Luutnantti Blueberry 11–12

Nämä kaksi albumia ovat ehdottomia Blueberry-suosikkejani. Tunteeseen punoutuu annos nostalgiaa, sillä nämä molemmat julkaistiin Zoom-lehdessä jatkokertomuksina vuonna 1974. Albumeina ne ilmestyivät Jalavan kustantamina vuosina 1988 ja 1989. Kadonnut kaivos (La mine de l’allemand perdu, 1972) ja Kultainen luoti (Le spectre aux balles d’or, 1972) muodostavat yhtenäisen kertomuksen, joka katkaisee Kenraali Kultatukassa käsitellyt teemat ja samalla jatkaa Hopeatähteä: Kadonneen kaivoksen alussa Blueberry on jälleen lainvartijana, tällä kertaa Palomiton kaupungissa Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla. Kultatukan kuvaamat intiaanisodat jäävät hetkeksi taakse, vaille ratkaisua. Charlier ja Giraud palasivat uudelleen sisällissodan jälkeisiin poliittisiin kysymyksiin albumissa Chihuahua Pearl (1973), mutta kahden niteen verran he keskittyivät kullanhimosta kertovaan klassiseen seikkailutarinaan. Kadonnut kaivos alkaa sheriffin toimistossa, josta Blueberry ja avustajansa McClure lähtevät selvittämään kapakkatappelua. Samalla lukija tutustuu kaksiosaisen tarinan kantavaan voimaan, huijariin, joka tottelee lempinimeä Prosit, käyttää itsestään nimitystä Werner Amadeus von Luckner  ja esittelee itsensä preussilaisen aatelissuvun jälkeläisenä. Myöhemmin tosin paljastuu, että hahmo on oikean Lucknerin katala palvelija, joka on ottanut isäntänsä identiteetin. Harvoin on fiktiossa esitetty yhtä kieroa henkilöhahmoa, ja Charlier ja Giraud ottavat roistostaan kaiken irti, yhä mielikuvituksellisimmilla tavoilla. Albumi introdusoi myös kaksi palkkionmetsästäjää Colen ja Wallyn, joiden tyyli tuo mieleen spagettiwesternien tappajat.

Kultanen luoti jatkaa edellisen jalanjäljissä: Prosit on karkumatkalla kohti kadonnutta kultakaivosta, ja Blueberry, McClure ja Wally seuraavat perässä. Giraud viittaa Arizonan tunnettuihin maisemiin, Monument Valleyyn, ja tarinassa vilahtaa myös Superstition Mountainsin profiili. Loppuratkaisu sijoittuu vaikeakulkuiselle ylängölle, jota apassit pitävät pyhänä paikkana ja jossa muukalaiset saavat selviytyä omillaan. Sarja saa kauhuelokuvamaisia piirteitä, ja varsinkin öinen jakso, jonka päätteeksi Wally heittää henkensä, on vaikuttava. Viekkaan Prositin oikea identiteetti paljastuu, ja hän joutuu itsekin kohtaamaan menneisyydessä tekemänsä rikokset. Loppuratkaisu on elliptinen. Blueberry ja McClure jäävät vuorelle vangiksi, kun Prosit häipyy kultakimpaleineen sivistyksen pariin. Epäilemättä Charlier ja Giraud olisivat voineet kertoa seikkailua vielä kymmenien sivujen verran, mutta lopun lakonisuus on lopulta erinomainen ratkaisu. Prosit selviytyy äärimmäiselle rajalle ja on jo tekemässä lähtöä Eurooppaan, kunnes totuus paljastuu.