Myrskyöitä (1941)

André Cayette ja Charles Spaak tekivät yhteistyössä käsikirjoituksen Roger Vercelin romaanista Remorques, mutta tulos ei tyydyttänyt ohjaaja Jean Grémillonia ja päärooliin pestattua Jean Gabinia. Avuksi kutsuttiin runoilija Jacques Prévert, joka muovasi käsikirjoituksen uuteen kuosiin ja kirjoitti dialogin. Grémillon aloitti ohjaustyön jo ennen maailmansodan puhkeamista, heinäkuussa 1939, mutta runollinen melodraama saatiin ensi-iltaan vasta marraskuussa 1941. Suomessa tätä Grémillonin kuuluisimpiin kuuluvaa teosta ei ole nähty elokuvateatterilevityksessä, mutta televisiossa se esitettiin vuonna 1974 nimellä Myrskyöitä. Nyt Eclipse on julkaissut Yhdysvalloissa dvd:nä Grémillonin miehitysajan vahvan kolmikon, Myrskyöitä, Suudelma pimeässä (Lumière d'été, 1943) ja Taivas on meidän (Le ciel est à vous, 1944). Myrskyöitä tuo heti mieleen Jacques Prévertin laulun Barbara, sillä elokuva voisi alkaa sanoilla: ”Il pleuvait sans cesse sur Brest ce jour-là...” Myrskyöitä sijoittuu Brestiin, ja alkuperäisnimen vihjeen mukaisesti pääosassa on hinaaja, joka vetää turvaan aluksia myrskyn kourista. Myrskyn voi nähdä metaforana sille maailmanpalolle, joka synnytti kaaosta samaan aikaan, mutta Prévertin ja Grémillonin käsissä elokuvasta tulee poeettinen kuvaus ihmiskohtaloista.

Myrskyöitä alkaa vaikuttavasti hääkohtauksella, joka tutustuttaa katsojan Cyclone-nimisen hinaajan miehistöön. Yksi miehistön jäsenistä on menossa naimisiin, ja paikalla on myös laivan kapteeni André Laurent (Jean Gabin) ja hänen puolisonsa Yvonne (Madeleine Renaud). Alusta lähtien huomio kiinnittyy pitkiin kamera-ajoihin, välillä kuva etääntyy kohteestaan, välillä se seuraa liikettä. Erinomainen on otos, jossa moottoripyöräilijä saapuu hääpaikalle ilmoittamaan laivan olevan merihädässä, ja kamera seuraa huoneiston läpi kulkevaa viestintuojaa ikkunoiden ulkopuolelta. Cyclonen miehistö muistuttaa Howard Hawksin elokuvien asialleen omistautuneita miesryhmiä: merimiehet lähtevät myrskyn silmään, ja vaimojen on jäätävä rannalle.

Elokuvan kestosta Brestin edustalla riehuva myrsky sieppaa poikkeuksellisen ison osuuden, ja vasta 50 minuutin jälkeen laiva saapuu satamaan. Sade piiskaa ja tuuli vihmoo suurimman osan ajasta, eivätkä elokuvan henkilötkään pysty lopulta välttämään tunteiden tyrskyjä. Pelastetussa laivassa on salaperäinen nainen Catherine (Michèle Morgan), joka osoittaa itsenäisyyttä kahdessakin suhteessa. Hän on merellä miehensä kapteeni Marcin (Jean Marchat) kanssa, vaikkakin liitto näyttää enemmän viha- kuin rakkaussuhteelta. Lisäksi Catherine lähtee myrskyn keskellä pakoon miestään pelastusveneellä ja haluaa siten kulkea omia polkujaan. Cyclone korjaa hänet talteen ja palauttaa lopulta takaisin Marcin rinnalle. Andrén puoliso Yvonne on kohtalokkaasti sairas, mutta hän kätkee tilansa. Catherine puolestaan haluaisi tulla kutsuksi nimellä Aimée ja olla rakastettu. Vaikka elokuvan lopputulos on melodramaattisuudessaan selvä ja väistämätön, loppukohtaus on vaikuttava. Yvonnen kuolinvuoteen rukoukset kaikuvat samalla, kun André palaa takaisin laivansa komentosillalle. Elokuvasta jää mieleen hieno kamera-ajo, jossa tiivistyy koko elokuva: kodin sisältä kamera takautuu ikkunalasin läpi ulos sateeseen. Elämä on myrsky-yö, jota kodin rauha pakenee.