30. kesäkuuta 2018

Vivir es fácil con los ojos cerrados (2013)

David Trueban Vivir es fácil con los ojos cerrados (2013) on englanninkieliseltä nimeltään Living Is Easy With Eyes Closed. Elokuvan nimi tulee Beatles-kappaleesta ”Strawberry Fields Forever”: elämä on helppoa, jos silmät ovat suljettuina. Tämä on lähtökohta Trueban komedialle, joka sijoittuu Francon aikaan, 1960-luvun lopun Espanjaan, jossa monissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä ”silmät ovat suljettuina”. Päähenkilö on keski-ikäinen opettaja Antonio (Javier Cámara), joka elokuvan alussa opettaa ”Help!”-kappaleen sanojen avulla englantia poikakoulun oppilaille. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1966, jolloin John Lennon on Almeriassa osallistumassa Richard Lesterin elokuvan Miten voitin sodan (How I Won the War, 1967) kuvauksiin, ja niin Antonio päättää lähteä etelään päästäkseen keskustelemaan ihailemansa laulajan kanssa.

Antonion matkasta tulee kehitystarina, jossa ”suljetut silmät” vähitellen raottuvat. Matkan varrella mukaan tulee raskaana oleva Bélen (Natalia de Molina), joka on paennut äitiään, eikä tiedä, mitä tehdä. Pian auton kyydissä on myös kodistaan karannut nuorimies Juanjo (Francesc Colomer), jonka pitkälle tukalle almerialaismiehet naureskelevat. Vaikka Juanjo lopulta päätyy patriarkaaliseen järjestykseen, takaisin isänsä hoteisiin, Antonion vankkumaton fanius on avannut ikkunan tulevaisuuteen, siihen, että maailmaa voi muuttaa. Antonio voimaantuu itsekin, kuten elokuvan viimeisistä kuvista voi nähdä. Vivir es fácil con los ojos cerrados on sympaattinen elokuva, jonka ajankuva jää mieleen. Beatles-teemasta huolimatta Lennonin musiikkia ja ääntä kuullaan vain vähän, ja sekin aivan lopuksi magnetofonin välityksellä...

29. kesäkuuta 2018

Locos peligrosos (1957)

Katsoin matkan aikana meksikolaisen Fernando Cortésin vuonna 1957 ohjaaman musiikkikomedian Locos peligrosos, jonka nimi taitaa viitata vaarallisiin hulluihin! Elokuvan pääroolissa on laulaja-koomikko German Valdés (1915–1973), joka tuli tunnetuksi taiteilijanimellä Tin Tan. Valdés esiintyi kymmenissä elokuvissa vuodesta 1944 lähtien kuolemaansa asti. Tin Tanin laulua kuullaan elokuvassa enemmän kuin lääkäri määrää, mutta yleisö on epälemättä ollut tyytyväinen. Tin Tanin sanotaan vaikuttaneen siihen, millaista espanjan kieltä meksikolaisissa elokuvissa kuultiin. Myös Locos peligrosos sisältää runsaasti spanglishiä, espanjan ja englannin luovaa sekoittamista, mikä viehätti myös Yhdysvaltain meksikolaistaustaista yleisöä.

Locos peligrosos yhdistää lemmentarinan ja musiikin niin kuin niin monet viihde-elokuvat Yhdysvalloissa ja Euroopassa samaan aikaan.Meksikolaista musiikkia toki kuullaan, muun muassa alun loistavassa musiikkinumerossa, jossa Federico (Tin Tan) laulaa rakastatulleen puhelimen välityksellä – ja mariachi-kokoonpano soittaa taustalla. Rakkaussuhdetta häiritsee musiikillinen kamppailu, sillä Minerva (Yolanda Varela) on klassisen musiikin professorin Julio Sarasaten (Julio Villareal) tytär. Televisiolähetyksessä järjestetään jopa kilpailu klassisen musiikin ja uuden nuorisomusiikin välillä. Uutta poppia edustaa amerikkalainen Puppy Lane, joka provosoivasti venyttelee purukumiaan professori Sarasaten kauhistukseksi. Puppy Laneä näyttelee German Valdésin veli Manuel ”El Loco” Valdés.

12. kesäkuuta 2018

Jättiläinen (The Giant, 1956)

Pitkästä aikaa katsoimme George Stevensin Jättiläisen (The Giant, 1956). Eeppinen tarina perustuu Edna Ferberin romaaniin, joka oli ilmestynyt neljä vuotta aiemmin. Stevens oli ensi-illan aikaan 52-vuotias, jo kokenut ohjaaja, joka oli uransa huipulla. Takana oli lännenelokuva Etäisten laaksojen mies (Shane, 1953), joka sijoittui Wyomingin maisemiin. Jättiläinen merkitsi loikkausta täysin erilaiseen ympäristöön, 1900-luvun Teksasiin. Kertomus seuraa Jordan ”Bick” Benedictin (Rock Hudson) ja hänen puolisonsa Leslien (Elizabeth Taylor) rakastumista ja avioliittoa vuosikymmenien ajan, mutta samalla romanttisen tarinan ohelle rakentuu historiallinen kaari Teksasin muutoksesta, modernisaatiosta, joka toi öljylähteet karjatilojen tilalle. Pitkän linjan tarinoissa elliptisyys on usein nautinnollista, se, miten ajassa siirrytään eteenpäin, ja tämä toimii myös Jättiläisen keskeisenä käyttövoimana.

Jättiläisen alku sijoittuu Marylandiin, jonne Bick lähtee hakemaan hevosta mutta tuokin mukanaan morsiamen. Bickin kotitila Reata on isäntänsä mielenmaiseman aineellistuma: tyhjällä preerialla kohoaa viktoriaaninen koti, jonka sisällä eletään normien mukaan. Vaikuttava hahmo on Bickin sisar Luz, jota esittää Johnny Guitarista tuttu Mercedes McCambridge. Leslielle paljastuu vähitellen se rotujen segregaatio, jonka keskellä Benedictien suku on elänyt ja elää. Eeppisen tarinan kaaren aikana tämä erottelu kuitenkin murtuu. Vaikka Bickin arvomaailma näyttäytyy konservatiivisena sen kiihkeän teknologisen muutoksen rinnalla, joka Teksasia ravistelee, hän kykenee muuttumaan, kuten elokuvan viimeinen kuva osoittaa.

Jättiläinen on jäänyt historiaan yhtenä James Deanin harvoista roolisuorituksista. En itse kuulu Dean-kultin sukupolveen, mutta Jättiläisen alun perusteella sitä on helppo ymmärtää. Deanista rakentuu juuri tässä elokuvassa ikonisen raukea kuva, ja Stevens tuntuu pitävän häntä joka kohtauksessa viipyilevästi valon ja varjon rajamailla. Ehkä alkuperäinen tarkoitus on ollut kuvata Jett Rinkin hahmon salaperäisyyttä, häneen kätkeytyvää potentiaalia, jota Bick ei kykene näkemään. Alun tyylitelty Dean on aikamoisessa ristiriidassa siihen karikatyyrinomaiseen nousukkaaseen, joka Jett Rinkistä elokuvan mittaan hahmottuu. Vaikka olen nähnyt elokuvan monta kertaa, tuntuu, että olin aktiivisesti unohtanut, miten yksiulotteiseksi hahmo loppua kohti muotoutuu.