Sönke Wortmannin ohjaama Die Päpstin on ilmestynyt Suomessa dvd:nä nimellä Paavi Johanna, ja hiljattain elokuvasta ilmestyi Saksassa erinomainen teräväpiirtoversio. Viime aikoina on ollut vaikea jaksaa katsoa pitkiä spektaakkeleja, mutta Die Päpstin on jo aiheensa puolesta niin kiehtova, että silmät pysyvät auki loppuun asti. Keskiössä on 800-luvulla elänyt paavi Johannes Anglicus, joka tarinan mukaan oli nainen. Elokuvan lähtökohtana on yhdysvaltalaisen kirjailijan Donna Woolfolk Crossin menestysromaani Pope Joan. Nykykäsityksen mukaan ei ole todisteita siitä, että naispuolista paavia olisi 800-luvulla elänyt: pikemminkin on niin, että ajatus naispaaviudesta syntyi jo sydänkeskiajalla, ja se palveli erilaisia tarkoituksia: 1000-luvulla leviteltiin tarinaa itäisen kirkon naispuolisista piispoista, vain jotta olisi tehty eroa kilpailevan kirkon turmeltuneisuuteen. Kertomus paavi Johannasta tuli tunnetuksi 1200-luvulla ja ilmeisesti sen tehtävänä oli korostaa nykypaavien erinomaisuutta menneisiin nähden. Karnevalistisessa kertomuksessa kuvattiin muun muassa sitä, miten paavi Johanna oli matkalla Lateraanikirkkoon, kun synnytyksen aika tuli. Juuri tätä aihetta Donna Woolfolk Cross käytti romaaninsa lopetuksena. Samoin käy elokuvassakin: Johanna (Johanna Wokalek) menehtyy verenhukkaan samaan aikaan, kun hänen rakastettunsa Gerold (David Wenham) saa surmansa.
Myyttinen paavi Johannan tarina palveli keskiajalla erilaisia tarkoituksia. Tiedän, että Paavi Johannaa on arvosteltu sen epähistoriallisuudesta, mutta miksei tarinaa voisi kertoa tänäkin päivänä? Keskiaikainen kuvitelmakin on osa keskiajan historiaa. Vaikka todisteita 800-luvun naispaavista ei olisikaan, se ei poista sitä tosiasiaa, että mieheksi pukeutuminen oli keskiajan yhteiskunnassa, niin kuin myöhemminkin, keino elää miesten hallitsemassa maailmassa. Paavi Johannassa puhuttelee nuoren Johannan kyltymätön tiedonjano, jota patriarkaalisen kasvatuksen maailmassa pidetään paheena. Ainoa vaihtoehto on kätkeä naiseus. Elokuvassa Johanna elää pitkän tovin Fuldan luostarissa ja perehtyy muun muassa Hippokrateen lääketieteellisiin ajatuksiin. Kun sukupuoli uhkaa paljastua, Johanna pakenee ja päätyy Roomaan, lopulta paavin kuuriaan, jossa hän parantaa paavi Sergiuksen (John Goodman) kivuliaan kihdin. Arkhimedeen oppien avulla hän luo ihmeen, joka taltuttaa itsensä kuningas Lotharin (Gerald Alexander Held).
Toisaalta Paavi Johannassa ärsyttää sen tietoinen ”keskiaikainen toiseus”. Miksi keskiaika täytyy aina kuvata väkivallan, mässäilyn ja piereskelyn kulta-aikana?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti