Varjojen talo (1941)

Charles Vidor tuli 1940-luvun lopulla tunnetuksi film noirin taitajana (Gilda), mutta mustanpuhuvaa tyyliä hän työsti jo melodraamassa Varjojen talo (Ladies in Retirement, 1941). Öisen suurkaupungin tilalla on kuitenkin englantilainen, soisen maaseudun keskellä seisova yksinäinen talo, jossa pahaa-aavistamaton näyttelijätär Leonora Fiske (Isobel Elsom) viettää eläkepäiviään. Reginald Denhamin ja Edward Percyn Broadway-näytelmään perustuva draama alkaa kepeästi, mutta Fisken avustajana toimivan Ellen Creedin (Ida Lupino) saama kirje osoittautuu kohtalokkaaksi: Ellenin on kannettava huolta kahdesta sisarestaan ja tuotava heidät – ainakin hetkeksi – luokseen, sillä sisaret ovat kirjeen mukaan niin mahdottomia, etteivät voi elää nykyisessä paikassaan. Kun Ellen vihdoin ajaa vankkureilla siskoaan Louisaa (Edith Barrett) ja Emilyä (Elsa Lanchester), katsoja ymmärtää heti, mistä on kyse. Siskot ovat vähintäänkin omintakeisia ekstentrisiä puolihulluja. Edith Barrett on loistava jo ensi kohtauksessaan, jossa hän pälyilee ympärilleen hullunkiilto silmissään, puhumattakaan Elsa Lanchesteristä, joka on neuroottisuudessaan vakuuttava. Emilyllä on siivousmania, ja hän kantaa ulkoa roskaa sisälle minkä kerkiää, ja tämä saa Leonora Fisken hermostumaan. Ellen on kuitenkin luvannut huolehtia sisartensa turvapaikasta, joten hän päättää kaapata talon itselleen ja saattaa vaivihkaa Fisken pois elävien kirjoista.

Elokuvan alkuperäisnimi ”Ladies in Retirement” on epäilemättä ironinen, mutta mitä tällä joutilaiden naisten kuvauksella halutaan sanoa? Varjojen talo valmistui toisen maailmansodan keskellä, ja tuntuu kuin yksinäinen englantilainen talo olisi kotirintaman vainoharhainen vertauskuva. Elokuvassa on vain kaksi miesroolia, talonpoika, joka kuljettaa vaunuillaan sisaruksia, sekä pikkurikollinen Albert (Louis Hayward), joka tunkeutuu taloon ryöstöaikeissa – vain huomatakseen, että eläkeläisen koti onkin päätynyt kolmen sisaruksen käsiin. Karikatyyrin kautta Varjojen talo kertoo myös yksinelämisen vaikeudesta ja naisiin kohdistuvista odotuksista ja sosiaalisista paineista, mutta samalla sisarusten valtaama talo on Hollywoodin goottilainen pikapiirros viktoriaanisen ajan vinksahtaneisuudesta. Goottilaista sävyä antavat muuten jo loistavat alkutekstit, joissa elokuvan nimi päilyy suolammikon kelmeällä pinnalla.

Lux Radio Theater teki elokuvasta kuunnelmaversion syksyllä 1943, ja tämän 53-minuuttisen jännärin voi ladata verkosta osoitteesta http://www.archive.org/details/Lux08. Niin kuin elokuvassakin, pääroolissa on Ida Lupino, jonka juontaja Cecil B. DeMille toteaa syntyneen Lontoossa, ensimmäisen maailmansodan pommitusten keskellä. Lupinon lisäksi Hollywood-kuunnelmassa esiintyvät Brian Aherne, Dame May Whitty ja Edith Barrett.