21. toukokuuta 2009

Turun televisioasema vaikeni 50 vuotta sitten

Samppalinnanmäellä, nykyisen maauimalan paikalla, sijaitsi 1950-luvulla televisioasema, jonka ohjelmat näkyivät parhaimmillaan Naantalissa ja Paraisilla asti. Aseman lähetystoiminta päättyi tasan 50 vuotta sitten, ja turkulaiset ovat siitä lähtien aprikoineet, miksi televisiotoiminta ei saanut Turussa vankempaa sijaa. Olisiko Turusta voinut kehittyä Tampereen veroinen tv-kulttuurin tyyssija, jos olosuhteet olisivat olleet suotuisat ja erityisesti kaupungin tuki vahvempaa?

Osuuskauppa ja Radioseura

Näköradion mahdollisuus kiehtoi turkulaisia jo 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa. Turun Laivastoradioaseman päällikkö Topi Matilainen sai vihiä Saksassa alkavista kuvalähetyksistä ja rakensi oman vastaanottimen. Hän sai näkyviin utuisia eläviä kuvia Berliinin ja Wienin yleisradioasemilta.

Toden teolla televisio rantautui Suomeen vasta sodan jälkeen. Alkuvaiheessa kuvaruutua käytettiin mm. tuote-esittelyissä. Turkulaisilla oli mahdollisuus nähdä Havulinna Oy:n järjestämä kaapelitelevisioesitys syyskuussa 1954. Turun Osuuskaupan Maariankadun myymälään oli järjestetty mallikeittiö, ja modernien kotitalouskoneiden esittelyä saattoi seurata alakertaan sijoitetusta vastaanottimesta.

Langaton lähetystoiminta oli jo nurkan takana, mutta Yleisradio epäröi. Aloitteen ottikin yksityinen taho, helsinkiläinen radioinsinöörien televisiokerho. Tuloksena oli ensimmäinen suomalainen ”yleistelevisiolähetys” 24. toukokuuta 1955. Lasse Pöystin juontamassa iltamassa esiintyivät mm. Polyteknikkojen kuoro, englantilainen hypnotisoija Mr. Watson ja Kipparikvartetti. Eri puolille pääkaupunkia oli sijoitettu 13 televisiota yleisöä varten.

Jo ennen helsinkiläistä esitystä turkulaiset aktiivit olivat aloittaneet oman kehitystyönsä. Turun Radioseura lähetti stipendiaatin tutustumaan televisioalaan Saksassa ja Englannissa, ja pian paikkakunnalle tuotiin Pye-teollisuustelevisiokamera ja -vastaanotin. Virallisesti Turun televisiokerho aloitti toimintansa 20. huhtikuuta 1955, kuukausi ennen Helsingin ensimmäistä tv-lähetystä.

Asavision hohteessa

Alkuvaiheessa tavoitteena oli tutkia television salaisuuksia ja kouluttaa alalle ammattilaisia. Aavistettavissa oli, että television käyttö lisääntyisi myös Suomessa. Hollywood-elokuvien perusteella osattiin uumoilla, millaisen aseman uusi väline arkielämässä saisi.

Tekninen kehittelytyö käynnistyi keväällä 1955 Turun yliopiston fysiikan laitoksella. Yliopiston lähellä Vänrikinkadulla sijaitsi elektroniikka-alan tärkeä toimija, Arvo A. Sakreliuksen johtama Asa Radio Oy, joka oli Suomen merkittävimpiä radiovalmistajia. Sakrelius oli osoittanut kiinnostuksensa mediakulttuuriin jo 1940-luvulla osallistumalla Turussa kuvattujen näytelmäelokuvien tuotantoon.

Turun televisiokerhon ja Asa Radion yhteistyönä rakennettiin lähetin, jolla yliopistonmäellä tuotettua kuvaa saattoi katsella viereisen radiotehtaan ruokalassa. Asa Radiolla oli vahva intressi tukea kokeiluja, sillä se oli juuri ryhtymässä tv-laitteiden valmistukseen. Jos lähetystoiminta käynnistyisi nopeasti, syntyisi myös kysyntää vastaanottimille.

Asa Radio aloittikin televisioiden teollisen tuotannon Kauppiaskadun tiloissaan seuraavana vuonna 1956.

Innostusta ahtaassa studiossa

Kokeilujen jälkeen televisiokerho otti tukikohdakseen Samppalinnanmäen vanhan radioaseman, jonne kunnostettiin pieni studiotila. Neliöitä oli niin vähän, ettei mökkiin olisi mahtunutkaan enempää kuin yksi kamera. Rakennuksesta puuttui myös lämmitys ja juokseva vesi.

Samppalinnanmäki oli ollut vuosikymmenien ajan eräänlainen mediakeskus. Mäeltä oli lähetty varhaiset turkulaiset radiokokeilut, ja Olavinpuiston ateljeessa Lahyn-filmi oli purkittanut ensimmäiset kotimaiset äänielokuvat vuodenvaihteessa 1930–1931.

Turun televisiokerhon asema käynnistyi syksyllä 1956, mutta julkinen lähetystoiminta ei olisi ollut mahdollista ilman yhteistyötä helsinkiläisten toimijoiden kanssa. Tekniikan edistämissäätiö (TES) oli saanut toimiluvan tv-lähetyksiä varten, ja liittymällä TES:n alaosastoksi Turun televisiokerho pääsi saman luvan piiriin.

Ensimmäinen lähetys koitti 31. lokakuuta 1956. Sitä keräännyttiin katsomaan taidemuseoon, jossa parhaillaan oli radio- ja tv-näyttely. Kuuluttajana toimi Anneli Haroma. Kiinnostavan puheenvuoron piti maaherra Erkki Härmä, joka viittasi tv-kokemuksiin Yhdysvalloissa. Atlantin tuolla puolen kaksilapsinen perhe vietti aikaa kotona 79 % enemmän, kun olohuoneen nurkassa oli televisio. Epäilemättä tämä laskettiin eduksi tilanteessa, jossa Turussa oli kuultu rock’n’rollia vain viikkoa aiemmin, ja nuoriso-ongelma näytti kouriintuntuvalta uhalta.

Televisiokerhon piirissä innostus oli valtava. Työtä tehtiin harrastus- ja talkoopohjalta. Syksyn 1956 ja kevään 1957 aikana ohjelmaa lähetettiin säännöllisesti joka tiistai. Pääosa ohjelmista oli suoria, mutta höysteenä oli myös filmimateriaalia, jota saatiin ilmaiseksi sekä suurlähetystöistä että Turun kaitafilmaajilta.

Yleisradio herää

Turun televisiokerhon toiminta oli harrastuspohjaista mutta kunnianhimoista. Tavoitteena oli tuottaa parempia ohjelmia, vaikka rahoitus oli jatkuvasti ongelma. Yksityisillä lahjoitusvaroilla ja kaupungin tuella Samppalinnan studiota laajennettiin, ja sinne saatiin riittävästi tilaa kahdelle kameralle. Kun lähetykset syksyllä 1957 jatkuivat, käytössä olivat uudet, sadan neliön tilat. Kaupunki oli tosin antanut rakennusluvan vain sillä ehdolla, että rakennus siirtyisi veloituksetta kaupungille vuokrasopimuksen päätyttyä.

Tällä välin myös Yleisradio oli herännyt televisiotoimintaan. Eduskunnan suosiollisella tuella se sai vuoden 1958 alusta lähtien kerätä tv-lupamaksua. Turussa – ja Tampereella, jossa myös oli aloitettu yksityinen tv-toiminta TES-TV:n suojissa – oli vaikea ymmärtää, miksi maksu pitäisi maksaa Yleisradiolle. Yleisradion lähetykset ulottuivat Turkuun vasta joulukuussa 1958.

Kun Suomen Television eli Yleisradion ohjelmat vihdoin alkoivat näkyä, Turun oma televisiotoiminta joutui ahtaalle. Vaikka studiotilaa oli laajennettu, se oli yhä epäkäytännöllinen. Kesällä 1958 selvitettiin, olisiko mahdollista ohjata Helsingin TES-TV:n ohjelmistoa Turkuun ja sitä kautta saada osuus mainostuloista. Linkitys toteutui vasta vuonna 1963, jolloin Turun studio oli jo vaiennut.

Viimeiset sanat

Samppalinnanmäen televisioasema hiljeni 25. huhtikuuta 1959. Huumoria riitti loppuun asti, sillä tv-väki kilpaili siitä, kuka sai lausua viimeisen sanan.

Viimeiset sanat saneltiin kuitenkin muualla. Turun oman lähetystoiminnan jatkaminen olisi edellyttänyt parempia, lämmitettyjä studiotiloja ja myös päätoimista työntekijää. Televisiokerho anoi kaupungilta uusia tiloja ja taloudellista tukea 12. toukokuuta ja vetosi Tampereen esimerkkiin: Tampereella tv-toiminta oli alkanut myöhemmin, mutta se oli saanut selvästi vahvempaa kunnallista apua: kaupunki oli antanut tilat niin tv-studiolle kuin lähetysasemallekin.

Turun kaupungin päätös oli kielteinen. On mahdollista, että penseään suhtautumiseen vaikutti se, että Turun televisiokerhon toiminta oli ollut vahvasti yksityisen rahoituksen, radioliikkeiden ja Asa Radion, tukemaa.

Kyse ei toisaalta ollut vain kaupungin epäsuopeudesta. Yleisradio asetti ohjelmistolle valtakunnalliset standardit, ja turkulaisten tekijöiden olisi pitänyt pystyä kilpailemaan yleisöstä tasavertaisesti.

Nimellisesti TES-TV:n Turun alaosasto oli olemassa vuoteen 1964 asti. Juuri vuonna 1964 Yleisradio osti kilpailijansa osake-enemmistön ja perusti kakkoskanavansa Tampereelle. Vaikka turkulainen lähetystoiminta olisi tuossa vaiheessa vielä ollut elossa, Yleisradio olisi todennäköisesti suosinut Tamperetta, jo maantieteellisistä syistä. Turun TES-TV:n kohtalosta jäi kipeä muisto, mutta loppujen lopuksi sen historia jäi yhtä lyhyeksi kuin 1930-luvun äänielokuvatuotannon. Turku ajautui mediakulttuurin syrjäpolulle.

(julkaistu Turun Sanomissa 21.5.2009)

13. toukokuuta 2009

Star Trek (2009)

Star Trek on tehnyt vahvan paluun - tosin se on tehnyt paluun aina säännöllisin väliajoin ensimmäisen, legendaarisen tv-sarjan (1966-69) jälkeen. Lupauduin Turku-tv:n Kahvila-ohjelmaan aiheesta keskustelemaan, ja siksi piti nopeasti käydä katsomassa J. J. Abramsin ohjaama uusi Star Trek (2009). Tilaa elokuvateatterissa oli, mutta valitsin paikan, josta oli hyvä näköala - kolmannelta riviltä. Tämä oli virhe, koska elokuvan alkujakson tempo oli hengästyttävä, paljon erikoislähikuvia ja nopeaa leikkausta. Lost-sarjan tuotannossa mukana ollut Abrams ohjasi alun uutta sukupolvea varten, mutta mitä pidemmälle tarina kulki, sen hitaammaksi kävi rytmi. Tuntui kuin elokuva olisi takautunut hetki hetkeltä kauemmas television historiaan, ja loppupuolella päähenkilöt jo toistelivat klassisesta tv-sarjasta tuttuja lausahduksia.

Uusi Star Trek on monella tapaa rituaalinen teos: se on paluuta alkulähteille. Paluu saa konkreettisen muotonsa alkujaksossa, jossa James T. Kirkin äiti synnyttää lapsensa räjähtävältä planeetalta pakenevassa avaruusaluksessa samalla, kun Kirkin isä uhrautuu viattomien puolesta. Miehistön kasvutarina muuttuu rituaaliseksi Enterprisen miehistön kokoamiseksi, ja kliimaksina on loppu, jossa ”se oikea” ryhmä on jälleen yhdessä. Tarinamaailmassa ryhmä on koossa ensi kertaa, mutta katsojan nautinto syntyy siitä, että palapelin palat loksahtavat kohdalleen monen hiljaisen vuoden jälkeen. Tätä tavoitetta tukee harkitusti valittu miehitys, johon on etsitty vanhan sarjan henkilöitä muistuttavat näyttelijät. Kun Star Trek päättyy, se on oikeastaan tullut alkuunsa. Vasta viimeisillä metreillä katsojat kuulevat sen, mitä ovat odottaneet. Leonard Nemoyn ääni toteaa: ”These are the voyages of the starship Enterprise...”

8. toukokuuta 2009

Fatty Arbuckle ja Buster Keaton

Lahtisen Anu järjesti Buster Keaton -lyhytelokuvien illan. Tilaisuuden alun kaappasi oikeastaan Fatty Arbuckle, sillä katsoimme Keatonin ensimmäisiä esiintymisiä Fattyn kaksikelaisisa lyhäreissä. The Butcher Boy (1917), Coney Island (1917), Good Night, Nurse! (1918) ja The Garage (1920) olivat kaikki luistavia komedioita. Hätkähdyttäviä ne olivat siinä mielessä, että kaikissa elokuvissa Fattyn persoonaan liittyi lapsenomainen seksuaalisuus. Ristiinpukeutuminen oli ainakin tässä otannassa Fattyn vahva tavaramerkki: Coney Islandissa hän tunkeutuu maauimalaan naiseksi pukeutuneena, ja elokuvassa The Butcher Boy naamioituu päästäkseen miehiltä suljettuun tyttökotiin rakastettuaan vokottelemaan. Buster Keaton soljuu sulavasti Fattyn rinnalla, mutta ei missään vaiheessa varasta show'ta. Katsoimme vielä Keaton omia varhaisia teoksia: One Week (1920), The Neighbors (1920), Hard Luck (1921), The Haunted House (1921). Selvää on, että Keatonin komiikka on ajattomampaa kuin Fattyn. Se ei kiinnity 1910-luvun moraalikoodeihin. Erityisen nerokas on The Neighbors: alussa Keaton saa hämmästyttävän paljon irti naapuruston välilä kohoavasta aidasta, jonka reiästä tirkistellään ja lähetetään viestejä. Keatonin ensimmäisessä elokuvassa One Week käsikirjoitus vielä onnahtelee, mutta Romeo ja Julia -aihetta muunteleva The Neighbors on selvästi ensimmäinen mestariteos.