Köpenickin kapteeni (1956)

Helmut Käutnerin ohjaama Köpenickin kapteeni (Der Hauptmann von Köpenick, 1956) on sodanjälkeisen Saksan liittotasavallan tunnetuimpia elokuvia. Tragikomedia perustuu Carl Zuckmayerin vuonna 1931 kantaesitettyyn näytelmään, joka ammensi aiheensa vuosisadan alun kohutapauksesta. Vuonna 1906 pikkurikollinen nimeltä Wilhelm Voigt (1849–1922) oli naamioitunut Preussin armeijan kapteeniksi, komensi mukaansa sotilaita varuskunnasta, tunkeutui Köpenickin kaupungin raatihuoneelle, passitti pormestarin sotilassaattueessa Berliiniin ja tyhjensi kaupungin kassan. Voigt vangittiin, mutta hänestä tuli kansansankari, jonka keisari Vilhelm lopulta armahti. Oikeudenkäynnissä Voigt selitti vain halunneensa saada itselleen passin, jota hän ei entisenä vankina tahtonut saada. Tätä selitystä kuitenkin epäiltiin, sillä mikään raatihuoneen kaappauksessa ei viitannut tähän suuntaan. Käutnerin elokuvassa tosin annetaan ymmärtää, että Voigt ymmärsi vasta paikan päällä, etteivät Köpenickin viranomaiset voi antaa passeja. Joka tapauksessa Voigtista tuli julkisuuden henkilö: hän kirjoitti muistelmansa ja eli elämänsä lopun Luxemburgissa.

Köpenickin kapteeni oli jo ennen ensimmäistä maailmansotaa lukemattomien näytelmien ja kabaree-esitysten kohteena, mutta Zuckmayerin draama on vasta 1930-luvun alusta. Jo tuossa vaiheessa Zuckmayer oli mukana myös elokuvaelämässä, sillä hän käsikirjoitti yhdessä Karl Vollmöllerin ja Robert Liebmannin kanssa Josef von Sternbergin Sinisen enkelin (Der blaue Engel, 1930). Vuonna 1931 valmistunut Köpenickin kapteeni oli suurmenestys, mutta kansallissosialistien valtaannousu kaksi vuotta myöhemmin lopetti menestyksellisen uran. Zuckmayer muutti ensin Itävaltaan ja Anschlussin jälkeen Sveitsin kautta Yhdysvaltoihin. Erittäin kiinnostavaa on, että hän tässä välissä ehti käsikirjoittaa Max Ophülsin elokuvan Sarajevon päiviä (De Mayerling à Sarajevo, 1940). Hollywoodissa Zuckmayer oli muun muassa kreditoimattomasti tekemässä dialogia Anatole Litvakin trilleriin Vakoilijana omassa maassaan (Decision Before Dawn, 1951).

Helmut Käutnerin Köpenickin kapteenin voi tulkita Carl Zuckmayerin sodanjälkeiseksi rehabilitaatioksi: se palaa siihen saksalaiseen kulttuuriin, jonka natsismin nousu oli työntänyt syrjään. Toisaalta komedian voi tulkita kommentiksi paitsi vuoden 1906 Preussista myös siitä historiasta, joka seuraavan 50 vuoden aikana oli muuttanut kaiken ja luonut keskustelun siitä, mikä johti Saksan historian traagiselle tielle. Käutnerin tulkinta on hyvin pitkälti keskustelua ihmisarvosta. Varsinainen huijausoperaatio Köpenickissä on vain pieni osa elokuvaa. Valtaosa tarinasta kuvaa vaatimattoman Wilhelm Voigtin epätoivoista pyrkimystä palata normaaliin elämään. Hän vakuuttaa isänmaanrakkauttaan, haluaan elää Saksassa, mutta töitä ei paperittomalle vangille ole luvassa. Hetkeksi Voigt löytää turvapaikan siskonsa perheestä, ja tämä jakso on elokuvan kauneimpia. Voigt lukee keuhkotautiselle alivuokralaiselle ja löytää merkityksen elämälleen, mutta viranomaisten häätökirje muuttaa kaiken. Rinnan Voigtin epätoivoisten yritysten kanssa Käutner kuvaa 1900-luvun alun Preussin byrokaattisuutta ja ennen kaikkea armeijan vahvaa asemaa. Berliiniläiset rakastavat univormuja, ja pelkkä vaate saa ihmiset käyttäytymään kuuliaisesti. Köpenickin tapauksen kriittisyyden totesivat itse asiassa jo aikalaiset, sillä muun muassa The Illustrated London News kirjoitti lokakuussa 1906: ”For years the Kaiser has been instilling into his people reverence for the omnipotence of militarism, of which the holiest symbol is the German uniform. Offences against this fetish have incurred condign punishment.” Käutnerin tulkinnassa tämä kritiikki kasvaa laajempiin mittasuhteisiin. Erityisen paljastava on Voigtin vankila-ajan kuvaus. Vankilasta tulee yhteiskunnan metafora. siellä kasvatetaan niin kristillisiin arvoihin kuin militaristiseen ajatteluunkin.