Holdudvar (1969)

Márta Mészáros ohjasi toisen pitkän elokuvansa Holdudvar vuonna 1969. Elokuva alkaa melkein sanattomasti: Edit Balassa (Mari Töröcsik) saapuu lentokentälle, kävelee koneen luokse ja vastaanottaa juhlallisesti tuhkauurnan. Editin mies István on kuollut ulkomaanmatkalla, muistaakseni Roomassa, ja yhtäkkiä Editin elämä asettuu uuteen perspektiiviin. Mészáros kuvaa Balassan kotia porvarillisena ympäristönä, jossa vietetään ulkonaisesti sivistynyttä elämää, kristallikruunu roikkuu katossa ja perheessä syödään hyvin. Jos oikein tulkitsen, Edit on kuoleman jälkeen häpeissään tai ainakin tuntee vierautta kodissaan, josta on tullut jonkinlainen porvarillisen elämän mausoleumi. Miehensä henkivakuutusta hän ei suostu nostamaan.

Editillä ja Istvánilla on poika Gáspár (Gáspár Jancsó), jonka on vaikea ymmärtää äitinsä käyttäytymistä. Poika palaa kotiin tyttöystävänsä Katin (Kati Kovács) kanssa, ja konflikti on väistämätön. Lopulta Editin ja Katin välille syntyy empaattinen suhde, eikä Kati voi hyväksyä Gáspárin suhdetta äitiinsä. Mészáros ohjaa todella napakasti, ja elokuvaa on kaiken kaikkiaan virkistävää katsoa. Eniten jäin miettimään, mitä ohjaaja haluaa sanoa kuvatessaan 1960-luvun lopun unkarilaisessa yhteiskunnassa porvarillisuutta. Keskiössä on joka tapauksessa naisen asema: kuoleman jälkeen Edit uudelleenarvioi menneisyyttään ja samalla ymmärtää myös elämänsä rajoittuneisuuden. Lopulta sen ymmärtää myös Kati, joka jättää Gáspárin.

Eltávozott nap (1968)

Márta Mészáros on pitkän linjan elokuvantekijä, joka aloitti dokumentaristina ja lyhytelokuvien tekijänä jo 1950-luvulla. Ensimmäisen pitkän näytelmäelokuvansa Eltávozott nap hän ohjasi vuonna 1968. Elokuva ei ole käsittääkseni saanut Suomen ensi-iltaa, eikä sillä ole virallista nimeä. Eltávozott nap voisi olla suomeksi Menneet ovat päivät, mutta englanniksi se on käännetty nimellä The Girl ja saksaksi Das Mädchen. Käännökset ovat siinä mielessä ymmärrettäviä, että elokuva kuvaa nuoren naisen elämää ja kokemusmaailmaa. Päähenkilö on valtion orpokodissa varttunut Szõnyi Erzsi (Kati Kovács), joka etsii paikkaansa.

Aloituskohtauksessa Mészáros vie katsojan orpokodin päätösjuhlaan, tilanteeseen, jossa nuoret ovat siirtymässä itsenäiseen elämään. Erzsi on elänyt orpokodissa, mutta hänen äitinsä on elossa. Itse asiassa Erzsi on saanut kirjeen äidiltään (Teri Horváth), joka on kutsunut tyttären luokseen. Äiti on tosin jo peruuttanut kutsun mutta kirje ei ole tavoittanut Erzsiä, joka yhtäkkiä saapuu maalle, vaatimattomiin oloihin. Äiti vannottaa, ettei tytär saisi paljastaa todellista suhdetta vaan esiintyisi veljentyttärenä, kuten lopulta tapahtuukin. Tilanne on outo ja kummallinen. Mészáros ohjaus on hienovaraista, eikä minkäänlaista draamaa synny: Erzsi vain tuntee itsensä vieraaksi ja ulkopuoliseksi.

Maaseudun elämä vaikuttaa sekä niukalta että normiteltulta: sukupuoliroolit käyvät hyvin ilmi kohtauksessa, jossa perhe kerääntyy television ääreen. Sattumalta ruudusta näkyy kansainvälistä missikilpailua ja alppihiihtoa. Viesti on selvä: moderni maailma on toisaalla. Erzsi on elokuvan läpi itsenäinen toimija, joka ei alistu ahdisteluun. Hän osoittaa suvereenisuuttaan maksamalla kahteenkin kertaan miesten velkoja. Samalla elokuvasta välittyy melankolinen tunnelma, sillä Erzsi tuntuu olevan irti kaikista yhteisöistä, niin maalla kuin kaupungissa. Viimeinen katse on puhutteleva! Muuten: Erzsin roolissa nähdään aikakauden valovoimaisimpiin poptähtiin lukeutuva Kati Kovács, joka esiintyi myös Mészárosin seuraavissa produktioissa.