Warner Bros. tuotti vuonna 1939 ajankohtaisen vakoilutrillerin Confessions of a Nazi Spy, tilanteessa, jossa Hollywood ei juurikaan kommentoinut Euroopan poliittista kehitystä. Anatole Litvakin ohjaama jännityselokuva perustui FBI-agentti Leon G. Turroun New York Postille kirjoittamiin artikkeleihin, joissa kerrottiin New Yorkissa toimineesta vakoiluringistä. Aihe oli arkaluontoinen, ja kerrotaankin, että Yhdysvaltain hallitus esittikin Warnerille tiukan kannanoton: yhtä eksplisiittisiä elokuvia ei vallitsevassa tilanteessa pitäisi tehdä. Tarinan mukaan elokuvan kuvauksissa oli poikkeukselliset turvajärjestelyt, sillä tulossa oli vahva kannanotto kansainväliseen politiikkaan. Yhdysvalloissa Confessions of a Nazi Spy sai ensi-iltansa 27. huhtikuuta 1939. Siitä tuli yllättäen kansainvälinen menestys, ja elokuva nähtiin Ranskassakin jo heinäkuussa 1939. Monessa maassa trilleri, ymmärrettävistä syistä, kiellettiin. Valitettavasti dvd:llä julkaistu versio ei ole alkuperäinen vaan vuonna 1940 uusintaensi-iltaan tuotu kopio, johon on otettu mukaan puhjenneen sodan alkuvaiheet, muun muassa, Norjan ja Tanskan miehitys.
Confessions of a Nazi Spy alkaa hämmästyttävillä kuvilla amerikansaksalaisten Bierstubesta, jossa natsien politiikka herättää kiivasta keskustelua. Vielä hämmästyttävämpiä ovat kuvat Amerikadeutscher Bundin natsikokouksista, joissa arvoituksellinen tohtori Kassell (Paul Lukas) pitää kiihkeitä, hitlermäisiä palopuheita. Elokuvan maailmassa käydään aktiivista propagandasotaa, ja näin oli epäilemättä myös toista maailmansotaa edeltäneessä todellisuudessa, eikä Confessions of a Nazi Spy ole ulkopuolinen tarkkailija vaan osa mielipiteiden muokkausta. Elokuvaa katsoessa tulee mieleen myös nykyinen propagandasota, tulkintojen taistelu. Erityisen seikkaperäisesti kuvataan sitä, miten propagandalehtisiä painetaan Saksassa ja kuljetetaan meriteitse Yhdysvaltoihin. Mieleen jää kameran linssin ohi vilahtavia iskulauseita, kuten Our president is a communist. Sekin kuulostaa tutulta... Vaikka Confessions of a Nazi Spy on puhdas propagandaelokuva, siinä on kiinnostavia nyansseja, monenlaisia tapoja suhtautua meneillään olevaan kamppailuun.
Elokuva alkaa amerikansaksalaisten toiminnan kuvauksella, ja vasta vähitellen kuvaan astuu FBI-agentti Edward Renard (Edward G. Robinson), joka saa vihiä propaganistien toiminnasta vakoojina. Tiedetään, että moni saksalaistaustainen Hollywood-näyttelijä kieltäytyi osallistumasta elokuvaan, ja moni mukaan lähtenyt esiintyi salanimen suojissa, etteivät Saksaan jääneet sukulaiset joutuisi kärsimään. Saksalaisia saivat esittää myös muut kansallisuudet. George Sanders tekee hienon upseeri Schlagerin roolin, mutta tällä kertaa hän ei puhu huolellista brittienglantia vaan vahvasti murtaen. Tohtori Kassellin, elokuvan traagisimman hahmon, osassa näyttelee vaikuttava Paul Lukas, taustaltaan budapestilainen Pál Lukács. Hienon roolityön köyhänä amerikansaksalaisena maahanmuuttajana Schneiderina tekee Francis Lederer, joka oli alun perin prahalaissyntyinen Frantisek Lederer. Vuonna 1899 syntynyt Lederer kuoli vasta vuonna 2000, ja hän oli viimeisiä Itävalta-Unkarin joukoissa ensimmäisessä maailmansodassa taistelleita sotilaita. Näyttelijöistä on pakko mainita vielä Erika Wolfin roolissa vilahtava Lya Lys, jonka oli esiintynyt Luis Buñuelin Kulta-ajassa (L'âge d'or, 1930).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti