Continental – hupainen avioero (The Gay Divorcee, 1934)

Mark Sandrichin ohjaama Continental – hupainen avioero (The Gay Divorcee, 1934) on viihdyttävimpiä Fred Astairen ja Ginger Rogersin elokuvia. Sandrich, joka menehtyi sydänkohtaukseen vain 44-vuotiaana vuonna 1945, oli mykkäkaudella kouliintunut ammattilainen ja oli tottunut musikaalien ja komedioiden tekijä. Continentalissa on ripaus niitä aineksia, joista syntyi 1930-luvun screwball-komedia, mutta samalla mukana on aimo annos tanssia ja laulua. Elokuvan valmistumisen aikaan Hollywoodissa oltiin juuri siirtymässä Hays Coden aikakauteen, mikä olennaisesti vaikutti seuraavien vuosien komediaelokuvaan ja sopivaisuuden rajoihin. Sandrichin elokuvan alkuperäinen nimi oli The Gay Divorce, mutta Hays Office painosti tuotantoyhtiö RKO:ta muuttamaan nimeä. E-kirjaimen lisäyksellä vältyttiin avioliittoinstituution arvokkuutta nakertavalta mielikuvalta. Tämä oli tietysti kosmetiikkaa, sillä koko elokuva kiertyy avioliiton tietoisen purkamisen ympärille.

Mimi Glossop (Ginger Rogers) on onnettomasti naimisissa geologin kanssa, ja hän turvautuu juristin apuun järjestääkseen sellaisen kohtauksen, jonka perusteella aviomies ei voi välttyä eron hakemiselta. Jo ennen kuin tämä lainkaan selviää katsojalle, elokuva on esitellyt yhdysvaltalaisen tanssijan Guy Holdenin (Fred Astaire) ja tämän ystävän Egbert Fitzgeraldin (loistava Edward Everett Horton), joka joutuu tuuraamaan isänsä lakifirman johdossa. Avionrikkojaksi tilataan ammattihurmuri Rodolfo Tonetti (Eric Rhodes), joka on Hollywood-elokuvan uskomattomimpia italialaiskarikatyyrejä. Kaiken kaikkiaan Continental on mainio musikaalikomedia, jonka pienet sivuroolit jäävät mieleen. Astaire-Rogers-elokuvien vakionäyttelijöitä oli Eric Blore, jota voisi kutsua Hollywoodin Uuno Laaksoksi. Hänet on aina ilo nähdä valkokankaalla.