The Late George Apley (1947)

The Late George Apley (1947) on Joseph L. Mankiewiczin ohjaama ja Philip Dunnen käsikirjoittama romanttinen komedia, joka pohjautuu John P- Marquandin romaaniin. Marquand jätti jälkensä yhdysvaltalaiseen populaarikulttuuriin Mr Moto -tarinoiden kirjoittajana, mutta The Late George Apley  toi hänelle Pulizer-palkinnon vuonna 1938. En tunne Marquandin romaania, mutta sitä pidetään taitavana yhdistelmänä toisaalta bostonilaisen yläluokan satiiria, toisaalta myötätuntoa väistyvää, konservatiivista maailmankuvaa kohtaan. Romaani suomennettiin vuonna 1954 nimellä Vainajan muotokuva. Kuten nimikin vihjaa, teoksessa on kehyskertomus, jossa John Apley muistelee edesmennyttä isäänsä. Vasta tämän jälkeen kerronta siirtyy ajassa taaksepäin. Elokuva sen sijaan alkaa suoraan George Apleyn (Ronald Colman) elämän kuvauksella.

Tuntuu, että Joseph L. Mankiewicz on todellakin omimmillaan tällaisen menneeseen maailmaan sijoittuvan draamaelokuvan ohjaajana. Tarina alkaa erittäin luistavasti. George Apley palaa kotiin ja kiinnittää huomiota läheisessä puussa olevaan kyyhkyyn. Tämä ennakoi pian paljastuvaa yksityiskohtaa: Apley haluaisi edistää asemaansa bostonilaisten herrojen keskuudessa ja edetä paikallisen lintuhavaintoyhdistyksen (birdwatching society) puheenjohtajaksi. Ystävilleen hän kehuu havainneensa mahlatikan (yellow-bellied sapsucker). Lopulta lintuharrastus siirtyy elokuvassa sivuraiteelle, ja päähuomio kiinnittyy Apleyn tyttären ja pojan rakkaussuhteisiin. Isä on pöyristynyt, kun hänelle selviää, että lasten kumppanit eivät olekaan bostonilaisia. Elokuva avaa hienovaraisesti isän arvomaailmaa ja valmistelee sen muutosta. Tämä toimii lopulta hyvin, vaikkakin mietin, miten lopputulokseen olisi vaikuttanut, jos elokuvassa olisi ollut samanlainen kehyskertomus kuin romaanissa. Ehkä tätä ei tarvittu kirjalliselle aiheelle, jonka yleisö jo tunsi hyvin, tai ehkä nimenomaan Mankiewicz on tässä asettunut Apley-vainajan muistelijaksi.