Leipzig 2: Eläintarha ja Völkerschlacht

Maanantaina museot ovat kiinni, ja sekös ilahduttaa lapsia: suunnistamme suoraa päätä eläintarhaan. Leipzigin ”eläintieteellinen puutarha” on todella laaja, mutta koska olen Saksassa tarhaillut aiemmin vain Kölnissä, vertailu on vaikeaa. Lapsia ilahduttavat pingviinit, paviaanit, orangit, mangustit, kaniinit, saukot… Hiki nousi pintaan, sillä Leipzigin eläintarhassa on jättiläismäinen trooppinen juustokupu, jossa voi sukeltaa Afrikan, Etelä-Amerikan ja Aasian sademetsiin ja ihmetellä alligaattoreita, tapiireja, oselotteja, virtahepoja, laiskiaisia ja muita ihmeellisyyksiä.

Eläintarhassa vaeltaminen vei koko päivän, mutta illalla teimme vielä raitiovaunuretken Kansojen taistelun, Völkerschlachtin, muistomerkille, joka sijaitsee aivan kaupungin läheisyydessä. Muistomerkin sisätilatkin olisivat kiinnostavat, mutta niihin täytyy tutustua seuraavalla kerralla. Kansojen taistelu käytiin Leipzigin ympäristössä 16.–19. lokakuuta 1813, ja Napoleonin joukkojen tappio oli merkittävä käännekohta, varsinkin kun saksalaiset joukot taistelivat ensi kertaa yhteistä vihollista vastaan. Kansojen taistelun muistopäivästä koetettiinkin tehdä Ranskan ja Yhdysvaltain kansallispäivää vastaava saksalaisuuden juhlapäivä. Taisteluun liittyvä muistikulttuuri käynnistyi välittömästi, ja Theodot Apel merkitsi kivin kamppailun keskeiset paikat. Huikea mutta samalla pelottavan uhmakas Völkerschlachtdenkmal kohosi tappotantereelle 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Sen rakentaminen alkoi vuonna 1898, ja 91 metriä korkea muistomerkki valmistui satavuotisjuhlaan 1913 mennessä.

Parhaillaan Denkmalia kunnostetaan ensi vuotta varten, sillä taistelusta tulee kuluneeksi 200 vuotta. On kiinnostavaa nähdä, miten juhlaa lopulta vietetään ja miten Kansojen taistelua tänä päivänä muistetaan. Vuonna 1913 Völkerschlachtdenkmal oli nationalistisen paatoksen kiteytymä, ja ensimmäisen maailmansodan alla se tuntui korostavan sankaruuden ja uhrautumisen merkitystä. Toisen maailmansodan jälkeen pohdittiin jopa muistomerkin purkamista, sillä Itä-Saksassa Denkmal tulkittiin fasististen ja militarististen arvojen äänitorvena. Kiinnostavaa on, että DDR:ssä Kansojen taistelun tulkinta sai kuitenkin 1950-luvulla uuden käänteen. Taistelu Napoleonia vastaan merkitsi saksalaisten ja venäläisten aseveljeyttä, ja niin vuoden 1813 muisto asettuikin tukemaan Itä-Saksan ja Neuvostoliiton ystävyyttä.

Nyt, auringon jo laskeutuessa, Völkerschlachtdenkmal hätyyttää yksinäiset turistit pilviä hipovalla uhollaan, mutta paikallisia pussikaljaporukoita ja lemmenpareja rauhallinen puisto tuntuu houkuttelevan. Tekisi mieli kysyä paikallisilta, mitä muistomerkki heille merkitsee.