Harry Potter ja salaisuuksien kammio (2002)

Näin ensimmäisen Harry Potter -elokuvan vasta televisiosta, ja niin kävi myös tämän toisen kohdalla. Chris Columbusin ohjaama Harry Potter ja salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets, 2002) on edeltäjänsä tapaan hauskaa katsottavaa siksi, että englantilaisen sisäoppilaitoksen repressiivinen ilmapiiri on saatu muunnettua fantasioiden ja mielikuvituksen paikaksi. Varsinainen salaisuuksien kammio ei ehkä lopulta olekaan Tylypahkan uumenista löytyvä mystinen holvisto vaan itse Tylypahka hämärine menneisyyksineen ja kätkettyine tunteineen. Kahden ensimmäisen Potter-elokuvan kohdalla silmiinpistävää on se, ettei uhka tai seikkailu tule ulkoapäin: draaman keskus on Tylypahkassa, yhteisön sisällö. Loppujen lopuksi Salaisuuksien kammio vaikuttaa minusta onnistuneemmalta kuin edeltäjänsä: loppuhuipentuman käärme luo kauhuelokuvallisia efektejä, mutta ratkaisu on tyylikkäämpi kuin Viisasten kiven hirviö. Ehdoton plussa on myös Kenneth Branagh Gilderoy Lockhartin roolissa.

Harry Potter ja viisasten kivi (2001)

Chris Columbuksen Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone, 2001) tulee nähtyä sivusilmällä, kahdessa osassa. Olen lopulta yllättänyt: varsinainen tarina on lyhyt ja ytimekäs. Tylypahkan kätköissä lepää viisasten kivi, jonka päätymisen vääriin käsiin Harry Potter ystävineen estää. Onneksi mysteeri on niin lyhyt, sillä hauskinta on katsoa fantasiamaailmaksi muutettua sisäoppilaitosta.