Yö ilman armoa (1968)

Hubert Cornfieldin ohjaama ja yhdessä Robert Phippenyn kanssa käsikirjoittama Yö ilman armoa (The Night of the Following Day, 1968) esitettiin YLE Teemalla muutama päivä sitten. Se ansaitsee katsomisen jo pelkästään 60-lukulaisen ilmeensä, Stanley Myersin hienon musiikin ja kiinnostavan näyttelijäkaartinsa ansiosta. Pohjana on Lionel Whiten jännitysromaani The Snatchers vuodelta 1953. White tunnettiin kovaksikeitettyjen tarinoiden taitajana, mutta mieleen tulee, että Cornfield on saattanut saada kimmokkeen Ranskasta. Jean-Luc Godard oli tehnyt Hullun Pierrot'n (Pierrot le Fou, 1965) juuri Lionel Whiten innoittamana. Tosin Godardin tulkinta etenee kauas pohjana olleen Obsession-romaanin lähtökohdista... Joka tapauksessa Hubert Cornfield oli asunut jonkin aikaa Ranskassa ja saanut estetiikkaansa innoitusta uuden aallon ohjaajilta. Yö ilman armoa muistuttaa alun ekonomisuudessa Godardia enemmän Jean-Pierre Melvilleä.

Yö ilman armoa alkaa lentokoneesta, joka laskeutuu Orlyn kentälle Pariisiin. Yhdysvaltalaisen miljonäärin tytär (Pamela Franklin) joutuu kolmen paatuneen rikollisen, Budin (Marlon Brando), Leerin (Richard Boone) ja Wallyn (Jess Hahn), kidnappaamaksi. Mukana ryhmässä on myös lentoemäntä Vi (Rita Moreno). Ryhmä kätkeytyy ranskalaiseen rannikkohuvilaan, jossa itsepintainen poliisi (Gérard Buhr) törmää tavan takaa varsinkin Vihin. Tähän väliin on todettava, että Melville-kytkentää vahvistaa se, että Buhr oli esiintynyt ainakin kahdessa Melvillen teoksessa. Erityisen jännittäväksi elokuvaa ei voi kutsua, vaikka katsoja vaistoaakin pinnan alla kytevän väkivallan. Cornfieldin ohjauksessa on napakkuutta ja kuvakulmissa hienoja oivalluksia, mutta ainakin minut lopputulos jätti kylmäksi – mikä on ehkä tarkoituskin. Olisin kaivannut tähän ripauksen melvilleläistä filosofisuutta.