Hauska pieni rantapaikka (1949)

Yves Allégret (1907–1987) oli ranskalaisen elokuvan tuotteliaimpia ohjaajia. Hänen tuotantonsa kiistattomiin virstanpylväisiin kuuluu Hauska pieni rantapaikka (Une si jolie petite plage, 1949), josta nimen perusteella voisi odottaa valoisaa, optimistista elokuvaa. Nimi on ironinen, sillä on vaikea kuvitella pessimistisempää, näköalattomampaa teosta. Elokuva sijoittuu Pohjois-Ranskaan, kanaalin rannalle, hylättyyn rantakohteeseen, jota sade piiskaa pitkän syksyn ja talven yli. Tähän kyläpahaseen saapuu alussa tuntematon nuori mies (Gérard Philipe). Alku voisi hyvin olla Hollywoodin film noirista. Nuorukainen pakenee jotakin, joka vähitellen selvenee. Paikkakunnalla on rähjäinen hotelli, jossa puhekyvytön vanhus näyttää tunnistavan muukalaisen.

Nuorukainen on nimeltään Pierre, ja vuonna 1922 Cannesissa syntynyt Gérard Philipe on roolissaan unohtumaton. Hänen uransa elokuvanäyttelijänä oli alkanut vuonna 1944, ja hän oli ehtinyt jo näytellä François Jaubertin roolin Claude Autant-Laran klassikossa Paholainen ruumiissa (Le diable au corps, 1947). Nyt nuoruuden kiihko on tipotiessään, ja tilalla on viipyilevä melankolia, joka saa vähä vähältä selityksensä. Pierre taivaltaa sateessa tyhjällä hiekkarannalla ja yrittää tukahduttaa muistonsa. Tulevaisuutta hänellä ei ole.

Syrjäisen hotellin palvelija Marthe (Madeleine Robinson) ja autonkorjaaja Georges (André Valmy) ovat ainoat, jotka haluavat auttaa Pierreä. Paikalle osuu myös mystinen Fred (Jean Servais), joka tuntuu tietävän Pierren tarinan. Säveltäjä Maurice Thiriet, joka teki yhteistyötä myös Marcel Carnén kanssa (Ikuinen rakkaus, Paratiisin lapset), muuntelee gramofonista kuultavaa chansonia, ja tuntuu, että sateen ropina punoutuu musiikin kanssa olennaiseksi osaksi äänimaisemaa. Pieni musiikillinen viittaus kohdistuu myös Suomeen, tosin sanallisesti, kun Sibeliuksen Valse triste tulee ohimennen mainituksi dialogissa.

Elokuvan viimeinen kohtaus näytellään meren rannalla. Ulappa edustaa tulevaisuutta, jota Pierre ei voi saavuttaa, mutta tuntuu, etteivät sitä tavoita muutkaan elokuvan henkilöt. Käsikirjoittaja Jacques Sigurd antaa selityksen elokuvan nimelle sen viimeisessä repliikissä. Sykkä ja masentava kokonaisuus herättää paljon kysymyksiä. Kylän hotellissa piipahtaa kaupparatsu, jonka kahdeksanvuotias poika kerää kuvia sotamuistomerkeistä. Edustaako Pierren epätoivoinen suhde miehitysaikaa, jonka kipeästä muistosta on vaikea päästä eroon? Tuntuu, että kaikki elokuvan henkilöt häilyvät epävarmuuden edessä, menneisyyttä he eivät halua muistaa eikä tulevaisuudelta ole mitään hyvää odotettavana.