Haikaralaivue 6–7

Egmont on tehnyt hienoa työtä julkaisemalla Jean-Michel Charlier’n käsikirjoittamaa ja Albert Uderzon piirtämää Haikaralaivue-sarjakuvaa. Lukuprojektini on ollut tauolla vuoden päivät. Viimeksi luin albumit Vaara taivaalla (Danger dans le ciel, 1963), Haikaroiden laivue (L'escadrille des cigognes, 1964) ja Miraget Välimerellä (Mirage sur l'orient, 1965) eli osat 3–5. Nyt ovat vuorossa kaksi seuraavaa albumia. Tiettävästi kahdeksas on tulossa ulos elokuussa, mutta sen olenkin jo lukenut aiemmin Zoom-lehdessä julkaistuna versiona. Tuo kahdeksas oli viimeinen Uderzon piirtämä tarina. Näissä albumeissa Uderzon piirrosjälki on erimomaista, ja vaikka Ranskan teknologisesta ylivoimasta kertovat tarinat voisivat alkaa kyllästyttää, Charlier onnistuu albumi albumilta pitämään mielenkiinnon yllä.

Sarjan kuudes ja seitsemäs osa muodostavat yhden jännitystarinan, joka sijoittuu Grönlantiin. Varastettu hävittäjä (Canon bleu ne répond plus, 1966, suom. 2014) alkaa aiemmista tarinoista tutulla asetelmalla. Laverdure on korjaamassa autoaan ja saa Dijonin varuskunnassa aikaan kaaosta. Tämä ennakoi tulevaa, sillä Laverdure on seikkailun heikko lenkki. Toinen tuttu lähtökohta on se, että sarja korostaa Ranskan aseteknologian edistyneisyyttä. Alussa salaisena operaationa toteutettu uuden Mirage-hävittäjän suunnittelu on saatu päätepisteeseen, ja Mirage IIIE -koneita kaupataan Kanadalle. Tätä ennen niitä täytyy testata arktisissa olosuhteissa, mihin päähenkilöt Tanguy ja Laverdure lähetetään. Useassa Haikaralaivueen tarinassa viitataan kylmän sodan aikakauden asevarusteluun, josta Ranska saa osansa hävittäjäkaupolla. Tällä kertaa kylmän sodan viima on hyytävä, ja tarinan loppupuolella ilmenee, että uuden Miragen kaappausta suunnittelevat tulevat nimenomaan ”idästä”. Näyttää siltä, että vähä vähältä sarjakuva laajensi Ranskan ilmavoimien liikkumatilaa: kun viidennessä albumissa oltiin jo Välimerellä, nyt suuntana ovat arktiset alueet. Kahdeksannessa albumissa Tanguay ja Laverdure seikkailivatkin jo Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa, ja yhdeksännessä mentiin Etelä-Amerikkaan.

Sarjan seitsemäs albumi Lento pohjoiseen (Cap Zéro, 1967, suom. 2014) on jatkoa kuudennelle. Tehtävä Grönlannissa on kesken, kun Laverduren Mirage-hävittäjä joutuu vieraan vallan käsiin. Jäin lukemisen jälkeen paljon miettimään päähenkilöiden välistä suhdetta. Laverdure alennetaan perin juurin, jotta hänet voidaan lopussa uudelleen ylentää. Hän antautuu houkutuslinnun pauloihin ja tietämättään lähettää viholliselle signaalia, joka kavaltaa Mirage-kvartetin reitin. Lopussa Laverduren kärsimykset kompensoivat kohtalokkaat virheet, vaikka välillä vihjaistaan, että kuolemakin olisi parempi kuin häpeällinen oikeudenkäynti. Laverdure onnistuu sovittamaan virheensä spektaakkelimaisessa loppukohtauksessa, jossa Tanguay ja Laverdure ottavat vihollisen kuljetusaluksen haltuunsa ja palauttavat kadonneen Miragen tukikohtaan. Samalla tuntuu, että Laverduren heikkous painetaan tietoisesti piiloon. Sankaruus pyhittää virheet. Yhtä kaikki, Haikaralaivue on hienoa, taitavasti piirrettyä ja kerrottua sarjakuvaa. Samalla se avaa näkökulman kylmään sotaan, Ranskan modernisaatioon 1960-luvulla ja teknologiseen kilpavarusteluun.