3. heinäkuuta 2018

The Shape of Water (2017)

Guillermo Del Toron The Shape of Water (2017) kahmi viime vuonna roppakaupalla palkintoja, ja mikäpä siinä. Elokuva on taitavasti toteutettu romanttinen fantasia, vaikkakin ehkä juuri tietoisesti tehty kassamagneetiksi, jonka juoni on sopivan virtaviivainen. Tarinassa on mustavalkoisuutta, mutta koska tyylilajina on sadunomainen fantasia, se ei liiemmin haittaa. Nautittavin on mielestäni elokuvan alku, joka on hienosti rytmitetty ja rakentaa mykän Elisan (Sally Hawkins) näkökulman ja rutiinien täyttämän arjen herkästi. Tarina sijoittuu 1960-luvun alkuun, kylmän sodan aikaan. Elisa toimii siivoojana salaisessa laboratoriossa ystävänsä Zeldan (Octavia Spencer) kanssa. Laboratorion altaassa pidetään vankina Etelä-Amerikasta pyydystettyä vesimiestä, jonka kanssa Elisa ennen pitkää pystyy kommunikoimaan. Neuvostoliittolaiset, kuinkas muuten, ovat myös kiinnostuneita mystisestä löydöstä.

Elisa elää maailmasta eristäytyneenä, ja Zeldan ohella hänen harvoja kontaktejaan on naapurin Giles (Richard Jenkins), urallaan epäonnistunut mainospiirtäjä. Molemmat ystävät auttavat ennen pitkää Elisaa vesimiehen vapauttamisessa. Eritäytyneisyyttä kuvastavat Elisan naapurissa toimivan elokuvateatterin saleista kantautuvat fantasian äänet. Teatterissa pyörii sattumalta Henry Kosterin ohjaama raamattuspektaakkeli Ruutin kirja (The Story of Ruth, 1960), ja elokuvaan viitataan tarinassa vielä myöhemminkin, kun vesimies pakenee Elisan kotoa (jostakin kumman syystä) elokuvasalin hämärään. Ehkäpä Elisassa on ripaus Ruutin itsenäisyyttä: Ruut hylkäsi oman kansansa jumaluudet. Jos olen oikein ymmärtänyt, Ruutin nimi viittaa säälin tunteeseen, ja myös Elisa tuntee sääliä kahlittua vesimiestä kohtaan. Viittaus Ruthin kirjaan on vain yksi The Shape of Water -elokuvan intertektuaalisista viitteistä. Guillermo Del Toron elokuva on kunnianosoitus vanhalle Hollywoodille, ja se sisältää aineksia myös 1950-luvun tieteiselokuvista. Vesimiehen hahmo tuo mieleen Jack Arnoldin Mustan laguunin hirviön (Creature from the Black Lagoon, 1954), mutta ajat ovat muuttuneet: vuonna 2017 on tärkeää ymmärtää vieraan olennon tunteita ja hänen näkökulmaansa, vaikka toki vesimiehen maailma jää katsojalle lopulta tuntemattomaksi.