Luutnantti Blueberry 13–15

Kultaisen luodin jälkeen Jean-Michel Charlier ja Jean Giraud toteuttivat tarinan, joka osoittautui lopulta yhdentoista albumin mittaiseksi. Sen kolme ensimmäistä nidettä muodostavat oman kokonaisuutensa, jota voisi – jos elokuvarinnastusta etsitään – verrata Sergio Leonen dollaritrilogiaan. Rahanhimo punoo pauloihinsa ja tempaa vastustamattomasti mukaansa. Nämä albumit olivat Chihuahua Pearl (1973), Puolen miljoonan dollarin mies (L’Homme qui valait 500 000 $, 1974) ja Ruumiskirstun balladi (Ballade pour un cercueil, 1974). Charlier palaa tarinassaan sisällissodan jälkimaininkeihin. Tarina alkaa suoraan toiminnasta: Blueberry on partioimassa Arizonan ja Uuden Meksikon rajalla, kun vastaan ratsastaa meksikolaisia sotilaita pakeneva mies. Pian hahmottuu, mistä on kyse: ennen sisällissodan päättymistä Etelävaltojen presidentti Jefferson Davis toimitti 500 000 dollarin arvosta kultaa piiloon Meksikon puolelle, jotta tulevaisuudessa rahojen avulla voisi hankkia aseita ja varusteita kapinaa varten. Yhdysvaltain presidentti lähettää sotilasneuvontantajansa McPhersonin Fort Navajoon, ja tuota pikaa Blueberryn tehtäväksi tulee etsiä Meksikosta mies, joka tietää aarteen olinpaikan. Blueberrystä tehdään etsintäkuulutettu, jotta hän voi uskottavasti ”paeta” rajan yli. Blueberry vaeltaa ensiksi Chichuahuan kaupunkiin, joka kuhisee monenlaista väkeä. Albumin nimi viittaa kapakkalaulaja Chihuahua Pearliin, joka toimii Yhdysvaltain agenttina.

Puolen miljoonan dollarin miehessä keskiössä on albumin nimen mukaisesti meksikolaisessa vankilassa viruva entinen etelävaltioiden sotilas, Trevor, joka tietää aarteen olinpaikan. Tarinaa ei voi, eikä kannata tiivistää, tässä, mutta taitavasti Charlier ja Giraud liikuttavat polveilevaa juonta. Henkilöitä ja intressejä on monia, Chihuahua Pearl pelaa omaan pussiinsa, samoin kuvernööri Lopez, komentaja Vigo ja karanneet etelävaltiolaiset Kimball ja Finley. Rahanhimo tekee kaikista itsekkäistä, mutta Blueberry pysyy uskollisena Yhdysvaltain presidentiltä saamalleen tehtävälle. Tätä taustaa vasten on sitäkin katkerampaa, että seuraavan albumin lopussa kaikki viralliset tahot kiistävät tukensa Blueberrylle. Lopussa jäljelle jää vain McCluren ja Redin lojaalisuus, samaan tapaan kuin Kenraali Kultatukan lopussa. Puolen miljoonan dollarin miehen lopussa Blueberry on onnistunut saamaan Trevorin vankilasta, ja he odottavat piilossa mahdollisuutta hakea himoittu aarre.

Ruumiskirstun balladissa aarteenmetsästys jatkuu. Albumin idea tuo mieleen Leonen Hyvät, pahat ja rumat (1968), jossa myös etsitään aarretta hautausmaalta. Tylyin kohtalo on Trevorilla, jonka meksikolainen peoni surmaa surutta vain saadakseen uhrinsa saappaat. Ironisessa kuvassa meksikolainen ratsastaa onnellisena tultuaan rikkaaksi... Eipä aikaakaan, kun saappaat päätyvät Chihuahua Pearlille ja Blueberrylle: Trevor on kätkenyt saappaaseensa paperilapun, jossa lukee sen haudan nimi, johon aarre on kätkettynä. Lopulta kirstu löytyy, ja hurjassa takaa-ajokohtauksessa kultaa kuljetetaan karanneella lautalla sateen piiskaamassa Rio Conchos -joessa. Eteläisellä rannalla pakenijoita jahtaavat meksikolaiset, pohjoisella entiset konfederaation sotilaat. Valtavat ponnistelut saattavat aarteen pohjoiseen, mutta lopulta kaikki on turhaa: tavoiteltu arkku osoittautuu tyhjäksi, tai se sisltää vain lyijyharkkoja. Juarez on jo käyttänyt rahat. Loppu on synkkä, sillä mikään sopimus ei pidä, ja palkkioksi uskollisuudestaan Blueberry tuomitaan petoksesta vankilaan, sotilasarvonsa menettäneenä. Jos Kenraali Kultatukan lopussa Blueberryn alennustila tuntui täydelliseltä, nyt se on vieläkin musertavampi.

Kolmen albumin kokonaisuudessa tarinan kuljetus toimii erinomaisesti, ja on selvää, että tässä on idullaan westernsarjakuvan huipputeos. Ainoa seikka, joka itseäni häiritsee, on väritys, joka on selkeästi räikeämpää ja tyylitellympää kuin aiemmissa albumeissa.