Siegfried Kansallisoopperassa

Suomen kansallisoopperan uusi Nibelungin sormus -tetralogia on nyt edennyt kolmanteen osaan, musiikkidraamaan Siegfried ja jännitys tiivistyy. Kun Anna Kelon ohjaama ja Mikki Kuntun visualisoima kokonaisuus käynnistyi Reininkullalla elokuussa 2019, saattoi olla vielä vaikea hahmottaa, millainen näkemys tästä taiteen suurteoksesta on lopulta syntymässä. Koronapandemia viivästytti projektin etenemistä, ja toinen osa Valkyyria nähtiin vasta elokuussa 2022, kolmen vuoden tauon jälkeen. Nyt tarina saa vihdoin jatkoa, kun kolmas osa Siegfried tuli ensi-iltaan 24. maaliskuuta 2023. Siegfried on koko Richard Wagnerin neliosaisen musiikkidraaman avainteos, erityisesti siksi, että säveltäjän mielessä kaikki lähti liikkeelle Siegfriedin hahmosta, sankarista, jonka kehityskertomus draamaan sisältyy. 

Edellisessä jaksossa, Valkyyriassa Wotan nukutti kapinoivan tyttärensä Brünnhilden vuorenlaelle, josta vain sankari voi hänet pelastaa. Siegfried-oopperan alussa aikaa on kulunut. Sieglinde on kuollut synnytyksessä, ja Wälsungien jälkeläinen on varttunut kääpiö Mimen kasvatuksessa. Mime on Siegfriedille sekä isä että äiti. Poika elää metsässä, harrastaa sotaisia taitojaan, mutta elämän peruskysymyksiä hän ei ymmärrä. Ensimmäisen näytöksen kuuluisassa kohtauksessa Siegfried takoo Notung-miekan palaset yhteen ja saa voittamattoman aseen. Samaan aikaan katsoja ymmärtää, että Mimen tarkoitusperät ovat katalat. Mime haluaisi itselleen Nibelungin aarteet ja pyrkii tavoitteeseensa nuoren sankarin avulla. Aarretta vartioi Fafner-jättiläinen, joka on muuttunut lohikäärmeeksi. Fafner lepää aarteen päällä, ja libretossa on kohta, jossa hän toteaa lakonisesti: ”Minä makaan ja omistan.” Siegfried surmaa lohikäärmeen ja saa sormuksen lisäksi näkymättömäksi tekevän Tarnhelm-kypärän. Toisen näytöksen kohokohtia on kuuluisa Waldbeben-musiikki, metsän huminaa tai metsän kuiskintaa. Lohikäärmeen veren maistaminen saa Siegfriedin ymmärtämään lintujen kieltä ja myös kuulemaan vastustajansa ajatukset. Luonto auttaa sankaria, ja Anna Kelon ohjauksessa Metsälintu on erityisen mieleenpainuva hahmo. Lintu opastaa Siegfriedin lopulta vuoren luo, paikalle, jonne Brünnhilde on Valkyyriassa jäänyt. 

Siegfried-ooppera huipentuu Siegfriedin ja Brünnhilden kohtaamiseen, joka vie suurimman osan kolmannen näytöksen kestosta. Siegfriedin roolin esittäjälle tämä on vaativaa, sillä rooli on raskas ja huipentuu juuri kolmannen näytöksen loisteliaaseen, ja pitkään, duettoon. Daniel Brenna suoriutuu roolista erittäin hyvin, mutta eloon ooppera herää, kun Johanna Rusasen huikeasti tulkitsema Brünnhilde vihdoin virkoaa. Laulullisesti ja musiikillisesti esitys onnistui erinomaisesti. Mieleen jäi myös Dan Karlströmin Mime, ja tietysti Hannu Linnun johtama oopperan orkesteri. 

Anna Kelon Ring-tulkinnassa Reininkulta sijoittui myyttiseen maailmaan ja Valkyyria 1900-luvulle, erityisesti toisen maailmansodan tilanteeseen. Siegfriedissä ollaan nykyhetkessä: tämä näkyy ennen kaikkea ensimmäisessä näytöksessä, sillä loppua kohti ajallisia kiinnekohtia on tulkinnassa vähemmän. Nykyhetken korostuminen antaa Siegfriedin kehitystarinalle olennaisen viitekehyksen. Päähuomio on yksilön kehityskertomuksessa, mutta samalla myös vapautumisessa siitä sääty-yhteiskunnasta, joka vielä Valkyyriassa piti henkilöitä otteessaan. Odotus tiivistyy: miten tarina kehittyy ensi vuonna Jumalten tuhossa?