Kielletty planeetta (1956)

Fred McLeod Wilcoxin legendaarinen Kielletty planeetta (Forbidden Planet, 1956) on ilmestynyt erinomaisena kopiona teräväpiirtomuodossa. MGM:n suuritöinen tieteiselokuva oli aikanaan tuotannossa poikkeuksellisen pitkään, kaksi vuotta, ja tehtiin CinemaScope-muodossa, mikä on aikakauden scifi-tuotannossa poikkeuksellista. Värikäs tulevaisuudenvisio vaikutti erityisen paljon 1960-luvun tieteissarjoihin: Kielletystä planeetasta löytää monta sellaista ideaa, jotka tulivat sittemmin Lost in Space- ja Star Trek -sarjojen vakiokuvastoksi. Erikoisuutena on elektroninen musiikki, joka kylläkin alkuteksteissä on kreditoitu otsikolla ”electronic tonalities”. Futuristisista soundeista vastasivat Louis ja Bebe Barron, jotka MGM:n tuottaja oli sattumalta löytänyt beatnik-klubilta Greenwich Villagesta.

Kaukaisessa tulevaisuudessa, 2200-luvulla, komentaja John J. Adamsin (Leslie Nielsen) johtama avaruusalus laskeutuu Altair IV -planeetalle, 16 valovuoden päähän maasta. Planeetalta löytyy vain kaksi eloonjäänyttä, tohtori Morbius (Walter Pidgeon) ja hänen tyttärensä Alta (Anne Francis). Morbius on päässyt ammoin tuhoutuneen sivilisaation jäljille ja omistaa elämänsä hämmästyttävien tieteellisten ja teknologisten saavutusten tutkimukselle. Samalla hänen alitajuntansa on synnyttänyt hirviön, joka viime kädessä tuhoaa rationaalisen mielen tuotteet. Kielletyn planeetan alussa huomio kiinnittyy siihen, miten Altair-planeettaa tarkastellessaan joku miehistön jäsenistä ihailee ”Luojan käden kaunista jälkeä”. Viime kädessä 2200-luvulle sijoittuva elokuva kommentoi oman aikansa, 1950-luvun, tieteellis-teknistä debattia. Tulevaisuuden ihmiset ovat valjastaneet ydinenergian rauhanomaiseen käyttöön ja Adamsin johtamat United Planets -koalition joukot tuntuvat elävän kunnioittavassa tasapainossa tiedon ja uskon välillä. Silti juuri Morbiuksen hahmo on tarinan inhimillisin. Morbiuksen oma alitajuinen hirviö, ”monster from id”, on aiheuttanut Altairin siirtokunnan joukkotuhon. Varmaankin ristiriita sofistikoituneen tiedon ja barbaarisen hirviömäisyyden välillä on jotakin, joka 1950-luvun kansalaisilla oli tuoreessa muistissa, toisen maailmansodan traumana, rationaaliseen kalkylointiin perustuvien hirmutekojen kokemuksina.