26. toukokuuta 2016

Kultainen vasikka (1961)

Ritva Arvelon käsikirjoittama ja ohjaama Kultainen vasikka (1961) on suomalaisen elokuvan huippua. Silti se jäi ohjaajansa ainokaiseksi. Arvelo totesi myöhemmin saaneensa tilaisuuden elokuvan ohjaamiseen ”seistyään viisitoista vuotta jonossa”. Aihepiiriksi valikoitui tuttu teos, sillä Arvelo oli juuri ohjannut Intimiteatteriin Maria Jotunin (1880–1943) näytelmän Kultainen vasikka, suurella menestyksellä. Jotunin teos sijoittuu ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin keinottelu valtaa pikkukaupungin asukkaat. Jotunin näytelmä valmistui vuonna 1918, joten se kuvasi ajankohtaista rahanpalvontaa, mutta aikalaisia teos ei miellyttänyt. Varsinaiseen suosioon se kohosi vasta toisen maailmansodan aikana. Näytelmän syntyaika ja sen nousukausi olivat molemmat kriisiajankohtia: Jotuni kuvasi oikeastaan paradoksaalista tilannetta, jossa sodanaikainen pula ja niukkuus saivat ihmiset ajattelemaan rahaa enemmän kuin koskaan. Puutteesta seurasi keinottelu ja mustan pörssin kauppa. Raha oli kaiken mitta.

Kultaisen vasikan aloitus jää mieleen: alkutekstien aikana katsoja näkee pikkukaupungin hiljaisen kadun, ja vasta myöhemmin ilmenee, millaisia intohimoja talojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy. Taustalla kuuluvat Osmo Lindemanin sävelet, ja musiikin metallinen kirpeys ja leikittelevyys asettavat tyylilajin. Samalla modernistinen vivahdus nostaa mieleen myöhemmät tšekkiläiset elokuvat, varsinkin se tapa, jolla Kultainen vasikka tuo yhteen modernismin ja mykkäelokuvaviittaukset. Erityisen hauska on alun valokuvaamojakso, jossa nuori Esko Salminen nähdään sotilaana ja Toivo Mäkelä konkarikuvaajana.  Jotunin ja Arvelon tulkinnassa raha ui kaikkeen, mutta enemmän kuin epäjumalanpalvontaa se tuntuu olevan muutoksen janoa. Valokuvaajan puolisolle Katariinalle (Marja Korhonen) raha on keino vapauteen ja itsenäisyyteen. Kultaisessa vasikassa raha ja rakkaus kietoutuvat lopulta erottamattomasti yhteen:  ”Ilman rahaa ei ole halvintakaan rakkautta.”

Aikalaiskritiikeissä viitattiin Kultaisen vasikan teatraalisuuteen tai teatterillisuuteen. Tämä on pikemminkin elokuvan vahvuus: Arvelo käyttää monia vieraannuttamisen keinoja, kuten juuri mykkäelokuvamaisia kohtauksia. Vuosisadan alun kiertueteatteria parodioi katkelma Gustaf von Numersin Elinan surmasta, jonka toteuttamisessa näyttelijät ovat tehneet tutkielman menneen mailman teatterimaneereista. Kaikki on liioiteltua, mutta se ei estä kyyneltä kirpoamasta katsojien silmäkulmaan. 

22. toukokuuta 2016

Eleganssi (2015)

Virpi Suutarin lyhytelokuva Eleganssi (2015) on dokumentti herrojen metsästysharrastuksesta. Elokuva seuraa kolmen talouselämän johtohahmon, Heikki A. Reenpään, Jorma Ollilan ja Antti Herlinin, metsästysretkeä, jossa peltopyyt ja fasaanit saavat kyytiä. Suutari on haastattelussa kertonut saaneensa idean Reenpään valokuva-albumista, jonka kuvat peltopyistä toivat mieleen 1600-luvun laatukuvamaalaukset. Tämä innoitus heijastuu myös itse elokuvassa, niin maisemakuvissa kuin asetelmissakin, varsinkin sidottujen peltopyiden rivissä, joka odottaa kokin käsittelyä. Suutari on edelleen kertonut, miten elokuvaa tehdessä korostui metsästys prosessina, irtautuminen arjen paineista luontoon, jossa saalista ei aina välttämättä edes tule. Eleganssi alkaa metsästyksen keskeltä, etenee koirakeskusteluihin ja lopulta yhteiseen ruokapöytään.

Eleganssin nimi viittaa tyylikkyyteen ja aistikkuuteen, ja kieltämättä Reenpää, Ollila ja Herlin tähän vaikutelmaan tuntuvat pyrkivänkin. Aivan kuin metsästys itsessään ei olisi olennaista vaan se tyylikkyys, jolla sitä toteutetaan. Suutarin elokuva jättää paljon katsojan tulkittavaksi. Toisaalta Eleganssia voi katsoa kunnianosoituksena metsästyksen klassisuudelle, toisaalta taas veteraanimetsästäjien voi tulkita vetäytyneen sekä omaan sisäpiiriinsä että mielikuvitusmaailmaansa, historialliseen aikataskuun, jossa nykypäivän arkistokraatit esittävät eleganttia herkkyyttään. Elokuvan johtohahmo on kiistatta 93-vuotias Reenpää, jonka rinnalla Ollila ja Herlin näyttävät oppipojilta. Eleganssi päättyy rituaaliseen ruokailukohtaukseen, jossa metsästyksen hedelmiä nautitaan – Reenpään istuessa pöydän päässä.