Pelihimon pauloissa (1935)

Jacques Feyderin Pelihimon pauloissa (Pension Mimosas, 1935) nähtiin YLE Teemalla vuonna 2004, mutta minulta se meni sillä kertaa ohi. Jacques Feyder (1885–1948) oli aloittanut ohjaajana jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Käytyään Hollywoodissa 1928–32 hän palasi Ranskaan ja ohjasi kolme loisteliasta elokuvaa, Uhkapeliä (Le grand jeu, 1934), Pelihimon pauloissa ja Herttua etsii yösijaa (La kermesse héroïque, 1935). Kaikissa elokuvissa Feyder teki yhteistyötä käsikirjoittaja Charles Spaakin kanssa. Spaak kynäili sittemmin tekstejä myös Jean Renoir’lle (Suuri illuusio) ja Jean Grémillonille (Naistenhurmaaja, Myrskyöitä ja Taivas on meidän). Tyylillisesti Feyderin elokuvat poikkeavat toisistaan paljonkin: Uhkapeliä on Pohjois-Afrikkaan sijoittuva eksoottinen melodraama, Pelihimon pauloissa nykyaikaan sijoittuva tarina ja Herttua etsii yösijaa kepeä historiallinen komedia.

Feyderin teokset olivat todellinen oppikoulu Marcel Carnélle, joka toimi apulaisohjaajana myös Pelihimon pauloissa -elokuvassa. Varmasti Feyderiltä löytyi sellaista kuvallista kekseliäisyyttä, joka auttoi Carnéta luomaan omaa poeettista tyyliään. Juuri tämän elokuvan kuvauksissa Carné tutustui Arlettyhin, joka sittemmin näytteli keskeistä roolia Paratiisin lapsissa (Les enfants du paradis, 1945). Pelihimon pauloissa tarjosi Arlettylle vain vähäisen sivuosan, pariisilaisen huijariluolan Parasolina (kuvassa vasemmalla). Arletty näytteli sittemmin myös Carnén klassikossa Hotel du Nord (Hôtel du Nord, 1938). Pelihimon pauloissa alkaa jaksolla, joka tuokin mieleen kolme vuotta myöhemmin valmistuneen Hotel du Nordin: täysihoitolan väestä tulee yhteiskunnan pienoiskuva. Pelihimon pauloissa alkaa nizzalaisessa pensionaatissa, jota johtavat Gaston (André Alerme) ja Louise (Françoise Rosay) Noblet. Herra Noblet opettaa alussa kasinon työntekijöitä hoitamaan rulettipöytää, ja vähitellen paljastuu, että pariskunnan täyshoitolassa asuu pääasiassa uhkapelaajia. Noblet’n pariskunta pitää huolta kummipojastaan Pierrot’sta (Bernard Optal), joka tuntuu kohtalon tuomitsemalta jo alussa, kun matemaattisesti lahjakas poika on ihastunut pieneen leikkirulettiin. Tarinassa on antiikin tragedian henkeä, ja kerronnan sävy muuttuu kohtaus kohtaukselta vakavammaksi.

Pelihimon pauloissa on ennen kaikkea Louise Noblet’ta näyttelevän Françoise Rosayn bravuuri. Rosay oli Feyderin puoliso ja esiintyi myös elokuvissa Uhkapeliä ja Herttua etsii yösijaa. Usein Rosay oli vahva äitihahmo, ja tässä elokuvassa hänen omistamisen halunsa tuntuu pakahduttavalta. Kun Pierrot lähtee isänsä mukana Pariisiin, kummitäti lähtee pohjoiseen katsomaan, mitä aikuistuneelle pojalle (Paul Bernard) on tapahtunut ja löytää tämän hämäräperäisestä seurasta. Louise houkuttelee Pierrot’n takaisin Nizzaan, mutta pelihimo ei jätä nuorukaista rauhaan. Loppukohtaus on elokuvahistorian vaikuttavimpia. Louise lähtee pelaamaan rulettia auttaakseen velkaantunutta poikaa, mutta tämä ehtii ottaa unilääkettä. Viimeisillä voimillaan Pierrot pyytää suudelmaa ja luulee rakastettunsa Nellyn (Lisa Delamare) olevan paikalla. Illuusiota särkeämättä Louise kumartuu kuolevan puoleen ja antaa jäähyväissuudelman. Samalla ikkuna aukeaa, ja tuuli puhaltaa Louisen kädestä kirvonneet setelit pois, turhina.

Feyderin elokuva on täynnä omintakeisia yksityiskohtia. Erityisesti jää mieleen alun komediallinen kohtaus, jossa muuan ohikulkija väittää keksineensä varman menetelmän voittaa ruletissa ja tarjoaa sitä Gaston Noblet’lle 500 frangilla. Hetkeksi kamera siirtyy pensionaattiin, ja kun kuva jälleen palaa kadulle, tinkiminen on jatkunut frangi frangilta ja pyyntö on enää 5 frangia!

Uhkapelistä ja pelihimosta on tehty monta elokuvaa, mutta Pelihimon pauloissa on ehdottomasti vaikuttavimpia.