Mieletön rakkaus (1947)

Curtis Bernhardt ei kuulu tunnetuimpiin Hollywood-ohjaajiin, mutta hänet muistetaan muutamasta vaikuttavasta film noir -trilleristä. Wormsissa vuonna 1899 syntynyt Bernhardt muutti monien muiden ammattilaisten tavoin pois Saksasta vuoden 1933 jälkeen ja päätyi Pariisin kautta Yhdysvaltoihin. Saksalaisen ekspressionismin perintönä tuli kiinnostus visuaaliseen tyyliin, joka on myös Bernhardtin parhaan film noirin, Mielettömän rakkauden (Possessed, 1947), ehdoton suola. Mieletön rakkaus suunniteltiin mittatilaustyönä Bette Davisille, mutta tämän äitiysloman vuoksi päärooliin valittiin Joan Crawford. Epävakaan, psyykkisistä ongelmista kärsivän Louise Howellin rooli oli Crawfordin mukaan hänen uransa vaikein, ja hän vieraili psykiatrien luona saadakseen tuntuman rooliin. Tuloksena oli Oscar-ehdokkuus ja Mildred Piercen ohella Crawfordin väkevin film noir -esiintyminen.

En ole missään muussa elokuvassa nähnyt viittausta neurasteniaan eli neurositeettiin. Neurasteniaa pidettiin 1900-luvun alussa sivilisaatiosairautena, jossa modernin kulttuurin nykivä, repivä rytmi siirtyi psyyken ominaisuudeksi. Myös Mielettömän rakkauden psykiatri huokaa: "Sivilisaatio on pahempi sairaus kuin sydänvaivat tai tuberkuloosi." Katsoja jää miettimään, mitä tämä vuoden 1947 tilanteessa voisi merkitä. Sotaan elokuvassa ei suoraan viitata, mutta ihmiset elävät jatkuvassa rakkauden kaipuussa, yksinäisyydessä ja tyhjyydessä. Louise rakastaa David Suttonia (Van Heflin), joka on kuitenkin täysin välinpitämätön. Niinpä Louise suostuu itseään vanhemman Dean Grahamin (Raymond Massey) kosintaan, mutta tyhjyys säilyy.

Elokuvan hienoimpia oivalluksia on se tapa, jolla todellinen ja kuviteltu punoutuvat toisiinsa. Kun Louise tajuaa, että Deanin tytär (Geraldine Brooks) rakastaa Davidia, hänen mielensä järkkyy. Yleensä toden ja epätoden raja näytettiin Hollywodissa visuaalisin keinoin, mutta nyt kerronta siirtyy suoraan fantasiaan. Bernhardt käyttää myös loistavia "häiritseviä" otoksia ja pystyy tilallisin, visuaalisin keinoin viittaamaan Louisen sisäiseen kuohuntaan.

Mieletön rakkaus alkaa vaikuttavin, sodan jälkeiseen puolidokumentaariseen noiriin viittaavin katunäkymin: Louise vaeltaa autiossa kaupungissa ja etsii Davidiä aivan kuin antiikin Kreikan Diogenes, joka lyhtyään kantaen etsi ihmistä.