Dresden 2: saksalaista romantiikkaa

Toisen Dresden-päivän kohokohta on Albertinum, jossa on modernin taiteen lisäksi ainutlaatuinen kokoelma 1800-luvun alun saksalaista maalaustaidetta, Dresdenin romantiikkaa, varsinkin Caspar David Friedrichin, Carl Gustav Carusin ja Ludwig Richterin töitä. Friedrichin maalauksia on huoneellinen, uran alkuvaiheesta (Landschaft mit kahlem Baum, 1798/99) myöhäisiin teoksiin (Das Grosse Gehege bei Dresden, 1832) asti. Pieni pettymys on se, että hienoimpien teosten päällä on lasi, eikä öljyvärin pinta pääse esiin. Heijastuksiakin riittää. Friedrich-huoneen tunnetumpia maalauksia on Das Kreuz im Gebirge (1807/08), joka syntyi alttaritauluksi mutta roikkui lopulta tilaajansa kreivi Thun-Hohensteinin makuuhuoneessa. Taulun sakraalin kehyksen teki Christian Gottlieb Kühn Friedrichin luonnoksen pohjalta. Itse kuvaa, kuusien peittämää vuorta ja sen päällä kohoavaa ristinpuuta on tulkittu järkähtämättömän uskon vertauskuvana. Vuoren takaa kohoavat valonsäteet enteilevät uutta huomispäivää.

Friedrich-huoneen töistä jää mieleen suurikokoinen Der Friedhof (noin 1825), joka jäi nähtävästi kesken. Sumuisen hautausmaan  portilla kuolleen lapsen vanhemmat viipyilevät, aivan kuin odottamassa merkkiä tuonpuoleisesta. Vaikuttava on myös Das Grosse Gehege bei Dresden (1832). Dresdenin luoteispuolen maisemasta ammentava kuva esittää himmenevää iltaa: vedessä erottuu pieni purjevene mutta maiseman tyyneys ja rauhallisuus hallitsee, varsinkin taivas, jota on yli puolet kuvan pinta-alasta. Maalaus esittää häivähtävän hetken taitekohdasta, rajapinnalta: päivä on vaihtumassa yöksi ja kesä syksyksi.

Dresdenin Neue Meister -kokoelmassa on runsaasti myös Carl Gustav Carusin ja Ludwig Richterin teoksia. Carus oli Friedrichin ystävä ja tuttu, paitsi kuvataiteilija myös lääkäri, fysiologi, kirjailija ja filosofi. Friedrichin tapaan Carus ammensi niin Itämeren rannan maisemista kuin Saksin Sveitsin jylhistä vuoristakin. Carusin töistä jää mieleen suurikokoinen Erinnerung an eine bewaldete Insel der Ostsee (1834/35), joka tunnetaan myös nimellä Eichen am Meer. Keskiössä ovat suuret tammet, mutta huomio kiinnittyy huolellisesti maalattuun kasvillisuuteen, vehreään mattoon, joka kumpuaa maiseman yllä, mutta myös tummiin pilviin, jotka enteilevät myrskyä.

Ludwig Richterin teoksia on niin ikään huoneellinen, hehkeistä Italia-kuvista saksalaisiin maisemiin. Vanhaan Wagner-harrastajaan upposi Der Brautzug im Frühling (1847). Richard Wagnerin ooppera Tannhäuser oli kantaesitetty 19. lokakuuta 1845 Dresdenissä, jossa säveltäjä oli ollut kapellimestarina vuodesta 1842 lähtien. Richterin kuvaama keskiaikainen hääkulkue ammentaa wagneriaanisesta fantasiamaailmasta ja yhdistää mukaan sadunomaisuutta. Ylhäällä oikealla erottuu pieni Waldkapelle, josta keskiaikaisiin asuihin pukeutunut pariskunta saapuu. Kulkueen edellä kirmaavat lapset, jotka tuntuvat tuovan hääparin nykypäivään.