Veriset niityt (1945)

Bodil Ipsenin ja Lau Lauritzenin ohjaama Veriset niityt (De røde enge, 1945) oli valmistuessaan ajankohtainen teos. Elokuva sai ensi-iltansa 26. joulukuuta 1945, ja se käsitteli vastarintaliikkeen toimintaa Tanskassa toisen maailmansodan aikana. Valmistumisaikataulu on hämmentävän nopea, sillä miehitys oli päättynyt 5. toukokuuta 1945 Saksan antautumiseen. Veriset niityt perustui Ole Juulin esikoisromaaniin, jossa kirjailija käsitteli omia kokemuksiaan vastarintaliikkeen joukoissa. Juul oli paennut Ruotsiin vuonna 1943: romaanin täytyi olla valmiina jo sillä hetkellä, kun Saksan antautuminen tapahtui. Romaanissa tai elokuvassa vapautumisen hetkeä ei koeta; kaikki päättyy epävarmuuteen.

Tyylillisesti Veriset niityt ammentaa film noirin kuvastosta, varsinkin jaksossa, jossa päähenkilö, vastarintaliikkeen aktiivi Michael Lans (Poul Reichhardt) pakenee saksalaisia. Elokuva alkaa kuitenkin vankilassa, jonne kertojaääni johdattelee. Tässä tyrmässä Gestapon pidättämät partisaanit viruivat odottamassa teloitustaan. Sellissä on myös Michael Lans, ja hitaasti elokuva takautuu kertomaan, millainen tapahtumaketju on johtanut telkien taakse. Takautumajakso kestää yli elokuvan puolivälin. Avainkohtauksessa Michael pakenee hetkeksi maalle rakastettunsa Ruthin (Lisbeth Movin) kanssa. Melankolisena hetkenä Ruth toteaa: ”Jos kuolet, kaikki on merkityksetöntä. Sen jälkeen en ole enää ihminen. Eivätkä niityt ole enää vihreitä: ne ovat punaisia sinun verestäsi.” Michael palaa Kööpenhaminaan, osallistuu ammustehtaan räjäytykseen, mutta jää kiinni kavalluksen seurauksena.

Veriset niityt palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1946. Palkittuja oli itse asiassa useampia, joukossa muun muassa Roberto Rossellinin Roma, avoin kaupunki (Roma, città aperta, 1945).Väistämättä jää miettimään, millaisia tavoitteita Veriset niityt palveli sodan jälkeen. Ranskaan tai Italiaan verrattuna Tanskan vastarintaliike ei ole historiankirjoissa saanut kovinkaan paljon huomiota, sillä usein on pikemminkin korostettu sitä, miten helposti Tanska jäi Saksan käsiin. Myöskään sodan jälkeen vastarintaliiketaustalla ei ollut samanlaista merkitystä kuin Ranskassa tai Italiassa. On varmasti ollut tärkeää sodan jälkeen korostaa niin kotimaiselle kuin kansainvälisellekin yleisölle sitä, että myös tanskalaiset taistelivat valloittajaa vastaan. Kavaltaja Prikkenin (Preben Neergaard) kohtalo jää erityisesti mieleen ja saa miettimään, miten ristiriitainen kysymys yhteistoiminta saksalaisten kanssa oli elokuvan ensi-illan aikaan. Kiinnostavaa on myös, ettei kuva saksalaisista ole täydellisen negatiivinen. Michael saa lopussa tärkeää apua saksalaiselta vanginvartijalta, joka on pettynyt omaan kotimaahansa.