Luther (2003)

Eric Tillin ohjaama Luther (2003) oli vähällä unohtua elokuvapäiväkirjasta, niin vaisun vaikutelman biopic jätti. Tarinassa oli kaikki se, mitä saattoi aavistella, mutta ei mitään odottamatonta tai yllättävää. Elokuva alkaa ukkosmyrskyssä uskoon tulevasta päähenkilöstä: salama synnyttää reformaattorin. Sen jälkeen Luther taivastelee aneiden myyntiä Roomassa, naulaa teesejä Wittenbergin linnankirkon oveen, sanoo ”Tässä seison enkä muuta voi”, saksantaa Uuden testamentin Wartburgin linnassa, rikkoo selibaatin menemällä naimisiin – ja reformaation voittokulku on sinetöity. Rakastuneesta Shakespearesta tuttu Joseph Finnies tekee parhaansa ja onnistuu katolisuutta pilkkaavassa palopuheessaan, mutta muutoin Lutherin persoona jää arvoitukseksi. Vielä arvoituksellisempaa on, miksi Luther-elokuva on tehty 2000-luvulla. Alkuteksteissä huomio kiinnittyy rahoittajana vilahtavaan Thrivent Financial for Lutherans -järjestöön. Ehkäpä Dan Brownin aikakaudella katolinen kirkko on niin vahvasti populaarikulttuurin keskiössä, että luterilaisuuskin on tarvinnut profiilinkorotusta.