Rigoletto

Verdin Rigoletto oli Kansallisoopperassa tällä erää viimeistä kertaa. Alunperin Victor Hugon näytelmään Le roi s'amuse perustuvaa libretto oli poliittisesti arveluttava, koska se kuvasi vallanpitäjien irstasta elämää. Georg Rooteringin ohjaus korostaa aiheen ajankohtaisuutta. Ohjaus ja näyttämökuva tuovat mieleen Francis Ford Coppolan Kummisedän, ja yhtäkkiä kolmannen näytöksen johdantokin alkaa kuulostaa elokuvamusiikilta. Lavastus perustuu pyörönäyttämöön, joka vuoroin sulkee sisäänsä, vuoroin sysää ulkopuolelle. Rigoletto on isäntänsä, Mantovan herttuan, palvelija, mutta samalla arvoton hylkiö, joka voidaan työntää milloin tahansa marginaaliin. Oopperan kovassa maailmassa naiset elävät lasikaapissa, niin kuin on konkreettisesti kuvattukin. Monteron kreivin tytär on siepattu, roikkuu korkeuksissa nöyryytettynä ja hylätty iso kiroaa ilkkuvan Rigoleton. Oopperan lopussa kohtalo koituu narrin osaksi.

Rigolettona esiintyi yksi parhaista, Paolo Gavanelli, joka on tullut tunnetuksi ympäri maailmaa juuri tässä roolissa, ja vaikuttava hän olikin. Hänen Rigolettonsa on traaginen ja inhimillinen. Parhaimmillaan Gavanelli oli kuuluisassa Cortigia­ni, vil razza dannata -aariassa, jossa tyttärensä kadottaneen isän uhma muuttuu nöyräksi armon aneluksi. Hyytävä oli myös loppu, jossa isä voi vain todeta kirouksen toteutuneen.

Ensimmäistä kertaa näin lavalla Mika Pohjosen, joka suoriutui erittäin hyvin Mantovan herttuan roolista. Samaa voi sanoa Sirkka Lampimäestä Gildana.

Rigoleton ainoa työläinen on tappaja Sparafucile (Jyrki Korhonen), joka hoitaa urakkansa loppuun, vaikka uhri onkin tuntematon.

Miss Eurooppaa metsästämässä (1955)

Erik Blombergin kuvaama ja ohjaama Miss Eurooppaa metsästämässä tehtiin pikavauhtia kesällä 1955 Suomessa järjestettyjä missikilpailuja juhlistamaan. Se ansaitsisi päästä suomalaisen elokuvan psykotroniseen ensyklopediaan – jos sellainen joskus julkaistaisiin. Ehkäpä teos sai inspiraatiota Armi Kuuselan voiton jälkeen tehdystä näytelmäelokuvasta Maailman kaunein tyttö (1953, ohj. Veikko Itkonen) tai Hannu Lemisen dokumenteista Maailmat kohtaavat (1952) ja Kultaa ja kunniaa (1953), joissa Suomi oli kansainvälisen huomion keskipisteenä. Lemisestä poiketen Blomberg on punonut dokumentin höysteeksi tarinaelokuvan, kertomuksen lintukuvaaja Antero W. Lintusesta (Lasse Pöysti), joka saa tehtävän ryhtyä paparazziksi ja rientää Euroopasta Suomeen sujahtavien missien perään. Miss Eurooppa -kilpailuja edeltää kiertue ympäri Suomea, Turussa, Tampereella ja aurinkoisessa järvi-Suomessa. Elokuva huipentuu Helsingissä järjestettyihin kilpailuihin, joissa missiksi kruunattiin suomenruotsalainen Inga-Britt Söderberg. Päälle päätteesi Lintunen tutustuu yhdysvaltalaiseen lehtinaiseen Evelyn McNuttyyn (Lippe Hokkanen, myöh. Suomalainen) ja saa kutsun kuvamaan kauneuskilpailuja Miamiin. Dialogia elokuvassa on niukasti, ja harvat vuorosanat on purkitettu jälkikäteen.

Miss Eurooppaa metsästämässä kuvaa Suomen kansainvälistymistä. Siinä on ajan henkeä, uudenlaisen julkisuuden ja populaarikulttuurin tuntua, mutta katsoja jää kuuluisuuksien sijaan tuijottamaan pikemminkin sitä Suomea, joka lipuu missien silmien ohi, niitä kalastajia, jotka seisovat soutuveneessä ihmettelemässä missikarnevaalia, kanavan laidalla vilkuttavia lapsia ja mummoja, Turun Seurahuoneelle tungeksivia nuoria, joita kansainväliset ”tähdet” kiehtovat. Kaikessa keinotekoisuudessaan Miss Eurooppaa metsästämässä taltioi kappaleen mennyttä maailmaa.

Ornitologian harrastajia ilahduttanee Heikki Savolaisen roolisuoritus Suomen Pikkulintujen Ystävät ry:n puheenjohtajana.

Johnny Cashin joutsenlaulu

Olemme pitkän ajan kuluessa katselleet tv-sarjan Columbo jaksoja. Vasta nyt on vuorossa neljäs tuotantokausi, jossa Vincent Pricen, Jackie Cooperin ja Martin Sheenin ohella esiintyvät vierailijoina Johnny Cash ja Ida Lupino, jaksossa Swan Song (1974). Cash esittää gospel-laulaja Tommy Brownia, joka surmaa vaimonsa ja managerinsa Ednan (Ida Lupino) ja lavastaa lentoturman. Kuten niin monessa muussakin Columbo-jaksossa, tässäkin draama tiivistyy poliisin ja murhaajan väliseksi kaksinpeliksi, muita epäiltyjä ei edes ole. On oikeastaan uskomatonta, miten tv-sarja pystyi kaavamaisesta asetelmasta kääntämään esiin uusia puolia. Jaksossa Joutsenlaulu käyttövoimana on Johnny Cashin tähtikuva: Tommy Brown on entinen vankilakundi, Korean sodan veteraani, joka on asettunut uskonnollisen mission asialle mutta haluaisi vaihteeksi vuolla tuohta omiin taskuihinsa. Kun otetaan huomioon Cashin vankilakeikat ja uskonnollisuus, Joutsenlaulu tuntuu leikittelevän Cashin tähteydellä. Tommy Brown on myös – Columbo-sarjan murhaajaksi – harvinaisen spontaani ja suorapuheinen. Tässäkin jaksossa Columbon ja murhaajan suhde muodostuu läheiseksi: kun Tommy Brown on paljastunut ja molemmat istuvat autosa kuuntelemassa kappaletta ”I Saw the Light”, Columbo toteaa, ettei kukaan joka osaa laulaa näin, voi olla läpeensä paha.

Claude Lévi-Strauss, 100-vuotias

Tänään tuli tieto, että Claude Lévi-Strauss on kuollut viime sunnuntaina. Omat seikkailuni Lévi-Straussin kirjoissa alkoivat 1980-luvun alussa. Luin kirjaa Raaka ja keitetty saksan kielellä, ja siinä kyllä riitti haastetta. Taisi olla niin, että ensimmäinen julkaistu tekstinikin sivusi Lévi-Straussia, kun Turun teoriapiiri julkaisi Timo Ala-Vähälälle 27-vuotisjuhlakirjan Nihilismus, Karrierismus und Geschichtswissenschaft. Sitä ei onneksi enää mistään löydy.

Lévi-Strauss oli merkittävä humanisti, jonka ajatukset ovat vaikuttaneet ihmistieteisiin niin syvälle, ettei asiaa tule aina edes ajatelleeksi. Tässä katkelma ranskalaisesta haastatteluelokuvasta:

Tappajat (1956)

Andrei Tarkovski, Marika Beiku ja Alexander Gordon ohjasivat oppilastyönä – Mihail Rommin ohjaajaluokalla – lyhytelokuvan Tappajat (Ubijtsy, 1956). Teos, jolla on mittaa vain 19 minuuttia, perustuu Ernest Hemingwayn novelliin samaan tapaan kuin Robert Siodmakin kymmenen vuotta aiemmin valmistunut film noir Tappajat. Novellin sisältö vastaa oikeastaan vain Siodmakin elokuvan ensimmäistä kymmentä minuuttia. Tämän neuvostotulkinta toteuttaa äärimmilleen venytettynä. Lopputulos on hämmästyttävä elokuvanovelli: tappajat (Valentin Vinogradov ja Vadim Novikov) saapuvat baariin ja tiedustelevat "Ruotsalaista". He jäävät odottamaan, mutta mitään ei kuulu. Kun tappajat ovat poistuneet, baarinpitäjä George (Alexander Gordon) lähettää Nick Adamsin (Yuli Fait) varoittamaan "Ruotsalaista", Ole Andersonia, jota esittää myöhempi neuvostoelokuvan suurtähti ja -ohjaaja Vasili Shukshin. Ohjauksesta vastasi tiettävästi pääasiassa Tarkovski, joka itsekin esiintyi baarin asiakkaana (kuvassa), viheltämässä sävelmää Lullaby of Birdland. Jännittynyt lataus onnistuu erinomaisesti. Lopputulos on lakonisen fatalistinen. Tappajat häipyvät ja Ole Anderson jää odottamaan tuomiotaan, jota katsoja ei kuitenkaan näe. Viimeisissä kuvissa George vain laskee päivän tuloa ja työntää rahansa kassakaappiin.

Genius ohjaa sittenkin oikeaan suuntaan

Kuukausi sitten kirjoitin – pessimistisissä tunnelmissa – Turun yliopiston uudesta johtosäännöstä otsikolla Genius ohjaa nuoruutta. Ehkäpä genius ohjaa sittenkin oikeaan suuntaan. Tänään uuden yliopiston hallitus on hyväksynyt johtosäännön ja päättänyt sittenkin pitää laitosneuvostot. Järjestelmä muuttuu manageriaalisemmaksi, mutta se on toisaalta ymmärrettävää, kun talouspaineet kasvavat oikeudellisen aseman muuttumisen seurauksena. On erittäin hyvä, että kolmikantaan perustuvat laitosneuvostot säilyvät ruohonjuuritasolla. Se luo uskoa siihen, että uutta yliopistoa rakennetaan yhdessä, yhteistyön tuloksena.

Hänen salainen vaimonsa (1938)

George Stevensin Hänen salainen vaimonsa (Vivacious Lady, 1938) kuuluu vähemmän tunnettuihin screwball-komedioihin. Kyse ei ole uudelleenavioitumiskomediasta, niin kuin usein, tai edes sukupuolten välisestä taistelusta. Professori Peter Morgan Jr. (James Stewart) nai yökerholaulaja Franceyn (Ginger Rogers), eikä uskalla paljastaa vanhemmilleen olevansa naimisissa. Aihe kuulostaa tutulta, eikä kovin hauskalta, mutta George Stevens saa siitä paljon irti. Ja sitä paitsi: Ginger Rogers on loistava komedienne. Oman hauskuutensa tuo aihe: Hänen salainen vaimonsa sijoittuu yliopistomaailmaan, ja tunnetustihan Hollywood vältti akateemista ympäristöä.