Aavikon laki (1946)

John Fordin ohjaama Aavikon laki (My Darling Clementine, 1946) nähtiin televisiossa kolme kertaa 1980-luvulla, mutta vuoden 1989 jälkeen se on saanut odottaa uutta tulemista. Koska en ole tullut hankkineeksi tätä klassikkoa dvd-muodossa, kaivoin esiin vanhan VHS-videon, ja se oli säilynyt yllättävän hyvässä kunnossa. Aavikon laki on jäänyt mieleen tv-esityksistä lähtemättömästi. Juuri tämä on se elokuva, jossa brittiläinen näyttelijä saapuu Villiin Länteen ja lukee Shakespearen Hamlet-monologia pöydällä seisten.

John Fordille  Aavikon laki merkitsi paluuta lännenelokuvaan toisen maailmansodan luoman tauon jälkeen. Ehkäpä juuri tästä syystä Aavikon laki on niin poikkeuksellisen vahva, varsinkin siinä tavassa, jolla se palaa tulkitsemaan westernmytologiaa ja Yhdysvaltain frontier-historiaa. Samuel G. Engelin ja Winston Millerin käsikirjoitus introdusoi henkilöt, tapahtumat ja paikat onnistuneen viipyilevästi. Jos katsoja ei ymmärrä tarinan kertovan Tombstonen tapahtumista, alkukohtaus voi häkeltää, sillä taustalla nähdään John Fordin lempimaisemia Arizonan Monument Valleystä, mutta hetkeä myöhemmin ilmeneekin, että karjanajajat ovat saapuneet Tombstoneen. Ensimmäinen identifioitu henkilö kuuluu Clantonin klaaniin, ja vähitellen paljastuu myös Henry Fondan näyttelemän hahmon henkilöllisyys: hän on Wyatt Earp. Katsojan oletetaan tietävän, että takana ovat legendaariset tapahtumat Wichitassa ja Dodge Cityssä.

Aavikon laki on rakenteeltaan lähes episodimainen: johdantoa seuraa parturikohtaus, Earpin nuoremman veljen murha, Doc Hollidayn (Victor Mature) sisääntulo, Chihuahuan (Linda Darnell) rakkaus, Shakespeare-näyttelijän Thorndyken (Alan Mowbray) monologi Clantonin klaanin ilkkuessa, Doc Hollidayn entisen rakastetun Clementine Carterin (Cathy Downs) saapuminen postivaunuilla, seesteinen sunnuntaikohtaus kirkonkelloineen ja tanssiaisineen.... Victor Mature tekee elämänsä roolin kohtaloonsa alistuneena Doc Hollidayna, joka tietää sairastuneensa kuolettavasti ja joka siksi on jättänyt idän sivistyneen elämän. Vahvimmillaan Mature on kohtauksessa, jossa Thorndyke seisoo pöydällä ja aloittaa lausuntansa. Alkoholisoituneelta näyttelijältä sanat unohtuvat, ja Holliday jatkaa. John Ford käyttää taidokkaasti hyväkseen äänimaisemaa, kun Doc Holliday yrittää pelastaa Chihuahuan saluunanpöydällä tekemällään kirurgisella operaatiolla. Hetkan aikaa kaikki näyttää onnistuvan. Äänimaiseman merkitys on keskeinen myös sunnuntaikohtauksessa, jossa Wyatt ja Clementine lähtevät katsomaan kirkon rakennustyömaata. Otokset ovat pitkiä ja kuvauksen rytmi rauhallinen. Juuri tässä kohtauksessa normaali elämä pilkahtaa hetkeksi esiin rajaseudun ankeuden keskellä: itse asiassa Clementinen hahmo edustaa jatkuvuutta, sivilisaatiota, kun taas Clantonin klaanin muodostava uhka on sen vastakohta. Elokuvan lopussa Clementine on selvästi tullut jäädäkseen, kun taas Wyattin on palattava isänsä luokse.

Earpin veljesten isä on Aavikon laissa näkymätön, mutta sitä vahvemmin on läsnä Old Man Clanton (Walter Brennan). Koomisista Hawks-rooleista muistettu Brennan tekee tässä elokuvassa armottoman roolisuorituksen: nariseva ääni on tuttu, mutta poikiaan piiskaavan isän kuva on hyytävä.

Aavikon laki huipentuu O. K. Corrallin taisteluun. John Ford väitti myöhemmi tavanneensa 20-luvulla Wyatt Earpin ja kuulleensa, mitä kamppailussa lopulta tapahtui. Todellisuudessa legendaarinen taistelu kesti ehkä vain puolisen minuuttia, eikä sen merkitys ollut yhtä ratkaiseva kuin elokuvallisissa tulkinnoissa. Niille katsojille, jotka tietävät Doc Hollidayn todellisuudessa kuolleen sairasvuoteessa coloradolaisessa sanatoriumissa, Aavikon laki on pettymys, sillä traaginen hahmo kohtaa surullisen loppunsa.

Aavikon lain lopussa Ford tuntuu korostavan avaria kuvia. Taivas on korkealla, kun Wyatt Earp häipyy horisonttiin.