Wienin valtionoopperan nykyinen Valkyyria sai kantaesityksensä vuonna 2007. Nyt teoksesta oli 15. esitys, enkä saanut tilaisuutta kuulla Juha Uusitaloa Wotanina. Nyt roolin esitti puolalainen baritoni Tomasz Konieczny, erittäin hyvin mielestäni, vaikka välillä muhkea orkesteri tahtoi peittää äänen alleen. Siegmundina lauloi Christopher Ventris, Sieglindenä Ricarda Merbeth, Hundingina Ain Anger ja Brünnhildenä Eva Johansson. Ventris ja Merbeth ruumiillistivat hienosti sisarusten rakkauden, mutta sen jälkeen kun on kuullut Matti Salmista Hundigina, kukaan muu ei tahdo kelvata. Eva Johanssonille yleisö ei tuntunut lämpenevän, mutta minusta hänessä oli juuri oikeanlaista uhmakkuuta. Istuin ylhäällä parvella iäkkään itävaltalaisrouvan vieressä: hän palvoi Franz Welser-Möstiä, Oberösterreichin lahjaa, ja kyllä teos pysyikin alusta lähtien tiiviinä ja jännitteisenä. Vierustoverini odotti erityisesti Wotanin jäähyväisiä, ja kohtaus oli esityksen ehdoton kohokohta.Vaikka Valkyyria sijoittuu myyttiseen aikaan ja sisältää aineksia niin Eddasta kuin Nibelungenliedistäkin, sitä voi tulkita 1800-luvun historiaa vasten: keskiössä ovat rakkaus, avioliitto ja perhe. Yleensä 1800-luvusta puhutaan viktoriaanisen moraalin aikana, mutta Saksaan nämä koodit eivät päde, ainakaan samassa määrin. On hämmentävää, että oopperan ytimessä voi olla insestinen rakkaus, sisaren ja veljen suhde, jonka molemmat tiedostavat mutta eivät silti voi kieltää tunteitaan. He saavat yhteisen lapsen, Siegfriedin, jonka edesottamuksia seurataan oopperatetralogian seuraavassa osassa. Kaiken kukkuraksi poika rakastuu tätipuoleensa, mutta se onkin jo seuraavan musiikkidraaman ainesta. Valkyyriassa Wotan ja Fricka keskustelevat pitkään epäonnistuneesta avioliitostaan ja samalla Wotanin uskottomuudesta, jonka hedelmiä Siegmund ja Sieglinde ovat. Erityisen traagista on se, että Wotan lähettää tyttärensä Brünnhilden auttamaan velipuolensa surmaamisessa, mutta Brünnhilde kapinoi isäänsä vastaa pelastamalla sisarpuolensa Sieglinden. Brünnhilde kiistää isänsä aseman ja samalla viime kädessä naisen alistetun aseman. Seuraavassa oopperassa isä jo poistuukin näyttämöltä: hänelle ei uudessa maailmassa ole sijaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti