu oli saatettu elokuvateattereihin. Tarina kuljetti Pekan, Pätkän ja Justiinan Lappiin, Kilpisjärvelle, ja sieltä edelleen pohjoisnavalle. Romantiikkaa elokuvassa oli ainakin kolmen parin edestä, sillä Timon (Olavi Virta) ja Katriinan (Anneli Sauli) ja Rikun (Åke Lindman) ja Irmelin (Tuija Halonen) lisäksi lumimies ihastuu Justiinaan (Siiri Angerkoski), tosin vain väliaikaisesti. Lumimies oli vuonna 1954 ajan hermolla, sillä saman vuoden tammikuussa esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoi siitä, miten Himalajan luostareissa säilytettiin lumimiehen luurankoja. Lehden mukaan lumimies oli ”suuren apinan näköinen, kahdeksan jalkaa korkea, paksunahkainen, tummanruskeat kasvot, lyhyt häntä ja ruho peitettynä puolentoista tuuman pituisella karvalla” (HS 2.1.1954). Lumimies eli populaarikulttuurissa muuallakin, sillä Hergé julkaisi sarjakuvansa Tintti Tiibetissä (Tintin au Tibet) Tintin-lehdessä vuosina 1958–1959.