Café Elektric (1927)

Wieniläissyntyinen Gustav Ucicky ohjasi vuonna 1927 melodraaman Café Elektric, jossa Marlene Dietrichin ja Willi Forstin tiet kohtasivat valkokankaalla. Tämä oli yksi monista Dietrichin mykkäelokuvista ennen varsinaista läpimurtoa, eikä Forstkaan ole vielä päätynyt romanttiseksi sankariksi, kuten tapahtui muutamaa vuotta myöhemmin. Joissakin verkkolähteissä väitetään, että elokuva sijoittuisi Berliiniin. Voi olla, että tämä väärinkäsitys kumpuaa Dietrich-kytkennästä, mutta Café Elektric on ehdottomasti Wien-elokuva. Ucickystä tuli myöhemmin UFA:n luotto-ohjaaja, mutta hän aloitti uransa kotikaupungissaan. Hänen äitinsä oli kotoisin Prahasta, ja jo aikalaiset väittivät, että Ucicky olisi Gustav Klimtin avioton lapsi, sillä Maria Učicky oli toiminut Klimtin mallina. Ucicky teki pitkän uran elokuvaohjaajana Itävallassa ja Saksassa. Hänen töitään olivat muun muassa Aamurusko (Morgenrot, 1933), Rikottu ruukku (Der zerbrochene Krug, 1937), Rakkauden korkea veisu (Mutterliebe, 1939), Kapina Damaskuksessa (Aufruhr in Damaskus, 1939) ja Venäläistä verta (Der Postmeister, 1940).

Café Elektricin ytimessä on kahvila, joka on 1920-luvun Wienin huvielämän pahamainen keskus. Siellä tanssitaan black bottomia yön läpi, viini virtaa ja prostituoidut odottavat varakkaita herroja. ”Sähköinen kahvila” viittaa nimellään moderniin kaupunkikulttuuriin, mutta samalla sähköisyys merkitsee fysikaalisia voimia, joista on vaikea irtautua. Jos on kahvilaan kerran päätynyt, sieltä ei tahdo päästä pois. Elokuvan alku asettaa keskiöön pikkurikollisen nimeltä Fredl (Willi Forst), joka saa naiset puolelleen ja käyttää heitä häikäilemättömästi hyväkseen. Fredl tutustuu Erni Göttingeriin (Marlene Dietrich), ja ensi kohtaaminen tanssilattialla on elokuvan parhaita jaksoja. Ernin isä on rakennusurakoitsija, jonka palkkalistoilla on nuuori insinööri Max Stöger (Igo Sym). Max puolestaan ihastuu kahvilassa notkuvaan Hansiin (Nina Vanna) ja yrittää pelastaa tämän Café Elektricin taikapiiristä.

Vaikka Café Elektricin tarina on monella tapaa tyypillinen 1920-luvun melodraama, yllätyksellistä on se, miten painopiste siirtyy Fredlin ja Ernin suhteesta Maxiin ja Hansiin. Elokuvan nykyversion pohjalta tämä vaikutelma on erityisen vahva, sillä kaikki päättyy syvimmän murheen keskellä: Hansi palaa hetkeksi kahvilan ovelle, ja Max pitää puolisoaan jo menetettynä sieluna. Elokuvasta on säilynyt vain yksi kopio, mutta sen loppu puuttuu. Muiden lähteiden perusteella tiedetään, että kaikki kääntyy Maxin ja Hansin suhteen onnelliseen päätökseen, mutta keskeneräisyys jättää poikkeuksellisen vahvan vaikutuksen katsojaan. Aivan kuin elämänkohtalot olisi hetkeksi repäisty katsojan eteen, ja tulevaisuus jää hämärän peittoon niin kuin se elokuvan nyt-hetkessä jääkin. Sillä hetkellä kun Hansi on kahvilan ovella, hänen elämänsä voi kääntyä niin onneen kuin onnettomuuteen.