Hudsonjoen rannalla, 50 kilometriä New Yorkista pohjoiseen, kohoaa legendaarinen vankila Sing Sing, joka on Alcatrazin ohella elokuvatuimpia rangaistuslaitoksia. Erityisen kiinnostava on Michael Curtizin ohjaama 20 000 vuotta Sing Singissä (20 000 Years in Sing Sing, 1932) ja sen remake, Anatole Litvakin ohjaama Rikollisen kunniasana (Castle on thje Hudson, 1940). Molemmat perustuvat Lewis E. Lawesin ei-fiktiiviseen teokseen Twenty Thousand Years in Sing Sing (1932). Lewis E. Lawes oli vankilan pitkäaikaisimpia johtajia: hän oli tehtävässään vuosina 1920–1941. Lawes tuli tunnetuksi toiminnan kehittäjänä ja modernisoijana, ja hänen aikanaan kehitettiin urheilutoimintaa, koulutusta sekä uudenlaisia kurinpidon muotoja. Toisaalta Lawesin aikana teloitettiin yli 300 vankia.
En tunne Lawesin kirjaa tarkemmin, mutta epäilemättä Hollywoodia kiinnosti teoksen raflaava nimi. Käsikirjoitus rakennettiin fiktiiviseksi kertomukseksi itsepäisestä gangsterista Tommy Connorsista (Spencer Tracy), joka joutuu kokemaan vankilan ankaruuden mutta samalla myös sen suoruuden. Michael Curtizin ohjaamassa tulkinnassa kirjan ja elokuvan nimi selitetään havainnollisesti. Vankien joukot vaeltavat Sing Singin käytävillä, ja jokaisen kohdalla nähdään tuomion pituus. Jollakin on kärsittävänään 85 vuotta, jollakin vain 16 vuotta... Koko Sing Singin asujaimistosta kertyy hämmentävä 20 000 vuoden kärsimys. Lawes oli vankilan johtajana, kun elokuvaa kuvattiin, ja hänen avullaan kuvausryhmä pääsi tekemään näyttäviä sisä- ja ulkokuvia on location.
Curtizin 20 000 vuotta Sing Singissä alkaa vakuuttavasti, suoraan tarinasta. Tommy Connorsia ollaan kuljettamassa junalla kohti vankilaa, itsevarma Connors pitää vartijoita pilkkanaan ja väittää pääsevänsä vaikutusvaltaisten tukijoidensa ansiosta vapaalle jalalle tuota pikaa. Koko elokuva, kuten sen kahdeksan vuotta vanhempi uudelleenfilmatisointi, ovat kivenkovaa dokumentaatiota Connorsin harhaluuloa vastaan. Sing Sing on niin politiikan kuin rikollisuudenkin lonkeroiden tavoittamattomissa. Se keskittyy tehtäväänsä armottomasti. Silti vankila ei ole vailla empatiaa. Jopa paatunut rikollinen pystyy muutokseen. Kun Connorsin rakastettu Fay Wilson (Bette Davis) sairastuu vakavasti, vankilanjohtaja (Arthur Byron) päästää vangin hetkeksi vapaalle, kunhan tämä lupaa palata ajoissa.
Anatole Litvakin Rikollisen kunniasana (Castle on the Hudson, 1940) on erittäin hyvä remake. Se noudattelee hyvin pitkälle Curtizin elokuvan käsikirjoitusta, mutta alkua on dramatisoitu vahvemmin. Rikollisen kunniasana näyttää päähenkilönsä Tommy Gordonin (John Garfield) taustaa ja antaa siten motivaatiota vankilaan joutumiselle. Samalla alku valmistelee suhdetta tyttöystävä Kayhin (Ann Sheridan). Litvakin kerronta on alussa todella napakkaa, ja valmistelevat kohtaukset tulevat kerrotuiksi muutamassa minuutissa. John Garfieldissä on ripaus enemmän kivikovaa gangsteria Spencer Tracyyn nähden. 20 000 vuotta Sing Singissä alkaa Rikollisen kunniasanaan verrattuna melkein komediallisesti. Silti molemmat näyttelijät onnistuvat erinomaisesti traagisen päähenkilön tulkinnassa.
Rikollisen kunniasanassa jäävät mieleen vahvat sivuroolit. Jos Ann Sheridan häviää Bette Davisille, erittäin vaikuttava on Burgess Meredithin näyttelemä Stephen Rockford, joka yrittää paeta mutta epäonnistuu surkeasti. Hän yrittää houkutella Gordonin mukaansa, mutta taikauskoisena tämä ei tee mitään riskaabelia lauantaisin. Vankilanjohtajana on Pat O'Brien: hän onnistuu hämmästyttävän hienosti humaanin rauhallisessa henkilökuvassa. Voin kuvitella, että Lawes oli tyytyväinen tätä katsoessaan. Litvak on ohjannut taitavasti tunteelliset, vähäpuheiset kohtaukset. Kun Gordon lähtee kohti sähkötuolia, johtaja tarjoaa tulen viimeiselle savukeelle ja hänen kätensä tärisee tuhkahdutettujen tunteiden merkkinä.
20 000 vuotta Sing Singissä nähtiin Suomessa tuoreeltaan marraskuussa 1933, Rikollisen kunniasana sai ensi-iltansa Helsingissä toukokuussa 1941, välirauhan aikana. Kumpaakaan ei tiettävästi ole esitetty televisiossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti