Jim Abrahams ja David ja Jerry Zucker olivat 1980-luvun suosituimpia elokuvakomedian tekijöitä, mutta jostakin syystä olen onnistunut tähän asti näkemään vain katkelmia televisiossa yhä uudestaan esitetyistä Mies ja alaston ase -elokuvista. Toisaalta, juuri näitä elokuvia voi hyvin katsoa kanavapujottelun osana, sillä pitkälinjaista tarinaa on vain siteeksi ja huumori koostuu toisiinsa väljästi liitetyistä sketseistä. Abrahams-Zucker-elokuvat ovat kuin sormiharjoitelmia klassista koomisuuden teorioista. Oma kysymyksensä on, naurattavatko sketsit sen jälkeen, kun naurun strategiat alkavat toistaa itseään: pienen sijasta tulee suurta, suuren sijasta pientä, hienostuneen jälkeen alatyylistä, groteskin jälkeen runollista... Paljon on myös elokuvakerronnan konventioiden tietoista liioittelua: takkatuli leimahtaa rakkauskohtauksessa, taakse jäävä asema paljastuu pelkäksi kulissiksi, taustaprojektiot ovat tietoisen korostuneita...
Top Secret – huippusalaista (Top Secret!, 1984) valmistui rautaesiripun aikaan, ja tästä kahtiajaosta komedia myös ammentaa. Perusideana on, että yhdysvaltalainen rocklaulaja Nick Rivers (Val Kilmer) saa kutsun Itä-Saksaan kulttuurifestivaaleille, mutta tempaus on vain peiteoperaatio iskulle Natoa vastaan. Itä-Saksaan viittaavaa huumoria on kosolti (esim. hormonaalisesti ylikehittynyt naisten voimisteluryhmä), mutta loppujen lopuksi Top Secret esittää DDR:n hämmentävästi natsi-Saksana. Komedian vapautta kuvastaa se, että Itä-Saksan vastarintaliike on oikeastaan toisen maailmansodan aikainen Ranskan vastarintaliike – jonka jäsenillä on lisäksi huvittavat nimet, kuten Latrine tai Déja Vu...Omar Sharif -parka esiintyy agentti Cedricin roolissa ja häviää kummallisesti ennen päätösvihellystä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti