Kaikki tämä ja taivas myös (1940)

Kiovalaissyntyinen Anatole Litvak oli tullut Hollywoodiin vuonna 1937, ja jo kolmen vuoden kuluttua hän kuului Warnerin kärkiohjaajiin. Tästä on osoituksena vuonna 1940 valmistunut historiallinen melodraama Kaikki tämä ja taivas myös (All This, and Heaven Too), johon yhtiö panosti vahvasti. Edellisenä ohjaustyönään Litvak oli saanut valmiiksi ajankohtaisen rikoselokuvan Rikollisen kunniasana (Castle on the Hudson, 1940). Bette Davisin ja Charles Boyerin tähdittämä eepos oli vuoden ehdoton prestiisielokuva, ja tämän näkee myös jäljestä, joka on teknisesti erittäin korkeatasoista. Panostuksesta kielii sekin, että elokuvalle kertyi mittaa 141 minuuttia, mikä ajan kontekstissa on todella paljon. Tarina kertoo, että Litvakin alkuperäisellä kopiolla oli mittaa peräti 190 minuuttia, mutta yhtiö karsi pituutta kovalla kädellä. Ylimääräistä materiaalia ei ole säilynyt, joten Litvakin alkuperäinen visio jää arvailujen varaan. Kaikki tämä ja taivas myös perustuu Rachel Fieldin vuonna 1938 julkaisemaan romaaniin, jonka tapahtumilla on vastine 1840-luvun Pariisin murhatarinassa ja helmikuun vallankumousta edeltävissä tapahtumissa. Vaikka taustalta avautuu laaja panoraama, elokuva keskittyy vahvasti ihmissuhteisiin. Varmaan tästä syystä elokuva on tuntunut liiankin pitkältä, mutta Litvakin ohjaus soljuu hämmästyttävän hyvin eteenpäin ja juuri hitaus antaa sille emotionaalista voimaa. Elokuvassa on myös bravuuria, joka tuo mieleen Litvakin Ranskassa vuonna 1936 ohjaaman Mayerlingin murhenäytelmän: elokuvan taitekohdassa kamera vetäytyy ikkunoiden ulkopuolella ja kuvaa kaiken ikään kuin mykkäelokuvana, ulkoapäin tapahtumia seuraten.

Kaikki tämä ja taivas myös rakentuu kokonaisuudessaan takautuman varaan. Nuori opettaja Henriette (Bette Davis) on saapunut Yhdysvaltoihin tyttökoulun opettajaksi, mutta hän joutuu heti kiusoittelun kohteeksi. Vähitellen paljastuu, että Henriettella on sensaatiomainen historia. Hän on ollut vangittuna Pariisin kuuluisaan Conciergerieen. Henriette kerää voimansa, palaa luokkaan ja kertoo oppilailleen tarinansa. Henkilökohtaisen muistin kautta avatútuu näkökulma vuoden 1848 vallankumousta edeltäneeseen Ranskaan, jota hallitsee epämiellyttävä kuningas Ludvig Filip. Henriette on saapunut Englannista Ranskaan ja pestautuu herttua (Charles Boyer) ja herttuatar de Praslinin (Barbara O'Neil) kotiopettajaksi. Perheessä on neljä lasta, joihin Henriette kiintyy syvästi. Vähitellen avautuu näköala aatelisperheen sisäisiin konflikteihin, joiden välikappaleeksi Henriette joutuu.

Kaikki tämä ja taivas myös on tehty kirvoittamaan kyyneleitä silmäkulmaan, mutta melodraama esittää samalla kiinnostavia historiallisia tulkintoja. Lopussa annetaan jopa ymmärtää, että Praslinin perheen salaisuus ja (oletettu) skandaali vaikuttivat helmikuun vallankumoukseen. Tavallaan elokuvassa esitetäänkin aateliston maailma sairaana umpiona, josta on vaikea päästä ulos. Kun perheenisää syytetään vaimonsa murhasta, kuningaskin joutuu sekaantumaan peliin. Herttua ja Henriette ovat sääty-yhteiskunnan sosiaalisen kuilun vastarannoilla, eikä heidän välillään voi olla muuta kuin platonista rakkautta. Yhteiskunnallista särmää on lopun jaksossa, jossa oikeuslaitos pyrkii väen väkisin saamaan herttuan vierittämään syyllisyyden Henrietten niskoille. Oikeusoppineet haluavat uskoa, että naisen synnillisyys sai miehessä liikkeelle passion, jonka voimalle tämä ei voinut mitään ja oli siksi syyntakeeton. Vaikuttavaa on herttuan ja Henrietten hiljaisen solidaarisuuden kestävyys. Ja Hollywoodissa kun ollaan, uusi maailma tarjoaa lopulta Henriettelle mahdollisuuden uuteen elämään.

Kaikki tämä ja taivas myös on nähty televisiossa viimeksi 30 vuotta sitten. Olisiko vihdoin uusinnan paikka?