Kirjailija Lillian Hellman ja ohjaaja William Wyler tekivät yhdessä neljä elokuvaa. Varjojen kadut (Dead End, 1937) perustui Sidney Kingsleyn kaksi vuotta aiemmin kirjoittamaan Broadway-näytelmään, jonka Hellman muokkasi yhdeksi 1930-luvun kiinnostavimmista rikoselokuvista. Näyttämöllinen ote on elokuvassa säilynyt siinä mielessä, että tapahtumat sijoittuvat newyorkilaiseen ”umpikujaan”, laituriin päättyvälle kadulle, jossa kaupungin ääripäät kohtaavat. Rannan töyräälle on rakennettu raharikkaiden kerrostalo, mutta kadun muut rähjäiset rakennukset ovat kaupunkin kurjinta asuinaluetta. Murrosikäisten nuorten jengi elää kadulla, ympäristössä, joka muuntaa heidät elämän laitapuolen kulkijoiksi. ”Umpikujan” maisemiin ilmestyy myös Baby Face Martin (Humphrey Bogart), joka on tullut tapaamaan niin äitiään kuin entistä heilaansakin. Äiti ei kuitenkaan tunnusta poikaansa, ja tyttöystävä on ajautunut prostituoiduksi. Baarissa Baby Face toteaa tulleensa ”kahteen kertaan kielletyksi”. Mutta ei kahta ilman kolmatta.
Baby Facen lapsuuden ystävä Dave Connell (Joel McCrea) on opiskellut arkkitehdiksi, ainoana tavoitteenaan tuhota ne surkeat asuinalueet, jotka tuottavat murhetta. Lopulta Varjojen kadut ei anna kovinkaan vahvaa todistusta siitä, että modernisaatio johtaisi parempaan lopputulokseen. Uudisarakennusten asukkaat jatsaavat korkeuksissa samaan aikaan, kun alhaalla kärsitään hätää. Yhteiskunnallisen kuilun jyrkkyys todetaan kohtauksessa, jossa Daven ystävätär Drina (Sylvia Sidney) anoo armoa veljelleen, joka on hairahtanut puukon käyttöön. Tuomari Griswald (Minor Watson) ei kuitenkaan armoa anna.
Elokuvan keskivaiheilla Baby Face Martin tuntuu kaappaavan huomion osakseen, mutta jännityselokuvallinen linja katkeaa yhtä nopeasti kuin alkaakin. Baby Face puukottaa Davea, joka lopulta ampuu entisen ystävänsä. Vaikka ”yhteiskunnan vihollinen” herättää väristyksiä, vielä rajumpi on yhteisön reaktio Babe Facen ruumiin äärellä.
Lopulta Varjojen kadut antaa kuitenkin toivon kipinän: Drinan veli viedään koulukotiin, mutta Dave aikoo käyttää saamansa palkkion nuorukaisen pelastamiseksi. Se, onnistuuko tehtävä, jää katsojan arvattavaksi.
Varjojen kadut valmistui tilanteessa, jossa ranskalaisten rikoselokuvien poeettinen realismi herätti huomiota. Kieltämättä William Wylerin, Lillian Hellmanin ja kuvaaja Gregg Tolandin rakentama New York on melkein kuin Marcel Carnén Pariisi: tila ja ympäristö tuntuvat elävän vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Samalla New Yorkin ”Dead End” on yhtä suljettu maailma kuin Duvivierin Pepe le Mokon Casbah, vain kuolema voi vapauttaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti