Ylpeä kapinallinen (The Proud Rebel, 1958)

Olen haravoinut 1950-luvun lännenelokuvia vuosien mittaan paljonkin, mutta jostakin syystä Michael Curtizin ohjaama Ylpeä kapinallinen (The Proud Rebel, 1958) on jäänyt katsomatta. Se nähtiin Suomessa ensi-iltavuonnaan, marraskuussa 1958, mutta tietääkseni sitä ei ole esitetty valtakunnallisilla tv-kanavilla. Ensi-illan jälkeen sanomalehdet totesivat, että elokuvassa on kaikki lännenelokuvan tutut piirteet, mutta toisaalta se oli aihepiiriltään poikkeuksellinen, sillä tarinan keskiössä olivat sekä puhekykynsä menettänyt poika että paimenkoira, joka pääsi näyttämään taitojaan pariinkin otteeseen. Ylpeän kapinallisen alkukohtaus tuo mieleen George Stevensin klassikon Etäisten laaksojen mies (Shane, 1953). Tähän vaikuttaa paitsi pääosan esittäjä, Alan Ladd, myös se, että mukana on Laddin poika David, joka oli nähty pienessä sivuroolissa jo Etäisten laaksojen miehessä. Curtiz tuntuu alussa viittaavan myös Stevensin elokuvan pastoraaliin, kun matkaa taittaessaan isä ja poika näyttävät elävän sopusoinnussa luonnon kanssa, eikä metsänreunassa aterioiva kauriskaan heitä hätkähdä.

James Edward Grantin tarinaan perustuva elokuva alkaa isän ja pojan, John Chandlerin (Alan Ladd) ja David Chandlerin (David Ladd), matkalla kohti pohjoista. He törmäävät aloituskohtauksessa etelää kohti suuntaavaan kauppamieheen (John Carradine), joka on menossa sisällissodan jälkeen tekemään bisneksiä. Avauksella on kaksi tehtävää, toisaalta se kertoo Chandlerin kuuluvan häviäjiin, toisaalta se korostaa Chandlerin arvomaailmaa. Entinen konfederaation sotilas ei kaipaa vaurautta vaan hän haluaa auttaa poikaansa, joka on sodan traumojen keskellä menettänyt puhekykynsä. Saavuttuaan kaupunkiin Chandler käy tapaamassa lääkäriä (Cecil Kellaway), ja saa kuulla Minnesotassa toimivasta Eli Straussista, joka osaisi auttaa henkisissä pulmissa. Elokuvan alku esittelee myös elokuvan tärkeän hahmon, Lance-koiran (palkittu bordercollie King), joka on Davidille rakas ja joka osoittautuu heti alussa ilmiömäiseksi lammaskoiraksi. Aloitus luo jännitteen lammasfarmari-isän Harry Burleighin (Dean Jagger) ja Chandlerin välillä. Tai pikemminkin Burleighin pojat Jeb (Harry Dean Stanton) ja Tom (Thomas Pittman) nöyryyttävät Chandleriä ja janoavat itselleen taitavaa paimenkoiraa. Syntyy kahina, jonka syy vieritetään Chandlerin niskoille, mutta onneksi paikalle saapuu Linnett Moore (Olivia de Havilland), joka ottaa Davidin hoteisiinsa ja lopulta pelastaa isänkin tilalleen.

Ylpeä kapinallinen on rikkinäisten perheiden elokuva. Burleighin perhe on isän ja kahden kurittoman pojan yhteenliittymä, eikä heidän taustoistaan kerrota käytännössä mitään. He janoavat paimenkoiraa, vaikka tämä tuntuu toisaalta vain tekosyyltä pyrkimyksessä saada Linnett Mooren maat haltuun. Toisaalta Lance-koira ei tottele ketään muuta kuin isäntäänsä, ei Burleighejä mutta ei myöskään Batesia (James Westerfield), joka koettaa ostaa sen itselleen. Toinen rikkinäinen perhe on Chandlerin ja Mooren muodostama liittoutuma, joka kamppailee Burleighiä vastaan. Moore lähtee Davidin kanssa Minnesotaan lääkäriä tapaamaan, ja sillä välin Chandler myy koiransa Batesille. Curtizin ohjaus on loistavimmillaan kohtauksessa, jossa Chandler nöyrtyy ja vie Lancen Batesille. Kamera on asetettu lattian rajaan, koiran näkökulmaan. Mutta koira ei ole omaisuutta, jonka voi myydä. Sillä on oma tahto. Lopussa, kun David ja Moore palaavat lääkäriltä, Chandler koettaa sovittaa virheensä, ja lopulta onnistuu. Elokuva etenee melkein vääjäämättömästi western-lajityypin odotusten mukaiseen konfliktiin, jossa Chandler tarttuu aseeseen, vaikkakin vastentahtoisesti. Loppuratkaisussa puhuttelee Burleighin nuorimman pojan murtuminen. Tom Pittmanin roolisuoritus on lyhyt mutta sitäkin vaikuttavampi. Häntä pidettiin yhtenä sukupolvensa lupaavimmista näyttelijöistä, mutta hän menehtyi auto-onnettomuudessa 31. lokakuuta 1958, vain 26-vuotiaana.