Dmitri Bertmanin ohjaama ja Pier Giorgio Morandin johtama Andrea Chénier sai ensi-iltansa Tukholman Kuninkaallisessa oopperassa 22. lokakuuta. Tänään oli kolmas esitys. Umberto Giordanon tunnetuin ooppera nähtiin Ruotsissa vasta 12. kerran, mikä kertoo, ettei teos ole järin suurta suosiota nauttinut. Tänäänkin oli tyhjiä penkkejä, vaikka esitys oli erityisen kiinnostava. Tukholman Andrea Chénier alkaa ihmeellisellä näyttämöllisellä idealla: kun esirippu avautuu, koko näyttämön peittää kultaisten raamien kehystämä Francois Boucher’n odaliski. Näyttämölle astuva palvelija Gérard repäisee aistillisen rokokoomaalauksen kehyksistään, ja oikeastaan ennakoi oopperan ideaa, vallankumousta, joka pyyhkäisee entisen yhteiskunnan raunioiksi. Vielä hämmästyttävämpää on se, että jättiläismäiset kultakehykset jäävät lavalle koko loppuajaksi: historia on kehyksissä, eri asennoissa, vinottain, kulmittain, vinksahtaneena. Ohjelmalehtisen mukaan ajatus on ohjaaja Dmitri Bertmanin ja lavastaja Hartmut Schörghoferin yhdessä kehittämä.Tyyliteltyä historiakuvaa täydentävät Corinna Cromen puvut, jotka ovat välillä kuin leivonnaisia. Pidin kovasti Suomen Kansallisoopperan Andrea Chénier’stä, jonka näyttämökuva oli perinteisempi, mutta ehkä se tavoitti enemmän vallankumouksen tragiikasta kuin Bertmanin vieraannutettu ohjaus. Muistelen, että Kansallisoopperan tulkinnassa siirtymä ensimmäisen näytöksen rokokooidyllistä toisen näytöksen terroriin oli erityisen vaikuttava. Bertman ei oikeastaan ota tästä ajallisesta muutoksesta kaikkea irti.
Oopperan ensimmäisestä näytöksestä löytyi myös hauska ruotsalaisviittaus. Kohtauksessa, jossa aateliskartanon väki odottaa tietoja Pariisista ja kuninkaanvallan kohtalosta, valokeila kohdistuu kuninkaalliseen aitioon ja näyttämön väki suuntaa katseensa tyhjille penkeille. Mitenkähän kohtaus toteutettaisiin, jos kuningaspari päättäisikin pistäytyä Andrea Chénier’tä katsomaan?
Andrea Chénier’n roolissa vieraili argentiinalainen tenori Gustavo Lopez Manzitti, joka on Yhdysvalloissa niittänyt mainetta erityisesti tässä osassa. Maddalenana lauloi italialainen Raffaella Angeletti ja Gérardina Ola Eliasson. Nyt Andrea Chénier tuntui välillä jäävän muiden varjoon: olikohan Manzittilla flunssaa äänessä? Joka tapauksessa huikeassa loppuduetossa Raffaella Angelettin laulu kohosi ylhäiseen yksinäisyyteensä. Chénier’n hahmon vaisuuteen vaikuttivat varmaan myös ohjaukselliset ratkaisut. Dmitri Bertman totesi haastattelussa, että loppujen lopuksi oopperan kiinnostavin hahmo on palvelija Gérard, joka Ranskan suuren vallankumouksen seurauksena muuttuu livreeasuisesta palvelijasta kansanjohtajaksi. Ola Eliasson oli erittäin vakuuttava Gérardin roolissa, ja aariat ”Son sessant’anni” ja ”Nemico della patria” olivat illan kohokohtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti