Daïnah la métisse (1931)

Jean Grémillonin ohjaama  Daïnah la métisse (1931) on hämmentävä, hämmästyttävä varhainen äänielokuva. Se perustuu Pierre Dayen tarinaan, josta Charles Spaak teki käsikirjoituksen. Gaumont julkaisi elokuvan dvd:nä vuonna 2011, ja teoksella on pituutta vain noin 50 minuuttia. Jo aikanaan tuottaja lyhensi elokuvaa rajusti 1400 metriin, vaikka Grémillonin kerrotaan tähdänneen 2700-metriseen teokseen. Nyt elokuvaa katsoessaan jää miettimään, mitä Grémillonilla on oikein ollut mielessään. Daïnah la métisse alkaa loisteliaalla jaksolla Tyynen meren valtamerihöyryllä, mutta ensimmäisen vartin jälkeen kerronta alkaa tuntua kulmikkaalta. Ehkä juuri näissä kohdissa tuottajan tekemät lyhennökset tuntuvat. Elokuvan alkuperäisjuliste kuvaa erinomaisesti teoksen etnisen näkökulman. Pääroolissa on nuori Daïnah Smith (Laurence Clavius), joka on la métisse, mestitsi, tai oikeastaan mulatti, mixed-race. Kun samaan aikaan länsimaisessa kulttuurissa elettiin rotuhygienian aikaa, Daïnah la métisse käsittelee ja purkaa mustavalkoista asetelmaa, joka itse asiassa koituu Daïnahin kohtaloksi. Julisteessa vasemmalla nähdään Daïnahin puolison herra Smithin (Habib Benglia), oikealla laivan mekaanikon Michaux’n (Charles Vanel) profiili.

Valtamerihöyryllä eletään kaksijakoisessa maailmassa. Kannella vietetään seurapiirielämää, kun taas kannen alla moottoreita rasvataan infernaalisessa kuumuudessa. Grémillon kuvaa ympäristöä hyvin taloudellisesti: merestä näkyy useimmiten vain laivan perän kuohuva vana, ja konehuone kuvataan samasta kulmasta, ylhäältä päin. Musta pariskunta tuntuu vieraalta luksusristeilijän matkustajakunnassa, kunnes paljastuu, että herra Smith tekee pelottavia voodoo-henkisiä taikatemppuja laivan ravintolassa samaan aikaan, kun hänen puolisonsa seurustelee salin puolella. Smithit ovat laivalla vain huvittamassa valkoista yleisöä. Tarina saa traagisen virityksen, sillä katsoja ymmärtää vähitellen Daïnahin puolison orastavan, Shakespearen Otellosta muistuttavan, mustasukkaisuuden. Laivan kannella Daïnah joutuu mekaanikko Michaux’n raiskausyrityksen kohteeksi. Yhtäkkiä Daïnah on kokonaan kadonnut. Tragediaan viittaavat myös tarinaa kommentoivat vanhemmat rouvat (Gabrielle Fontan, Maryanne), jotka ovat kuin antiikin draaman kuoro.

Daïnah la métisse on loppuratkaisultaa arvoituksellinen, ainakin säilyneen aineiston perusteella. Herra Smith antaa todistuksen, jossa hän on nähnyt Michaux’n paiskaavan Daïnahin mereen, mutta samaan aikaan nähtävässä lyhyessä takautumassa nähdään vain jonkinlainen huivin heilahdus. Michaux saa lopulta surmansa mustasukkaisen miehen pelottelemana, mutta lopulta jää mahdolliseksi sekin, että Daïnah on tehnyt itsemurhan tai kuollut oman miehensä surmaamana. Viimeisissä kuvissa aviomies tuupertuu pöytänsä ääreen.

Tyylillisesti, ainakin alkujakson perusteella, Daïnah la métisse tuo mieleen 20-luvun kokeellisen elokuvan, ja lopputulosta katselee henkeään haukkoen. Toivottavasti arkistojen kätköistä vielä joskus löytyy Grémillonin alkuperäinen kokonaisuus!