Maigret virittää ansan (1958)

Nyt iski Maigret-kuume! Onneksi löysin pikaisesti Jean Delannoyn ensimmäisen Simenon-tulkinnan Maigret virittää ansan (Maigret tend un piège, 1958), jonka YLE esitti vuonna 2000. On pakko heti alkuun todeta, että ohjauksellisesti tämä on paljon jämäkämpi teos kuin seuraajansa. Sähköinen tunnelma alkaa jo alkuteksteistä, joissa nähdään Pariisin kartta. Ensin siihen iskeytyy veitsi, sen jälkeen kartan päälle levittäytyy Maigret’n piipun varjo. Itse asiassa varjo peittää Marais’n kaupunginosan, johon elokuva pääasiassa sijoittuu. Marais’ssa riehuu sarjamurhaaja, joka elokuvan alussa suorittaa jo neljännen veritekonsa. Ensimmäisissä kuvissa on vahvaa film noir -henkeä. Place des Vosges, jonka laidalla Victor Hugo asui 16 vuotta, kylpee helteessä, joka ei hellitä edes illan hämärtyessä. Marais’n murhaaja iskee ja lähettää itse hätäpuhelimesta terveiset komisario Maigret’lle.

Elokuvan nimi vihjaa operaatioon, jonka Maigret (Jean Gabin) toteuttaa Marais’n murhaajan kiinni saamiseksi. Murhaaja käyttää teurastamon veistä ja iskee aina nuorii naisiin. Maigret pestaa kymmeniä naisia partioimaan pimeille kujille. Operaatio onnistuu, vaikkakaan tämä ansa ei lopulta ole ratkaiseva. Komisario pääsee kuitenkin syyllisen jäljille, kun murhaaja katoaa Maurinin suvun omistukseen kuuluvaan kiinteistöön. Elokuvan näkökulma muuttuu 50 minuutin jälkeen, kun katsojakin aavistaa, että sisustusarkkitehti Marcel Maurin (Jean Desailly) on murhaaja. Yhtäkkiä katsoja oivaltaa, ettei tarinan ytimessä olekaan arvoituksen ratkaiseminen vaan ihmissuhteet ja niiden traagisuus. Marcel on puoliksi lapsi, puoliksi aikuinen. Hänen vaimonsa Yvonne (Annie Girardot) on onneton ja liikkuu öisin omilla syrjäpoluillaan. Marcelin äiti Adèle (Lucienne Bogaert) on pelottavan hallitseva.

Maigret virittää ansan tiivistyy loppua kohti, ja sen intensiteetti on lähes sietämätön kohtauksessa, jossa Maigret kuulustelee Marcelia ja yrittää saada hänen tunnustamaan. Jean Dessailly on loistava ristiriitaisena ja hauraana Marcelina. Yhtä vaikuttava on Yvonnen ja Adèlen kuulustelu, jossa Maigret käyttää kaikki mahdolliset keinot totuuden saamiseksi esiin. Elokuvan jälkeen jäin miettimään, miten tunnustuskeskeinen käsikirjoitus on. Oikeuden edessä Maigret’n tiivaamat tunnustukset eivät ehkä kovasti paina, mutta elokuvaan ne tuovat sekä psykologista syvyyttä että samanaikaista piinaavuutta ja koskettavuutta. Maigret virittää ansan esittelee päähenkilönsä myös kotioloissa, televisiota katsomassa, ja tuo mukaan komisarion puolison Louisen (Jeanne Boitel). Mieleen jäävät myös Maigret’n tukena työskentelevät poliisit, varsinkin allergisesti niistävä Lagrume (Olivier Hussenot) ja tiukkailmeinen Torrence (Lino Ventura).