Uskollinen rakkaus (1946)

Curtis Bernhardtin Uskollinen rakkaus (Devotion, 1946) on biopic-elokuva kuuluisista Brontën sisaruksista, jotka Yorkshiren laitamilla omistautuvat kirjalliselle uralle ja kamppailevat paitsi luovuuden myös lemmen tuskissa. Anne, Charlotte ja Emily Brontën elämänvaiheisiin elokuva perustuu vain viitteellisesti, mutta se ei vähennä kirjallisuuskuvitelman kiinnostavuutta. Itse asiassa teos on harvoja Hollywood-elokuvia, joissa kuvataan kirjoittavia naisia. Elokuvan alussa huomio kiinnittyy siihen, että sisarusten veljen Branwellin (Arthur Kennedy) ura koetaan tärkeämmäksi kuin esimerkiksi Emilyn (Ida Lupino) tai Charlotten (Olivia de Havilland): sisaret tekevät kaikkensa tukeakseen veljeään, joka on lopulta täydellinen hulttio. Tämän jälkeen elokuva yksinkertaistaa Emilyn ja Charlotten taiteilijuutta palauttamalla heidän luovuutensa siihen, että he rakastuvat samaan mieheen, pastori Arthur Nichollsiin (Paul Henreid). Emily kätkee rakkautensa ja synnyttää tuskistaan Humisevan harjun. Charlotten rakkaus on valoisampi ja tuloksena on Kotiopettajattaren romaani (Jane Eyre). Asetelma on käsikirjoittajan luomus, vaikka todellisuudessa Charlotte menikin lopulta naimisiin pastori Nichollsin kanssa. Oikeastaan todellisuus oli paljon elokuvaa traagisempi siinä mielessä, että Charlotte kuoli vuonna 1855 kahdeksan kuukautta avioitumisen jälkeen, vain 38-vuotiaana. Emily oli menehtynyt tuberkuloosiin jo kuusi vuotta aiemmin 30-vuotiaana ja Anne heti perään 29-vuotiaana. Bernhardtin Uskollinen rakkaus mytologisoi ennen kaikkea Emilyn neroutta, ja viimeisissä kuvissa kuoleva kirjailija näkee mustan ratsumiehen humisevan harjun rinteellä.

Taiteilijaelokuvissa on aiemmin ja myöhemminkin kuvattu täyttymättömän rakkauden synnyttämää luomisen vimma. Silti tuntuu, että Uskollisessa rakkaudessa on myös 1940-lukulainen, sota-ajan konteksti. Rakkauden kaipuu tuo mieleen Bernhardtin vuonna 1947 ohjaaman film noirin Mieletön rakkaus, joka yltyy lähes patologiseen vimmaan. Samaan tapaan kuin Charles Vidorin Varjojen talossa (1941) tässäkin soisen syrjäseudun koti tuntuu kuin toisen maailmansodan kotirintaman ponnistelujen näyttämöltä.

Uskollisen rakkauden roolisuorituksista kannattaa mainita Sydney Greenstreetin muheva William Makepeace Thackeray, joka johdattaa Charlotten kuuluisuuden kukkuloille. Rooli on lyhyt mutta merkittävä. Toinen kiinnostava roolisuoritus on Montagu Loven (1880–1943) esittämä isä-Brontë. Reginald Sheffield vilahtaa Charles Dickensinä. Kun Uskollinen rakkaus sai ensi-iltansa Montagu Love oli ollut haudassa jo kolme vuotta. Taustana on tosiasia, että elokuva valmistui jo vuonna 1943, mutta joutui odottamaan Warnerin ja Olivia de Havillandin oikeudenkäynnin vuoksi.

Hankin Uskollisen rakkauden alunperin siksi, että se kuuluu Erich Wolfgang Korngoldin parhaisiin elokuvasävellyksiin. Lopulta musiikkia tuntuu olevan niukasti ja hillitysti, mutta erityisesti loppukohtauksessa rikas orkestrointi soi loistavasti. Emilyn kuolema muistuttaa 1800-luvun traagisen oopperan päätöstä.