Valerian ja Laureline 4

Valerian ja Laureline -projektini jatkui 1980-luvun albumeilla. Christin ja Mézières toteuttivat kaiken kaikkiaan viisi albumia vuosikymmenen kuluessa: Pariisista Kassiopeiaan (Métro Châtelet direction Cassiopée, 1980), Brooklynistä kosmokseen (Brooklyn station terminus cosmos, 1981), Inverlochin aaveet (Les Spectres d'Inverloch, 1984), Hypsiksen salamat (Les Foudres d'Hypsis, 1985) ja Rajoilla (Sur les frontières, 1988). Yhteistä näille teoksille on sitoutuminen entistä vahvemmin nykyhetkeen, eikä vain siinä mielessä, että ajankohtaiset teemat nousisivat käsittelyyn etäännytetysti. Christin ja Mézières sijoittavat Valerianin ja Laurelinen albumien ilmestymishetken maapallolle, vaikkakin kaikissa teoksissa on tapahtumia myös kaukaisen avaruuden perukoilta. Vaikutelmana on kaiken väistämätön yhteenkuuluvuus. Periaatteessa tämä liittyy sarjakuvan lähtökohtaiseen ajatukseen matkustamisesta ajassa ja tilassa, mutta yhteenkuuluvuus tuntuu erityisen tilalliselta 1980-luvun teoksissa. Tähän viittavaat jo nimet Pariisista Kassiopeiaan ja  Brooklynistä kosmokseen. Yhtenäisyyttä luovat myös henkilöhahmot, Albert, joka on Galaxityn kontakti 1980-luvun maapallolla, ja veijarimaiset kaupantekijät shinguzit, jotka Christin ja Mézières esittelivät jo Varjojen lähettiläässä.

Pariisista Kassiopeiaan ja  Brooklynistä kosmokseen muodostavat hienon tarinallisen kokonaisuuden. Samalla esiin nousee aiheita, jotka kantavat tuleviin albumeihin. Esimerkiksi Hypsis-planeetan salaperäinen rooli taustavaikuttajana tulee esille jo Brooklynistä kosmokseen -teoksen lopussa. Jännitettä rakentaa myös Valerianin ja Laurelinen etäisyys toisistaan, mikä jatkuu myös seuraavissa tarinoissa. Kun Pariisista Kassiopeiaan alkaa, Laureline on kaukana maailmankaikkeudessa, Valerian taas vuoden 1980 Pariisissa. Ensimmäisten sivujen aikana kumpikin henkilö kertoo omalla äänellään, mistä antaa keronnalle muistelevan otteen. Valerianin kertojanääni puolestaan tuo mieleen film noir -elokuvan. Lopulta ilmenee, että Laurelinen ja Valerianin mielet kommunikoivat keskenään, vaikkakin Valerianilla on jatkuvia vaikeuksia pysyä linjalla ja yhteydenpito tuottaa suurta tuskaa. Kerronnalliset ratkaisut korostavat simultaanisuutta, samanaikaisten tapahtumien välistä riippuvuutta, mutta Christin ja Mézières kuvaavat myös parisuhteen ongelmia. Valerian tuntuu olevan poissa tolaltaan, ja hän tekee tekoja, joita on vaikea perustella.

Inverlochin aaveet valmistui kolme vuotta Brooklynistä kosmokseen -teoksen jälkeen, ja se muodostaa dramattisen kokonaisuuden vuonna 1985 valmistuneen Hypsiksen salamat -sarjakuvan kanssa. Koin, että nimenomaan tässä kohtaa Valerianin ja Laurelinen seikkailujen kiinnostavuus laskee, mikä osin johtuu siitä, että samat henkilöhahmot alkavat toistua. Samalla käy myös ilmeiseksi, että Valerian on pysyvämmin 1980-luvulla. Toisaalta, kehitystä voi pitää loogisena, sillä albumi albumilta Galaxityn, ja siten maapallon, kohtalo nousee vahvemmin esiin. Jo aiemmin lukija on saanut tietää, millainen muistinmenetys ihmiskuntaa – sarjakuvan maailmassa – kohtasi vuoden 1986 katastrofin jälkeen. Lukiessa tulee mieleen myös se, että mitä lähemmäs sarjakuvan tekijät tulivat asettamaansa (vrt. Liikkuvien vetten kaupunki, 1968) vuotta, sitä olennaisemmaksi tuli, miten Valerian ja Laureline voisi sarjakuvana toimia taitekohdan yli. Tuntuu, että kahden vuosikymmenen kuluessa sarjan aikakäsitys on monimutkaistunut. Jos vielä 60-luvun lopussa aikamatkailun teemaa käsiteltiin melko tavanomaisesti, nyt myös mahdolliset ja vaihtoehdoiset menneisyydet ja tulevaisuudet saavat enemmän painoarvoa. Inverlochin aaveet alkaa yllättävästi Skotlannin ylängöillä, ja sinne se myös päättyy. Kylmän sodan konteksti on aiempaa vahvempi, varsinkin ydinteknologian kautta, ja tämä linja jatkuu seuraavissa kahdessa albumissa. Lopun hätkähdyttävyys on siinä, että Valerian ja Laureline ovat jäämässä eräänlaisiksi aaveiksi, hahmoiksi, jotka eivät kuulu minnekään, eivät tulevaisuuteen sen paremmin kuin menneisyyteenkään.

Hypsiksen salamat jatkaa Inverlochin aaveiden jalanjäljissä. Skotlannista siirrytään arktisille vesille ja edelleen mielikuvituksekkaan aika-avaruusmatkan jälkeen mystiselle Hypsis-planeetalle. Vaikuttavimmillaan tarina on tilanteessa, jossa Valerian näkee painajaista, joka voi olla vaihtoehtoisesti menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Kaupunki hukkuu tulvaveteen, jonka jäljet lukija näki jo Liikkuvien vetten kaupungissa. Eloonjääneet kerääntyvät korkeille paikoille välttääkseen vesimassojen pyörteen, ja Valerian on itse putoamassa korkeuksista pohjattomaan kuiluun. Menneisyyden muisto ja tulevaisuuden odotuksen pelko ovat albumin mieleenjäävintä antia. Sen sijaan loppuratkaisu tuntuu turhan Erich von Däniken -henkiseltä. Kaiken taustalta löytyvät Isä, Poika ja Pyhä henki. Isä muistuttaa Orson Wellesiä Pahan kosketuksessa, Poika on pesunkestävä hippi ja Pyhä henki vaikuttaa hedelmäpelikoneelta. Tämä on tietysti ironiaa, mutta tarinan muistillinen viritys olisi vaatinut vähän ylevämmän lopetuksen.

Christin ja Mézières jatkoivat saagaa kolmen vuoden tauon jälkeen albumilla Rajoilla (1988), joka jäi 80-luvun viimeiseksi. Tarina on 62-sivuinen ja alkaa erittäin hienolla 18-sivuisella jaksolla, jossa ollaan monikulttuurisella risteilijäaluksella. Uhkapelikohtaus on kuin Sternbergin Uhkapeliä Shanghaissa -elokuvasta. Jakson lopussa lukija tutustuu Jal-nimiseen henkilöön, joka – kuten ilmenee – yrittää epätoivoisesti pelastaa Galaxityn: nykyisen maailman tuhoaminen on hänen mukaansa ainoa keino synnyttää se Galaxity, jota hän, kuten Valerian ja Laurelinekin, ovat palvelleet. Nimensä mukaisesti albumi liikkuu rajoilla: Valerian pakenee Neuvostoliitosta Suomen läpi Norjaan. Lukijalle käy selväksi, että eletään Tšernobylin ydinkatastrofin jälkeisessä maailmassa, jossa tuho on minä hetkenä hyvänsä mahdollinen. Lopussa Valerian, Laureline ja Jal käyvät Keskusyksikössä, johon lukija tutustui jo Varjojen lähettiläässä. Nyt Galaxityn alukset ovat tipotiessään, aivan kuin tulevaisuudessa maan asukkaita ei enää olisi. Tästä huolimatta loppu on toiveikas, kun Laureline toteaa: "Minä haluan elää. Missä tahansa, juuri nyt. Etkö sinäkin halua?"