Onnenpoika (1943)

H. C. Potterin ohjaama Onnenpoika (Mr. Lucky, 1943) on näytetty televisiossa kertaalleen vuonna 2004, ja vasta eilen saimme sen katsottua. Maine on katoavaista, sillä nykyään melkein unohdettu elokuva oli RKO:n suurimpia hittejä vuonna 1943. Kirjailija Milton Holmes sai tarinaan inspiraatiota vuonna 1936 sattuneesta tapauksesta, jossa yökerhon omistaja järjesti uhkapelitapahtuman hyväntekeväisyystarkoituksiin. Onnenpojan päähenkilönä on uhkapelibisneksen pyörittäjä Joe Adams (Cary Grant), joka on elokuvan alussa lähdössä kohti Havannaa laivallaan, joka on täynnä rahapelikoneita. Pearl Harborin hyökkäys kuitenkin yllättää, ja Yhdysvallat ajautuu sotaan vuonna 1941. Pursi saa jäädä satamaan, ja kaikki uhkapelifirman aktiivit saavat kutsun armeijan harmaisiin. Onnenpoika on sota-aikana tehdyksi elokuvaksi siitä erikoinen, että se käsittelee velvollisuuksien vieroksuntaa ja tuo yhteen sotaponnistelujen hyväksi tehdyn vapaaehtoistyön ja puolirikolliset huijarit. Adams selviää pälkähästä ottamalla kreikkalaisen Joe Bascopolousin identiteetin – tietämättä, että Bascopolousilla on ehdonalaistuomio, ja neljäs rikos johtaisi elinkautiseen. Joe törmää vapaaehtoistyöhön ja yrittää ujuttautua mukaan voidakseen kerätä itselleen sievoisen omaisuuden hyvän asian kustannuksella. Joen vastavoimaksi ja ennen pitkää romanttisen liehittelyn kohteeksi nousee Dorothy Bryant (Laraine Day), rikkaan perheen tytär, joka on omistautunut sota-avustusten keräämiseen.

Onnenpojassa on kiinnostavaa sen sekamuotoisuus ja tietoinen lajityyppirajojen ylittäminen. Alkutekstit ja -musiikki tuntuvat viittaavan romanttiseen komediaan, mutta avauskohtaus on hyvin melodramaattinen, jopa film noir -henkinen. Katsojalle näytetään satamalaiturilla odottava Dorothy, joka kaipaa kadonnutta Joeta. Sen jälkeen Fortuna-laivan kapteeni Swede (Charles Bickford) alkaa kertoa tarinaansa. Keskivaiheilla Onnenpoika saa jopa screwball-komediamaisia piirteitä, kun Joen ja Dorothyn ”battle between the sexes” saa vauhtia, ja Joe joutuu hyväntekeväisyysjärjestön kudontakurssille. Loppua kohti elokuva saa jännityselokuvan ja oikeastaan gangsterielokuvankin piirteitä. Lopetusjakso satamalaiturilla puolestaan tuntuu enteilevän melodramaattista, onnetonta päätöstä, ja tiettävästi Milton Holmesin alkuperäisessä tarinassa Joe menehtyy. Potterin oivallus on kuitenkin veijarimainen käänne, jossa Joe itse joutuu kruuna- tai klaavahuijauksen uhriksi ja kohtaa vihdoin rakastettunsa. Onnenpojassa elämä on oikukasta ja täynnä odottamattomia käänteitä. Juuri tässä odottamattomuudessa on elokuvan viehätys.

Vaikka  Onnenpoika kuvaa työnvieroksujia, gangstereita ja yläluokkaa, se osallistuu viime kädessä myös sotaponnisteluihin vakavoittamalla iloluonteisen sävynsä. Elokuvan loppupuolella Joe saa kirjeen Kreikasta Bascopolousin äidiltä. Koska hän ei pysty lukemaan kreikkaa, hän käy ortodoksisessa kirkossa ja saa tulkinta-apua papilta. Kirjeen kuvaus taistelusta saksalaisia vastaan saa Joen vakavoitumaan ja lopulta hautaamaan itsekkäät tavoitteensa.

Epäilemättä Onnenpoika on myös Cary Grantin star vehicle. Tarina antaa Grantille mahdollisuuden esitellä koko näyttämöllistä repertuaariaan.